10. tammikuuta 2015

Tuvan lattiaa ja makkaranpaistoa


Kävimme ensimmäisen kerran paistamassa makkaraa takassa ja samalla katsomassa valmistuvaa tuvan lattiaa. Lankut kiinnitetään tapeilla. Eipä lattiasta vielä oikein mitään käsitystä saa, mutta mukava laittaa joskus kuvia työvaiheistakin muistiin. Ei pääse unohtumaan, miltä rakentaminen oikeasti näytti. ;)




Pieni ehtivä apulainen. :)

Leveimmät lankut ovat aika vaikuttavia, niitä keskitämme tupaan.

Huh, on näissä tekemistä! Keittiö on tällä hetkellä täynnä lankkuja.


9. tammikuuta 2015

Lattialankut saapuivat


Tuore puu tuoksuu heti ulko-ovelta. Eilen, illan hämärissä, saapuivat lattialankut. Kiitos riskien talkoolaisten, että lankut saatiin jouhevasti sisään! Minä tosin en ollut lankkujen saapumista näkemässä, mutta miehen puheista sain sen käsityksen, ettei lankkujen kanto muodostunut painajaismaiseksi hevosen hommaksi. :) Suuri kiitos talkoolaisille ja heidän perheilleen!




Tulevaa tuvan lattiaa. On monen levyistä, edustalla taitaa olla massiivisimpia lankkuja. Nyt ei tarvitse miettiä, mitä seuraavaksi tehdään. Kuusilankut ovat juuri niin kauniita, kuin olen ajatellutkin!




Olen aloittanut ovien kunnostuksen. Muutaman kuoritun maalikerroksen alta paljastui ruskeansävyinen ovi. On ilo nähdä puhdistettua oven pintaa, paksut ja huonosti maalatut maalikerrokset peittivät alleen myös peilien kauniit muodot ja uurteet. Ovien peilit ovat olleet hieman kehyksiä vaaleammat.




Olipa onni, että löysimme näitä ovia karmeineen viisi kappaletta. Juuri se määrä, mitä alakertaan tarvitaan. Kaikki ovet ovat lähtoisin samasta purkutalosta ja ovat samanlaisia. Tykkään kovasti näistä kolmipeilisistä, niin kutsutuista puoliranskalaisista ovista. Todella vanhoissa ovissa näkee usein laakapeilit toisella puolella, näissä peilit on molemminpuolin samanlaiset. Mies ei halunnut kovin matalia ovia, niitä olisi kyllä ollut hyvinkin vanhoja myynnissä. Näin lyhyenpuoleisena matalat ovet ei minua haittaisi, mutta onhan se tietenkin pitempien epämukavaa kumarrella ovien kanssa. Saa nähdä minkälaiset ovet löydämme yläkertaan. Ei haittaa, vaikka yläkerran ovien peilitys olisikin erilainen.




4. tammikuuta 2015

Lunta!


Nyt sitä saatiin oikein kunnolla. Ei kannata miettiä sulaako lumi huomenna tai ylihuomenna, parempi nauttia siitä heti. Muistoksi tästä raksatalvesta laitan tänne muutaman kuvan vuokrakotimme pihamaalta. Jos viime talvena ryvimmekin mudassa, niin tänä talvena on saatu ainakin pieninä annoksina nauttia oikeasta talvesta. Ennen, kuin päästin lapset kirmaamaan hankeen, nappasin muutaman kuvan puhtaasta lumivaipasta. :)










Lumen peittämä saunapolku.


Huiskean korkea vuokrakotimme.


Tämän talven ensimmäinen hiihto.




1. tammikuuta 2015

Kuistin laudoitus ja lattialankkujen odottelua


Kuistin laudoitus alkaa olla nyt loppusuoralla. Luultavasti aloitan maalauspuuhat täältä, koska lattialankut vielä odotuttavat. Näyttää siltä, että meille tulee alakertaan pieninä määrinä ruskeaa lähes joka huoneeseen. Tuvan parrut, keittiön hirsiseinät, kylpyhuoneen lattia, kuistin pääovet.. Sillä yhtäkkiä muistin, että kuistin alkuperäisissä ovissa oli kaunis ruskea sävy sisäpuolella. Olin jo mielessäni maalailemassa ovia myös sisäpuolelta okrankeltaisiksi. Ovet on varastoituna ja odottamassa kunnostusta. Ulkopuolelta ovet maalataan jokatapauksessa keltaiseksi.




Meidän vanhaan taloon ei tule sellaisia käytännöllisiä ylellisyyksiä, kuin kuraeteinen tai arkieteinen, mutta sisääntulo on minusta niin kaunis, että se peittoaa pienen epäkäytännöllisyyden mennen tullen. :D Voipa tietenkin olla, että myöhemmin olen toista mieltä, kun poikasten jääkiekkovarusteita ja hiihtomonoja pursuilee joka nurkassa.. Näillä tiloilla on nyt kuitenkin päätetty pärjätä.

Ensin tullaan keltaisista pariovista valoisaan ulkokuistiin, josta puolestaan pääsee sisäeteiseen. Kuistin kanssa eteistilaa tulee minusta ihan mukavasti. Jokainen kolo hyödynnetään ulkovarusteiden säilytykseen, portaikon alle mahdutetaan myös pieni vaatehuone vesipisteineen.


