20. elokuuta 2014

Piha- ja saunarakennus

Pönttökiuas liesimustalla käsitelty
Kuva täältä.


Piharakennuksen pystytyksen myötä olemme joutuneet pohtimaan minkälainen sauna meille tulisi. Oikeastaan ainoa toiveeni saunaan on ollut, ettei siellä tarvitse lätriä kiehuvan veden kanssa. Sen vuoksi tämä toive, että meille ei tule sisäsaunaa ja toivon, että ulkosaunassa voi käydä myös lasten kanssa turvallisesti ja vaivattomasti. Pihasauna sijoitetaan siis rakenteilla olevaan piharakennukseemme.

Näyttää siltä, että meille tulee pihasauna, jossa yhdistyy vanhan saunan tapaan peseytyminen samassa tilassa, mutta modernisti suihkulla. Kiukaaksi meille valikoitui aitokiuas miehen toivomuksesta.

Edellisessä talossa saunamme oli mustaksi petsattu. Nyt haluamme puunvärisen saunan, aivan peruslauteet ja seinien paneloinnin pystysuuntaisesti. Lattia laatoitetaan ja siihen tulee lattialämmitys, koska saunasta pukuhuoneineen tulee lämmin tila sinne sijoitettavan teknisentilan vuoksi.

Uskoisin, että tämä sauna on mukava käytettävä ympäri vuoden. Lämpimästä pukuhuoneesta pääsee vilpolaan, joka on kylmää tilaa. Vilpolaan laitamme vanhat lattialankut.









Laitan tämän alla olevan kuvan tänne muistiin, koska tässä on pystypaneloinnin ja peruslauteiden osalta sellaista yksinkertaisuutta, jota haluaisimme saunaan. Meille sauna tulee puunvärisenä. Lattialaatoista en ole vielä päässyt selvyyteen. Ulkosaunan teemme pienellä budjetilla, joten mitään ihmeellisyyksiä ei täällä varmasti nähdä. Talon sisälle kylpyhuoneen lattiaan haluamme vähän enemmän panostaa, koska se on sitten jokapäiväisessä käytössä.


Sauna, Deko 149, Asuntomessut 2014
Kuva

Pukuhuoneeseen tulee valkoiseksi maalatut lautaseinät, vanha naulakko ja penkki. Tekninen tila naamioidaan lautakomeroksi. Vilpolaan olen haaveillut rottinkikeinuja. Nämä ovat kylläkin varmasti niitä viimeisiä hankintoja. :)


Renoir riippukeinu, antiikinruskea
Kuva Juurikivi


Tältä pitäisi piha- ja saunarakennuksemme näyttää sitten, kun se pystyyn ja rakennetuksi saadaan. Piharakennuksen päässä oli lautarakenteinen jatko-osa, joka jää pois.


        


Moni on kysellyt, mistä olemme löytäneet vanhat hirsikehikot. Talomme löytyi Metsäkylän navetan hirsikehikkovälityksestä ja piharakennus www.tori.fi. Molemmat kehikot ovat lähialueilta. Pidän tärkeänä sitä, että kehikot saavat säilyä niillä alueilla, minne ne kuuluvatkin ja minkä alueen rakennustapaa ne edustavat. Mielestäni maisemalliset- ja kulttuurihistorialliset arvot on tärkeä huomioida myös siirtoprojekteissa.
          

Piharakennuksemme ennen purkua ja siirtoa.
 
Pikkuhiljaa rakennus nousee pihamaallemme. Maalaus jäänee ensikesään. Piharakennuksen myötä piha muuttui heti suojaisammaksi - pihapiiriksi. Paljonhan tuossa on työtä edessä ennen kuin löylyjä päästään heittelemään..!









