28. elokuuta 2014

Aamuaurinkoinen kylpyhuone


Monessa seuraamassani blogissa on kirjoitettu tästä aiheesta viime aikoina ja se sai minutkin innostumaan ja kokoamaan postauksen meidän tulevasta kylppäristä. Kylpyhuone on minulle mieluinen suunniteltava ja siitä minulla onkin ollut jo pitkään vahva mielikuva.

Vanha pohjaratkaisu kahdella suurella tuvalla on asettanut vähän haastetta nykyaikaisten toimintojen sijoittamiselle taloon. Alusta asti oli selvää, että emme lähde rakentamaan massiivisia sauna- ja kodinhoito-osastoja kuraeteisineen taloon. Meille riittää tilava kylpyhuone, jossa yhdistyy wc- ja kodinhoitotila. Yläkertaan tulee myös toinen wc ja kylpyhuone.

Toisaalta olisi ollut hieno säilyttää molemmat tuvat, mutta silloin olisimme joutuneet käyttämään makuuhuoneen kylpyhuoneeksi, jolloin meillä olisi ollut vain kaksi suurta huonetilaa alakerrassa. Kylpyhuone ei mahtunut kuistiinkaan, koska portaat vievät siitä ison tilan. Portaikkoa emme halunneet keittiöön tai tupaan eikä se olisi mitenkään mahtunut pikkuruiseen eteistilaamme.

Tulimme lopulta siihen tulokseen, että toinen tupa saattaisi jäädä vähälle käytölle ja päädyimme tekemään toiseen tupaan keittiön ja kylpyhuoneen. Toinen tupa taas saa jäädä olohuoneeksi ja alakerrassa säilyy myös yksi tarpeellinen makuuhuone.


Kuva Puhdas tyyli -kirjasta


Olen aiemminkin laittanut tänne blogiin kuvan yllä olevasta kylpyhuoneesta. Minusta siinä on ihana lämpöisä tunnelma. Isosta ikkunasta tulvii runsaasti luonnonvaloa ja luksusta on myös ikkunasta avautuva kaunis maisema.

Meillä kylpyhuoneeseen on tulossa iso ikkuna, josta erityisesti pidän. Ikkuna on aamuauringon puolella. Lattialaataksi olen jo pitkään haaveillut tuota tiilenväristä kuusikulmaista laattaa. Seinät rapataan ja maalataan valkoiseksi, eli kaakeleita ei tule seiniin ollenkaan. Olen myös harkinnut tuon vihreänharmaan raidan maalamista tuonne lattian rajaan.


Vehnänharmaa
Vehnänharmaa
                                      

Kuva


Wc-istuin ja allas tulee olemaan yksinkertaista mallia. Valkoista seinää vasten ne ei minusta kovin erityisesti korostu. Hanassa ja suihkussa voisi olla ripaus vanhan tuntua, mutta kohtuu hinnalla. ;) Kaapistot tehdään itse laudasta ja maalataan, sävyksi kävisi minusta hyvin tuo samainen vihreänharmaa.

Suihkuhana kromattu kromi vanhanajan hana vanhaan taloon suihku antiikki klassinen perinteinen hana tyylikäs kaksiote hana
Kuva Domus Classica


Minusta tämä Ikean hana ja allaskin on kaunis. Onko kenelläkään kokemuksia Ikean hanoista? Mies suhtautuu niihin vähän epäluuloisesti, minun tekisi mieli koittaa tuota hanaa, vaikkapa kodinhoitotilaan. Suihkukin voisi olla ihan hyvin musta tai tummanharmaa.
      
             GLITTRAN Keittiöhana IKEA 5 vuoden takuu. Lisätietoja ja takuuehdot takuuvihkosessa.

Ikkunan alle haluaisin sijoittaa vanhan penkin lasku- ja istumatasoksi, seinälle vanhan pienen kaapin ja  peilin käsienpesualtaan päälle. Ikean sivuilta löytyi myös kiva kylpyhuoneen valaisin. Tällaisia ajatuksia vielä niin kaukaiselta tuntuvaan kylpyhuoneeseemme. :)
    

Kuva Ikean sivuilta.
        
Taklampa "Cone"
Kuva Lundagård
                           
                 
KASTE
Ihania pellavapyyhkeitä. Kuva Lapuan Kankkurit.
         

12 kommenttia:

  1. Tosi kivaa, että teille ei tule laattaa seiniin ollenkaan. Mekin pyörittelimme sitä mahdollisuutta, en nyt muista mihin se meillä kaatui. Kivan näköinen myös tuo seinän alareunan raita, siitä tulisi varmasti ihanaa fiilistä ja samalla se ryhdistäisi kylppärin ilmettä.

    Uskon, että teitte hyvän päätökset ottaa toisen tuvan tilat tällätavoin käyttöön, kävimme katsomassa yhtä myytävää vanhaa taloa, jossa oli tehty sama ratkaisu ja tiloista oli tullut tosi viihtyisät ja samalla toimivat.

    Meillä on juuri mietinnässä kylpyhuoneen valaistus, enkä ollut huomannut katsoa Ikean valikoimaa, tuohan valaisin näyttää hyvältä!