Kylpyhuone odottaa lattialämmitysputkia, putkimiehen käyntiä ja lattian valua.

Kävimme myös sahalla alustavasti sopimassa lista-asioita ja  katsomassa lattialankkujamme, jotka olivat vielä kuivumassa. Minä, joka olen aina unelmoinut massiivipuisesta lattiasta, olin lentää selälleni nähtyäni lankut. Lankut oli niin leveitä, etten ole edes osannut uneksia sellaisista tosissani. No aika näyttää, mitä sieltä tuleman pitää. Mielenkiinnolla odottelemme lattioittemme saapumista ja samalla ihmettelemme sitä, kuinka lankut saadaan kannetuksi taloon sisään!! Hui, sitä päivää! :)



28. joulukuuta 2014

Kuvapläjäys sunnuntaikävelyltä



Täytyipä tulla vielä tekemään yksi postaus tälle vuodelle, kun sain räpsittyä kuvia valoisaan aikaan oikein kunnolla. Suuntasimme sunnuntaikävelymme, kuinkas ollakkaan, talollemme. Peltomaisemat ovat täällä alati muuttuvia taideteoksia, näihin maisemiin jo vuosia sitten ihastuimme. Hentoinen sateenkaarikin erottui taivaalla.

Talo Kalax talvimaisemassa ja yksi kaveri oikaisemassa pellon poikki.


Huurteinen piharati.




Piilujälkeä ulkona ja sisällä. Hyvin näkee, kuinka likaiset hirret tällä hetkellä on, niissä on vähän savea, sahanpurua ja vielä kerros puhallusvillan pölyä.. kuurausta odotellessa. Auringon paistaessa, piilujälki erottuu voimakkaasti. Entisaikojen kirveenkäsittelytaitoa pysähtyy aika ajoin ihailemaan.





Valon leikkiä uunin muodoissa.


Tupa iltapäivän auringossa.

Keittiön ja kylpyhuoneen välinen seinä.

Kylpyhuone hahmottuu. Perälle tulee suihku pienen seinämän taakse, vastapäätä toiseen päähän kylpyhuonetta tulee wc-tila. Vasemmalle seinustalle tulee kodinhoitotilan kaapistoa ja pyykinpesukoneet.

Kylpyhuone on rakennettu huone huoneen sisälle -periaatteella. Se on hirsirakenteista irrallaan.

Iso ikkuna tuo luonnonvaloa kylpyhuoneeseen.

Peltomaisemaa keittiön ikkunasta.


27. joulukuuta 2014

Uutta vuotta kohden


Monta pitkää ja ihanaa jouluista päivää takana. On nautittu lumesta, pakkasesta, potkukelkkailusta, kynttilän valosta, kuusentuoksusta. Syöty vatsat pullolleen, leikitty, laulettu, pelattu, odotettu, saunottu pihasaunassa. Viety haudalle kynttilä, hiljennytty ja ihmetelty joulun ihmettä!


Yksivuotiaalle joulu on ihmetystä täynnä  <3


Tästä on hyvä palata arjen aherruksiin ja käydä kohti uutta alkavaa vuotta. Tänään jatkettiin rakentamista, jospa ensi vuoden joulukuvat otettaisiin jo omasta tuvasta..

Hyvää loppuvuotta ja onnea alkavaan vuoteen!




21. joulukuuta 2014

Tänä jouluna


En muista olisiko joulu koskaan aiemmin tullut näin varkain.. Nyt se on kuitenkin jälleen täällä, se tuoksuu, se tuntuu.. ja tällä hetkellä se on valkoinen! Mietin jo ehdinkö joulun tunnelmaan mukaan tänä vuonna lainkaan -loppuvuosi, kun on ollut meillä niin kovin kiireinen ja jouluvalmistelut jääneet minimiin.


Eilen lähdimme hakemaan joulukuusta omasta "takametsästä", (köh) tuosta pienenpienestä kaistaleesta, joka yllätyksenä kuului tonttiimme. :) Kovin suurta saalista ei kylläkään saatu ja tämä päätyikin lopulta tytön omaksi kuuseksi. Minulle olisi riittänyt pieni pöytäkuusi, mutta lapset halusivat "oikean" kuusen. Oikea kuusi noudettiin vielä illalla marketin pihasta.

Riemu oli kuitenkin suuri, kun yön aikana oli tullut lunta niin, että maa oli jälleen valkea edellisen päivän vesisateen jälkeen. Oma mielikin virittyi joulun odotukseen lumen keskellä ja kuusentuoksussa.


  Tuvassa lämmiteltiin takkatulen ääressä, nyt jo kolmannen kerran.









Vuosi sitten vietimme pienimmän kastejuhlaa juuri joulun alla, nyt tämä veijari tutkii jo innokkaana ympäröivää maailmaa. Lumessa riittää ihmeteltävää ja joulukuusen palloja on erityisen mukavaa kiskoa kuusesta..





Nyt minulla ja lapsilla on alkanut joululoma, mieskin ehtii onneksi viettämään hetken lomaa. On aika toivottaa Onnellista Joulua kaikille! :)


Joulu, joulu, joulu tullut on!

Elina