1. syyskuuta 2014

Uuniasioita

Viime viikolla haimme vanhan uuninluukun ja avotakkaan tulevan valurautaisen pohjalevyn Antiqista. Kraakun varsi löytyi pihakirpparilta Stundarsista ja  eräs isäntä naapurustosta lahjoitti pannunkannattimen. Monesta kierrätetystä osasta nämäkin lopulta saatiin kasaan.

Ensin poistettiin ruoste teräsharjalla. Käytimme porakoneeseen asennettavaa harjaa.




Antiqin Arto neuvoi kuumentamaan metallin ennen liesimustan laittoa, jotta se imeytyy paremmin. Aika puhdas luukusta tuli jo pelkällä harjaamisella.




Kuumentamisen jälkeen hierrettiin rätillä liesimusta pintaan.




Olipa onni, ettemme ostaneet uutta luukkua, kun näin hyvä tuli kunnostamalla ja kovin edullisesti. Muutenkin luukku ei ole aivan musta vaan kauniisti metallinhohtoinen ja tietenkin vähän rosoinen vanha, kun on.




Siinä ovat kaikki valmiina. Avotakan pohjalevyssä on vuosiluku 1908, se täytyy vielä rälläköidä sopivan kokoiseksi. Huuvan tukirauta ja nuohousluukut tulevat uusina.




Tänään alkaa uunin muuraaminen, sen edistymistä seuraillen alkavaan viikkoon!


15 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä, hienot tuli :) Meillä on takan tuunausprojekti meneillään, saatiin uudeksi luukuksi käytettynä samanlainen kuin entinenkin oli, mutta se on ehjä (!) ja siinä on sisäpuolella verkko ja lasien päällä koristekuviot eli kauniimpi versio edellisestä:) Pikkusen pintaruostetta siinä on, tästäpä sainkin ohjeet mitä sille tehdään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos sait täältä vinkkiä kunnostukseen! :) Se on ihan mukavaa puuhaa ja kierrättämisestä tulee hyvä mieli.

      Poista
    2. Niin on. Muuten oli kunnostussuunnitelma selvillä, mutta tuo lämmitysvinkki tuli uutena tietona.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kyllä nyt tuntuu, että vanhat osat kuuluu tällaiseen uuniin. :)

      Poista
  3. Kodin sydän :) minusta ainakin tuntuu, että meidän talo ei olisi mitään ilman tulisijoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on. :) Nyt asumme omakotitalossa, josta on poistettu tulisijat. Ilmojen viilentyessä olen jo ehtinyt kaipaamaan tulisijan lämpöä.

      Poista
  4. Huh, kylläpä tuli hieno, kannatti puunata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ruosteisia ja reppanan näköisiä olivat, mutta aivan ehjiä ja käyttökuntoisia! Lopputulos kyllä palkitsi puunaamisen. :)

      Poista
  5. Ekaa kertaa kommentoin,tässä piiitkältä ajalta lueskelin touhujanne. Teidän projekti näyttää kerrassaan upealta!! Olette edistyneet iha huikeaa vauhtia. Onnea!! Iloitsen saavutuksiatanne/unelmistanne!! Yritetäänpä jossainvaiheesa ehtiä paikan päälle ihastelemaan. Tsemppiä!!! Terv. Kg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukava kuulla! :) Miehelläni on ollut pitempi vapaa töistä ja hän on ehtinyt keskittymään rakentamiseen kokopäiväisesti. Se on mukavaa, kun rakentaminen edistyy ja ajatus taloon muuttamisesta konkretisoituu. Tämän unelman toteuttaminen on ollut hirveän mukavaa, emme tähystele muuttopäivään vaan nautimme eri työvaiheista. Enemmän tämä on silti elämäntapa, josta nautiskellaan hitaasti, vaikka nyt olemmekin saaneet projektia vietyä hyvin eteenpäin. Nautin siitä ajatuksesta, että valmista ei tule pitkään aikaan, vaan mukavaa tekemistä saadaan jatkaa muutonkin jälkeen piharakennuksien parissa. Tervetuloa paikan päälle katsomaan! :)

      Poista
  6. Anonyymi3.9.14

    No, en olisi kyllä uskonut tuollaisista ruosteromuista syntyvän noin upeita osia uuniin! Kun on tietoa, taitoa ja halua, sytyy jotain hämmästyttävää ja uniikkia. Hei, kiitos kun kirjoitat blogia, tätä on mielenkiintoista seurata. Hyvää syksyä koko perheelle!
    -Anne Keravalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Todella vanha tavara ja romu on usein rumasta näöstään huolimatta kunnostettavissa,. Ne on tehty kestämään aikaa. Nähdään ehkä muutaman viikon kuluttua, mukavaa! :)

      Poista
  7. Vau, tulipas uunin luukusta upea! :)

    VastaaPoista