17. elokuuta 2014

Pihan raivausta ja ajatelmia

Telineitten purkamista seurasi melkoinen puutavarasavotta. Nyt piha alkaa olla siistitty niin, että maalämpöputkistoa päästään tekemään ja pihaa muotoilemaan. Paria ikkunaa vielä odotellaan puusepältä ja kuistin iso ikkuna odottaa edelleen, että sitä ehdittäisiin kunnostamaan. Väliaikainen ulko-ovi on hankittu talvea varten. Lopullisen muotonsa pääjulkisivu kuistin osalta saa varmaankin vasta ensi kevätpuolella. Mutta onpa taloa nyt mukava katsella, kun telineet on poissa!

Ensiviikko vaikuttaa taas melko työntäyteiseltä. Kaivinkoneen (pitäisi) saapua tekemään putki- ja maantasaus hommia. Jospa vihdoinkin saisimme veden tontille. Minä odotan vettä jo kovasti sen vuoksi, että pääsisin hirsiä pesemään. Jonkinlainen esipesu olisi hyvä tehdä, sillä hirret ovat todella likaiset. Lisäksi meille on tulossa kirvesmies miehen avuksi piharakennuksen pystytykseen.

Sunnuntain kunniaksi kunnon kuvapläjäys talosta!

















Olen aina talolla käydessä hieman rapsinut hirsissä roikkuvia tapettien rippeitä irti. Tässä hommassa on tullut tutustuttua talon seinämaalausten kerrostumiin. Löysinpä myös toisesta tuvasta, jossa tapettien rippeitä ei juurikaan ole jäljellä, aivan pienen hailakan palan sapluunamaalauksesta. Siitä ei kyllä enään ole kuviota jäljitettävissä, mutta mukava tietää, että molemmat tuvat ovat olleet joskus koristeellisesti maalattuja.




Olen nyppinyt myös joutessani nauloja hirsistä. Lapset keksivät niille uusiokäyttöä ja ovat taas viihtyneet mainiosti talolla rakennellen leikkejään.



 Toivottavasti saisimme vielä hetken nauttia näistä lämpöisistä syyskesän päivistä!



6 kommenttia:

  1. Tämä teidän talo on ihana. Tosi onnistunut väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään myös tosi paljon tuosta väristä!

      Poista
  2. Se on upea tunne, kun rakennustelineet lähtee! Ja hienolta nyt näyttääkin;)
    Onpas tosi kekseliästä naulojen käyttöä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakennustelineiden lähtö oli hieno hetki, talo pääsi oikeuksiinsa. Lapset keksii kyllä hauskoja leikkejä vaikka mistä raksalla. :)

      Poista
  3. Ihana nähdä! Hieno talo! :-) Olisi kiva tulla paikan päälle! Meidän luo Singsby:hynkin saa tulla jos kiinnostaa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sabina! Tulkaa käymään, talomme on Seinäjoella! Meihin voi ottaa yhteyttä italianpunainenparitupa@gmail.com Olemme lähes joka päivä paikalla. :) Olisi myös todella kiinnostavaa tulla käymään teillä Signbyssä!

    VastaaPoista