10. huhtikuuta 2015

Sablonimaalauksesta ja tiskikoneen piilottamisesta


Olen tehnyt muutaman sablonin kokeeksi. Aikani odotin, että jossakin järjestettäisiin kurssi, jossa olisi mahdollista opetella sablonimaalausta, mutta ei sellaista ole silmääni sattunut. No nyt on tullut sitten itse opeteltua.

Ostin muovikalvoa Antiikkiverstas Wilmasta. Tämä pehmeä, mutta sitkeä kalvo vaikutti hyvältä, arkitkin ovat reilun kokoisia. Kirurginveitsi leikkaa hyvin kuviot irti. Sablonisiveltimet ovat Rakennusapteekista. Eiköhän näillä alkuun päästä. Koekuvio on mahdollisesti tulossa tuvan ja keittiön väliseen kamariin. Minusta sablonin leikkaaminen ei ollut mitenkään vaikeaa, mutta tarkkaa tekemistä!


Viimeisin näkymä keittiöstä, tiskikone saatiin vuorattua paikoilleen.


Kylmälaitteille saatiin pistorasia, joten ne pääsi lopullisesti paikoilleen.


Tässä kulmassa on tiskikone.  




Helimipaneelista saatiin tehtyä koristelistaa..


Ensimmäinen näkyvä pistorasia. Meillä saadaan melko hyvin pistorasiat piiloon, joten montaa tällaista näkyville tulevaa ei tarvitse asentaa.


Nyt loppupäiväksi oppimaan lisää pohjalaistaloista, mukavaa!


15 kommenttia:

  1. Niin upea keittiö!!! Tämä olis haaveena :) kauniit sabluunakuviot. Mielenkiinnolla jään odottelemaan miltä näyttävät seinällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silja, pitää vielä koittaa kuvioita vähän suuremmalla levylle, että saa käsityksen, miten ne toimii sitten seinässä.

      Poista
  2. Todella kaunista!

    VastaaPoista
  3. Teidän keittiöstä tulee niin upea :) ja hyvin se sabluunamaalauskin onnistuu kunhan vaan käyttää tarpeeksi vähän maalia ettei tursua yli, onnea töpöttelyyn... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan noissa seinissä töpöttelemistä.. maalia tahtoikin tulla liikaa, kun tein noita kokeiluja.

      Poista
  4. Anonyymi11.4.15

    Eikös kylmälaitteelle tulee lian lämmin siellä kaapissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä laitteet ovat integroitavia ja suunniteltu kaappeihin asennettaviksi. Laitteet tarvitsevat ilmatilaa, laitteiden ympärillä on tyhjää tilaa kaapeissa. Kaappit ei ole myöskään umpinaisia hirsiseiniin päin, hirsiseinien ja kaappien välissä on rako, joten ilma pääsee kiertämään.

      Poista
  5. Ihanan hyvin ne laitteet kaappeihin sopii <3 Vähän mäkin haluan tommosen "koneet piiloon" keittiön sitten joskus isona :D Kaunis on myös sabluunakuvio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Tämä uusien kodinkoneiden hyvä puoli, että niitä mahdollista integroida kaappeihin. :)

      Poista
  6. Koska kysyvä ei muka eksy tieltä, niin kysytäänpäs, että miksi sablonisiveltimet eikä vaikka jokin toinen sivellin tai sieni tai muu töpötin? Jotain taikaa siihen täytyy liittyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen siveltimen hankintaa töpsöttelin milloin milläkin, itse väsätyt töpsöttimet lensi kyllä roskiin käytön jälkeen. itselle parhaimmat työvälineet löytää oikeastaan vain koittamalla. Sivellin on ainakin kätevä käteen, helppo puhdistaa, huollettuna pitkäaikainen työkalu.

      Poista
  7. Todella kaunista!! Oletteko huomioineet, jos tiskikoneessa/letkuissa tapahtuu vuotoa? Että vahinko huomataan mahdollisimman nopeasti? Täällä on lähipiirissä juuri mennyt kone rikki, ja vuosi suhteellisen paljon ihan kerralla, mutta onneksi valui kaappien eteen ja vuoto huomattiin heti, eikä jäänyt märkimään kaappien taa. Tuntuu, että nykyajan koneet kun ei kestä eikä niihin uskalla luottaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tuolla tiskikoneen ja tiskikaapin alla valettu ja vesieristetty lattia-alue lattiakaivolla, jotta mahdollinen vuoto pääsee poistumaan. Se on ikävää, että nuo koneet on aina vähän riskejä..

      Poista
    2. Hieno oivallus! Hyvä, että on tullut huomioiduksi :)

      Poista