4. tammikuuta 2016

Villamatto, futon-patja? ja kompostorin kuulumisia



Tänä aamuna oli huvittava tilanne, kun yllättäin meidän ovelle saapui matto. Olin tilannut maton viime viikolla, mutta en osannut odottaa sen saapuvan parissa arkipäivässä. Hyvä, kun olimme sängystä ehtineet nousta ylös! Maton tuojaa oli vastassa oven takana varmasti melko pöllähtäneen näköinen porukka, joista joku taisi kirmata ilman housujakin. Tämä matto oli ehkä hieman odotettua tummempi, mutta pidän siitä silti kovasti. Olen aina ollut villamattojen ystävä ja tämä lämpimän ruskeanharmaa matto kyllä sopii meillä moneen paikkaan.







 
Meidän on pitänyt hankkia myös uusi patja sänkyymme jo vuosia sitten, mutta aina se on vain jäänyt. Ajattelimme, että viimeistään muuton myötä hankimme uuden patjan, mutta kukapa siinä rumbassa olisi ehtinyt testaamaan patjaominaisuuksia. Patja on kallis hankinta, joten sen toivoisi olevan hintansa arvoinen. Tutustuin jo vuosia sitten futoniin, mutta epäilin silloin sen "muhkuraista" ulkonäköä. Joululomalla mies valitti jälleen monta kertaa nukkuneensa huonosti ja selän kipeytyvän. Toki hän oli tehnyt monta päivää aika rasittavaa katon paperointia yläkerrassa, joten selkä taatusti oli koetuksella.

Tämä sai kuitenkin minut taas selvittelemään patjaominaisuuksi. Futonia kehutaan kovasti selkävaivoista kärsivillekin. Lukemani perusteella en löytänyt futonista muuta arvelluttavaa, kuin tuon rullaamisvaivan, mutta kyllä kait siihenkin tottuu. Hintansa puolesta patjassa ei ole mitään valittamista. Onko teillä lukijat kokemuksia futonista? Meillä on kohtuullisen suuri painoero, joten mietimme, onko yhtenäinen patja kuitenkaan kannattava valinta?




Täällä on nyt vihdoinkin valkoista ja kirskuvaa pakkasta, toki lumivaipan paksuudella ei voi vielä kerskailla. Pakkasta ei sisällä huomaa, täällä minä kävelen avojaloin ja nautin puulattian ja villamaton pehmeydestä ja lämmöstä. Meistä on tullut myös mahdottomia lämpömittareiden tarkkailijoita. Mies seuraa alapohjan lämpöjä ja minä kompostorin. Nyt ollaan menty monta päivää oikein reippaasti pakkasen puolella ( tänäkin aamuna -19 astetta) ja saa nähdä laskeeko kompostorin  pitkään vakiintunut 20-30 asteen lämpötila. Kompostori on toiminut moitteettomasti tähän saakka. On mielenkiintoista, kuinka suuri lämpötilaero ulkoilmaan verrattuna tuossa pöntössä onkaan. Sitä saisi jo tyhjentää, mutta ajattelimme pitää sitä nyt pakkasten ajan mahdollisimman täytenä. Olen iloinen, että siitä on tullut luonnollinen osa elämäämme ja roska-auto ajelee joka toinen kerta täällä kulkiessaan talomme ohitse!

 Hip hurraa, mutta nyt nautitaan lumesta, pakkasesta ja auringosta!




17 kommenttia:

  1. Hei. Futon on aika kova ja vaatii totuttelua. Teidän painoero vaikuttaa paljon valintaanne. Itse kärsin monta vuotta selkäkivuista etenkin aamuisin. Ostin marraskuussa Ikeasta heidän luonnonkuiturunkopatjansa. ja onhgelmat ovat kadonneet täysin. Otin kovimman. Olisin ottanut kaikkien kalleimman jos olisi lköytynyt 140 cm:nä. Se on todella hieno valinta. Tämä on loistava valinta http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/70257742/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Titte, kiitos linkistä. En ole huomannut, että Ikeallakin on luonnonkuitupatjoja. Ikean patjoja on myös kehuttu hyviksi. Pitäisi kyllä käydä testaamassa!

