6. toukokuuta 2015

Talokuulumisia


On nautittu kevään puhkeamisesta ja valon määrästä, tekeminen talollakin on taas huomattavasti helpompaa ja mukavampaa. Nyt on tehty kaikenlaista pohjatyötä, oksalakkausta, kittausta, hiontaa, pohjamaalausta, vanhan maalin rapsutusta ja laitettu vähän listojakin. Aikaa vievää ja vähemmän näkyvää. Taustalla näkyy myös pohjamaalattuja keittiökaappeja. Tänään saadaan lisää helmipaneelia ja päästään rakentamaan yläkaappien ovia ja myös kylpyhuoneen kaapistoja.








Tästä kuvakulmasta löysin jokin aika sitten ottamani kuvan, tämä on oikeastaan näkymä tulevasta ruokailutilasta. Olemme päättäneet jättää nämä hirret näkyville keittiössä. Gård&Torp -lehdestä löysin alempana olevan kuvan, jossa oli myös tunnelmallinen hirsipintainen ruokailutila. Tuollaista tunnelmaa olisi mukava saada myös tähän meidän keittiöömme.






4 kommenttia:

  1. Tykkään paljon noista näkyville jätetyistä hirsiseinistä. Meillä saadaan toivottavasti tämän kuun aikana viimeisetkin purkutyöt tehtyä (eristeenä olevan kutterin tyhjäys sekä seinistä että lattioista) ja päästään sisälläkin rakennushommiin. Kun on valoisaa ja lämpimämpää, niin remppahommat tosiaankin hoituvat helpommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tällä keväällä ihmeellinen voima! :) Tuota hirsiseinää on kyllä hyvä jäädä jonkin verran näkyville. Pidän paljon myös vanhoista koristemaalatuista seinistä ja suuri kiusaus olisikin tehdä vähän joka paikkaan jotakin maalausta.. Muuten tuo kutterilastu on äänieristävyydeltään tosi hyvää eristettä. Jos nyt saisin päättää laittaisin sitä välipohjaan selluvillan asemasta.

      Poista
  2. Teidän keittiöstä tulee varmasti niiiin upea! Hirsipinta on aina kaunista ja se tuo hirveesti tunnelmaa, kannattaa jättää esille, tulee varmasti kaunis ruokailutila!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! Tuo keittiön hirsiseinien ruskea sävy käy hyvin yhteen keltaisten kaappien kanssa. Vaikka välillä mietin seinien panelointia ja paperointia, nyt tuntuu, että tämä on hyvä ratkaisu.

      Poista