13. maaliskuuta 2014

Hei isi, me tultiin käymään!

Päätimme tänään lähteä lasten kanssa tervehtimään kehikon parissa ahertavaa isiä. En tiedä enään puhuisiko tontista vai talosta. Näyttää siltä, että tänään tulimme käymään talolla. :)


Kehikko on tasakertaan valmis, päätykolmioita tehdään vielä. Huoneet hahmottuvat jo selvästi. Mahtava tunne, kun ollaan tähän asti päästy!

Haukanikkunatkin jo näkyvät.


Eräs päätti kotiinlähdön hetkellä varoituksista huolimatta käydä vielä testaamassa maan kantavuutta takapihalla. Niinhän siinä kävi, ettei omin avuin liejukosta selvinnyt pois ja toinen päätti mennä auttamaan pinteeseen joutunutta kaveria. Havahduimme kehikon ihailusta takapihalta kuuluviin hätähuutoihin. Äitistä ei ollut pelastajaksi jalkaan sattuneiden pikkuruisten juoksukenkien vuoksi. Mies joutui lopulta kampeamaan jälkikasvunsa lankulla ylös mudakosta. Äitiä pyrki väkisinkin naurattamaan, vaikka muilla oli hommassa nauru kaukana.. Seuraavan kerran taidamme tulla tervehdyskäynnille ilmojen hieman pakastuessa tai kuivuessa.

16 kommenttia:

  1. Kyllähän se on jo oikea talo! Ja meillä muuten isä ja ukki ovat saaneet myös kiskoa meidän molemmat lapset tontin mutakuopasta ylös, kotimatkan ajaksi laitoimme lapset jätesäkkeihin, niin että päät vaan jäivät ulkopuolle, olivat sen verran mudassa, että autoa ei olisi saanut millään puhtaaksi jos olisin lähtenyt lapsia niissä vaatteissa kuskaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hetki piti miettiä, että mitenkähän lapset voidaan autoon laittaa. Ei se auttanut kuin kuoria mutaiset ulkovaatteet päältä ja nostaa sukkasilleen autoon. Mutavaatteet saatiin kotiinkuljetettua pahvilaatikossa. Illaksi sitten riitti taas pyykkiä.

      Poista
  2. Voi toisia:). Ja kyllä ihan talolta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siinä ehti hätä tulla, kun jalat ei inahtaneetkaan mudasta. Kyllä se jo talolta näyttää :)

      Poista
  3. Oi! Teille on kyllä tulossa aivan mahtava talo! Paljon tsemppiä sinne raksa-ajalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Talo aina yllättää korkeudellaan, vaikka ei ole kovinkaan pitkä.

      Poista
  4. Wautsi! :-) Tehän ootte menneet etiäpäin. Sielunsilmissä näkee jo lopputuloksen..hieno talo tulee! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, toinen kerros tuli nopeasti, kun ei tarvinnut korvata hirsiä. :)

      Poista
  5. Teille tulee kyllä niin ihan talo ja sisustatkin sen vielä tyyliin niin täydellisesti sopivalla talonpoikaisantiikilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän taloon ihastuttiin muutaman kuvan kautta ja se tuntuu kyllä ihan meidän talolta jo nyt. :)

      Poista
  6. Oho, onpa taas tapahtunut paljon kun tulin "pitkästä aikaa" vakoilemaan :) Tuntuu käsittämättömältä tuo mutahomma täältä reunalta suomenmaata, kun lunta tuli eilisen aikana melkein kymmenen senttiä lisää... :)) Oliko ne nuo päätykolmiotkin hirttä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätykolmiot ja väliseinät on hirttä harjaan asti, enään muutama hirsi jäljellä niin kehikko on valmis.. Voiko jossakin olla vielä lunta? Vähän ristiriitainen kyllä tällainen lähes lumeton talvi, minä tykkäisin keväthangista. :)

      Poista
  7. Hyvin jo voit talosta puhua...:) On siinä vähän kuraa pienien saappaiden päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään talo näytti vielä enemmän talolta, kun päätykolmiotkin olivat nousseet. Kyllä sitä kuraa oli vähän siellä sun täällä, aina pipossa asti! :)

      Poista
  8. Talo näyttää komialta! Ja voi noita pienen pojan kuraisia jalkoja :D

    VastaaPoista
  9. Kiitos Maria, minustakin se on komia ja kivijalan vieressä seistessä tuntuu aika korkealta talolta. :)

    VastaaPoista