12 kommenttia:

  1. Anonyymi20.8.14

    Ihailen. Näyttää ja kuulostaa hyvältä. :) t. Liisa.S :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tulee varmasti. Meilläkin olisi sen verran rakennusoikeutta, että jonkinlainen pihasauna olisi mahdollinen. Mukavaa olisi saada samaan yhteyteen vierashuone ja illanviettotila, mutta näillä taidoilla ja tiedoilla ajatus tuntuu todella kaukaiselta. Harmittaa myös, että eniten tontilla olisi tilaa talon takana, ja sepäs näyttäisi rakennuksen pihapiirin asettelun kannalta typerältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me mietittiin välillä ihan erillistä pientä kesäsaunaa, mutta ainoana saunana käyttö voisi jäädä vähäiseksi. Jos mielii vanhanajan hirsisaunaa niin pieniä saunaksi soveltuvia kehikkoja on ollut valmiiksi purettunakin usein myynnissä esim. torilla.

      Poista
  3. Todella autenttisen näköinen pihapiiri jo nyt. Meidänkin taloon on kierrätysosat löytyneet pääasiassa lähialueilta, ja niiltä paikkakunnilta, joita yhdistää oman kylämme kanssa samantyyppinen rakennuskanta. Ajattelen aina, että talomme tulisi olla sellainen, että se olisi voitu tyylillisesti rakentaa tälle paikalle jo 1900-luvun alussa.

    Teidän pihasaunasta tulee varmasti oikein viehättävä ja myös toimiva, varmasti mukava käydä pesulla lämpimässä löylyhuoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talonne istuu kauniisti ja luontevasti ympäristöönsä. Kyllä sen huomaa, kun talon suunnittelussa huomioidaan ympäröivä maisema. Ensin tontti ja sitten vasta sille sopiva talo. Usein se vain menee toisin päin ja lopputulos saattaa näyttää hullunkuriselta..

      Minusta on mukava, että tuossa saunassa on vähän myös pihasaunatunnelmaa, vaikka suihku ja lämmitys tuleekin.

      Poista
  4. Tosi hienot saunasuunnitelmat ja ulkorakenmus! :) Niin ja tosiaan hienoa, että kehikot ovat lähialueilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Vanhan hirsikehikon uudelleen nousua on aina vähän jännittäväkin seurata, mutta ihan hyvin tämä on noussut. :)

      Poista
  5. Teidän ulkorakennuskin on jo hyvää vauhtia kohoamassa! Lapsuudenkodissani oli ennen remonttia saunassa suihku ja toimi kyllä aivan hyvin. Suihkun jälkeen vain nopsasti pukuhuoneeseen tai vilpolaan vilvoittelemaan, niin ei ehdi hiki tulla uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelimme, että tamä on vähän sellainen välimuoto sauna, kun en ainoaksi saunaksi halunnut aivan kylmää erillistä kesäsaunaa. Kuitenkin tässä säilyy vielä se ulkosaunatunnelmakin. :)

      Poista
  6. Pihasauna-ajatus on aivan ihana! Kunpa meillä olisi vielä rakennusoikeutta jäljellä....
    Kiinnitin huomiota tuohon, kun kerroit että teille tulee saunaan, löylyhuoneeseen suihku. Me ollaan remppaamassa saunaa ja kylppäriä 50-luvun taloon. Löylyhuoneesta tulee aika iso ja halusin sinne vesipisteen. Rautakaupoissa sanottiin, ettei hanoja ja suihkua saa laittaa löylyhuoneeseen. Mutta onhan uimahallissakin?? Kuulemma takuu ei hanoissa toimi löylyhuoneessa koska hanat sisältävät muovisia osia, jotka eivät lämpöä kestä. Putkimiehemme, johon kyllä luotan pitkän yhteistyön jälkeen, sanoi että on olemassa sellaisiakin hanoja jotka voi löylyhuoneeseen laittaa ja lupasi hommata sellaisen.
    Lähinnä siis halusin kertoa, että kyselkää ihmeessä millainen suihku sinne löylyhuoneeseen sopii, ettei tule ikävää takapakkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, tuotapa ei olla huomattu ajatella. Pitää siis kysellä meidänkin putkimieheltä sopivaa hanaa. Onhan noita hanoja kyllä ollut aina saunoissa, mutta kuitenkin.. kiitos vinkistä!

      Poista