      Poista
  2. väärä linkki, tämä on se kovin. JOs vertaat hästensin patjoihin huomaaat miten samanlaisia ovat. Hästens on aikoinaan tehnyt ikealle kalleimmat patjat. http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/70257742/#/70257723

    VastaaPoista
  3. Täällä yksi futonin rakastaja ilmoittautuu! En enää suostuisi hankkimaan muuta patjaa, on se vaan niin hyvä. Mutta hanki laadukas jos valitset futonin. Porin Villa ja Peite valmistaa kotimaisia superhyviä futoneita. Meillä ei ehkä niin järkyttävän isoa kokoeroa ole miehen kanssa, muttei olla havaittu kokoerosta mitään haittaa. Epätasapainoisuudet häviää rullaillessa ja sitäkin on tehty vähän laiskanlaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Futonista moni tuntuu tykkäävän kovasti, siksi se on alkanut kiinnostamaan. Porin Villan ja Peiton valikoimaa me juuri tutkimme. :)

      Poista
  4. Kyllä on kaunis matto! Patja asioissa en osaa neuvoa, meilläkin on sängyn hankinta kohta edessä. Täytyy tehdä vähän tutkimustyötä ja perehtyä patja vaihtoehtoihin, laatuun ajattelin kyllä panostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! Mekin olemme todenneet, että sänkyyn kannattaa panostaa, kun siellä melkein sen kolmannesosan elämästään viettää. Hyvin nukuttu yö vaikuttaa vähän joka sektorille elämässä. :)

      Poista
  5. Hei, luetko Jovelan Johannan Blogia. On kehunut kovasti Porin villan ja peitteen patjoja jotka ostivat selkävaivoihin helpotukseksi. Kannattaa lukea hänen kommenttinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, luen aina välillä Jovelaa, pitääpä käydä tutustamassa blogissa tähän patja-asiaan. :)

      Poista
  6. Itselläni on kokemusta futonista ja sen käyttö lopulta tyssäsi kovuuteen & selkä-ja olkapäävaivoihin. Nykyisin meillä on Ikean kova (kiinteä) runkopatja sekä paksuin mahdollinen Ikean petari. Patjat parisängyssä ovat erilliset (eri painoisille), mutta petauspatja on yhteinen. Lisäksi käytän talvella ihanaa lampaanvillaista extra-petauspatjaa. Ei palella torpassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Futoni tuntuu olevan sellainen, että toiset tykästyy siihen ikihyviksi ja joillekin se ei vain kovuutensa vuoksi sovi. Meidän täytyy kyllä tutustua noihin Ikeankin vaihtoehtoihin. Meillä on liki kolmenkymmenen kilon painoero, joten voi olla, että tarvitsemme erilliset patjat. Tähän astikin on ollut erilliset patjat, mutta yhtenäinen petari.

      Ihanalta kuulostaa tuo lampaanvillainen petauspatja. :)

      Poista
  7. Anonyymi5.1.16

    Hei!
    Tosi kaunis matto. Saanko kysyä mistä tilasit sen?
    Yst. t. Katariina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Katariina, matto on Carpetvistan harmaa Kelim loom-matto. Ensimmäistä kertaa tilasin sieltä ja palvelu pelasi hyvin ja nopeasti.

      Poista
  8. Anonyymi6.1.16

    Omat selkävaivani hävisivät (ja niitä olikin sitten kärsitty pikään) oikeastaan kokonaan, kun siirryimme liian pehmeästä runkopatjasta sukulaisen suosituksen perusteella Ikean Tempur-tyylisiin muotoutuviin patjoihin. Petaria ei niiden päälle tarvikaan. Hyvää niissä on myös vetoketjuilla irroitettavat päälliset. Helpottuu pesu kummasti. Vauva nukkuu vieressä, joten päällisten pestävyys oikein hyvä ominaisuus. Meillä on myös tuo iso kokoero miehen kanssa, eikä mies pitkine kinttuineen oikein mahdu edes normipituiseen sänkyyn. Olisin halunnut tuon Ikean rautasängyn, mutta ei puhettakaan ;) Vähintäänkin pitää olla päädytön sänky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)Kuulostaapa mielenkiintoiselta tämäkin vaihtoehto. Luulen, että meilläkin on nyt liian pehmeät patjat ja myös jo parhaat päivänsä nähneet. Yksi kriteeri meillä on se, että haluaisimme ehdottomasti luonnonkuitupatjat.

      Poista
  9. Anonyymi29.6.16

    Hei. Meille on tulossa samanlainen rautasänky �� Mies on pitkä 185cm, sopiiko tuohon pötköttelemään pitempi immeinen kuinka hyvin? Meilläkin on kokoeroa joten erilliset patjat ja yhtenäinen petari olisi kai paras vaihtoehto? Ikean patjoista olen myös kuullut hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että ihan hyvin mahtuu. 200 cm on kuitenkin aivan yleinen sängynmitta. Jos on painoeroa paljon niin kyllä varmasti kannattaa hankkia erilliset patjat. Meille tuli lopulta ikean luonnonkuitupatjat ja olemme olleet niihin tosi tyytyväisiä.

      Poista