    Ikean hanoista meillä on jo kokemusta, appivanhempien vapaa-ajan talossa on ollut Ikean keittiöhana jo reilusti yli kymmenen vuotta, talossa oleillaan paljon ja mitään valittamista hanasta ei ole ollut. Meilläkin oli meidän aiemmassa asunnossa Ikean keittiöhana ja toimi ihan moitteettomasti sen pari vuotta mitä talossa asuimme. Me aiomme ostaa Ikean hanoja useamman kappaleen meidän taloon, hinnat ovat niin alhaisia verrattuna muihin samantyylisiin, eikä ulkonäkö minusta häviä kalliimmille vaihtoehdoille.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pömpeli, että kerroit kokemuksiasi noista hanoista. Ei kyllä minustakaan ulkonäöllisesti häviä kalliimmille vaihtoehdoille. Tuntuu, että vanhantyyliset hanat on todella hinnoissaan. Minusta on ihana laittaa nuo rapatut ja maalatut seinät kylppäriin, olen niistä pitkään haaveillut. Aiemmissa omistusasunnoissamme, olemme remontoineet ja rakentaneet mahdollista myyntiä ajatellen neutraalisti. Nyt on ihana tehdä juuri oman maun mukaisia ratkaisuja.

      Pitkästä aikaa kävin Ikean sivuilla. Tuo lamppu on kyllä kaunis ja sopii moneen tilaan, vaikkapa hallivalaisimeksi. Ja siinäkin hinta todella alhainen verrattuna perinnerakentamisen erikoisliikkeissä myytäviin saman tyylisiin valaisimiin. Nämä on kohtia, joissa itse on valmis säästämään.

      Poista
  2. Onpas hyvin taloonne sopiva suunnitelma! Nuo kulmikkaat, tiilenväriset lattialaatat ja harmaanvihreä sävy ovat herkullinen väriyhdistelmä. Ehdottaisin seiniin jotain pehmeää, murrettua valkoisen sävyä. Raita lattianrajassa on hyvä idea.

    Toisen tuvan "uhraaminen" on varmasti toimiva ja perusteltu ratkaisu arjen sujuvuuden ja tilojen hyötykäytön kannalta. Me jouduimme purkamaan talostamme toiset vintinraput, jotta saatiin kylpyhyhuone järkevään paikkaan. Purkaessa harmitti menetys, myöhemmin ei ole kaduttanut. Vanhojen talojen kanssa joutuu välillä tekemään kompromisseja, vaikka tälläisille sydämensä talovanhuksille menettäneille ne eivät tunnukaan aina niin mukavilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, ettei kuulosta aivan muihin tiloihin riitelevältä suunnitelmalta! ;) Minustakin tuo väriyhditelmä on ihana ja murrettu valkoinen seiniin ehdottomasti. :)

      Jouduimme suunnittelemaan talon melko nopealla tahdilla, että saimme rakennusluvan vetämään. Kyllä siinä silti pyöritettiin kaikenlaiset vaitoehdot läpi ja aina palasimme tähän. Pidimme johtolankana sitä, että ikkunajakoon ja vanhaan hirsikehikkoon ei tehdä muutoksia vaan sopeutamme tilatarpeemme niihin olemassa oleviin raameihin. Kylpyhuonekin on vain huone tuvan sisällä ja purettavissa pois, jos joskus haluaa palauttaa tuvan takaisin alkuperäiseen merkitykseensä.

      Minua kirpaisee myös kaikki vanhaan puuttuminen. Olenkin ajatellut, että oli hyvä, ettemme itse purkaneet taloa. Se ei olisi vatmasti edennyt lainkaan, kun olisin säälinyt vanhojen seinämaalausten ja muiden asioiden tuhoutumista!

      Poista
  3. Meillä on juuri tuo kuvan Ikean hana keittiössä kromisena. Tosi hyvin on toiminut ei mitää valittamista. :) Hyvännäköisiä on kylppärisuunnitelmat! Meilläkin uhrattiin ns. toinen tupa makkariksi, kun haluttiin alakertaan kaksi makkaria. Hyvin varmasti pärjäätte yhdellä tuvalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva, kun kerroit, että teillä on kokemuksia juuri tästä hanasta! Minusta tämä malli olisi hyvä niin keittiöön kuin kodinhoitotilaankin. Kyllä yksi tupa riittää, kun neliöitäkin on varsin reilusti nykyolohuoneisiin verrattuna.. :)

      Poista
  4. Teidän kylpyhuonesuunnitelmat vaikuttavat hyvältä! Melko erilaista, kuin mitä meille on tulossa, mutta juuri teidän näköistä! :) Meille on todennäköisesti myös tulossa tuo sama Ikean hana kromattuna ainakin keittiöön, ehkä myös kodinhoitohuoneeseen. Hana on kaunis ja sopivan hintainen verrattuna muihin saman tyylisiin vaihtoehtoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Tämä kylpyhuonekuva on ollut minulla jemmassa 15 vuotta. Eli kyllä se taitaa olla vahvasti meidän tyylinen, kun olen vieläkin siitä innoissani. :) Pitää vain sisustaa omaan makuun luottaen, mutta tietenki talon luonteen huomioiden. Minä en löytänyt kromisena tuota hanaa ikean sivuilta, mutta jos sellainen on olemassa niin voisi tulla meillekkin keittiöön.

      Poista
  5. Hurmaavat suunnitelmat, tulos tulee olemaan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannah, toivottavasti toteutuskin onnistuu! :)

      Poista
  6. Olipas kiva löytää blogiisi, tänne jäin koukkuun! Meillä on tuo samainen Ikean hana ja vieläpä mustana keittiössä. Hyvin on toiminut, ei moitteen sanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, kun tänne löysit! :) Nyt olen kuullut niin monelta, että Ikean hanat on toimineet moitteetta, että eiköhän meillekkin niitä tule. :)

      Poista