22. maaliskuuta 2015

Pohjalaistalot -rakenteet ja kunnostaminen -kurssi


Vuosi sitten mainitsin täällä blogissa kaksipäiväisestä pohjalaistalokurssista, johon myös osallistuin. Kurssi järjestetään nyt uudelleen 10.4.-11.4. 2015 Etelä-Pohjanmaan opistolla. Ilmoittautuminen 31.3. mennessä. Viime vuonna luennoitiin mm. pohjalaistalojen arvoista, historiasta ja tyylipiirteistä jne. Tänä vuonna kurssi painottuu enemmän rakentamiseen ja kunnostamiseen. Mielenkiintoiseen ohjelmaan voit tutustua täällä. KLIK!


Kuva viime vuoden tutustumiskohteesta Kauhajoen kotiseutunuseosta.


Toisen päivän tutustumiskohteista löytyy kaksi paikalleen kunnostettavaa taloa, toinen pohjalaistalo ja toinen kaupunkitalo, uudesta hirrestä rakennettu pohjalaistalo ja siirretty pohjalaistalo (meidän talo). Suosittelen kurssia kaikille vanhoista taloista kiinnostuneille sekä kunnostusta suunnittelevalle tai vasta projektista haaveilevalle.

Viime vuoden perusteella voin sanoa, että kurssi oli todella mielenkiintoinen ja ohjelma hyvin ja monipuolisesti laadittu. Vaikka kurssi kulkee pohjalaistalo nimikkeellä, niin samat korjauskäytännöthän soveltuu jokaiseen vanhaan hirsitaloon. :)


10 kommenttia:

  1. Kylläpä kuulostaa mielenkiintoiselta kurssilta:) Samalla siis pääsisi teidän taloonkin tutustumaan:D Jospa minä joskus pääsen jollekin tuon kaltaiselle kurssille osallistumaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset kurssit on kyllä mielenkiintoisia, samasta asiasta kiinnostuneet kohtaavat samalla :)

      Poista
  2. Oi! Kotinne rakennusprojekti on aivan hurmaava! Löysin blogisi hiljattain ja nautin sen sisällöstä valtavasti!

    Hirsirakennuksen (aitan tms.) siirto pihaan on haaveeni. Rakennukselle olisi tarvetta juuri nyt, mutta aikaa rakentamiseen löytynee kenties joskus kaukana tulevaisuudessa... Tämä mielenkiintoinen kurssi olisi kyllä mukava ensiaskel kohti unelman toteutumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Eukko! Tervetuloa lukijaksi, on aina ilahduttavaa kuulla, että joku tykkää blogista! Ennen omaa projektia luin muiden talonrakennuksesta blogien kautta ja sain siitä paljon innostusta. Onnea hirsirakennuksen siirtohaaveisiin, jonakin päivänä sellainen vastustamaton aitta saattaa tupsahtaa eteen!

      Poista
  3. Nyt kyllä vinkkasit niin mielenkiintoisesta kurssista, että tuonne olisi päästävä :)! Olisi kyllä huikeaa käydä teidän kodissanne ja kurssilla muutenkin varmaan tutustuisi hengenheimolaisiin :). Oletko sinäkin tulossa kurssille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen kaikkeni, että pääsen kurssille. Ainakin osittain osallistun. Opistolla on mahdollisuus yöpyä, joten matkaan vain! ;)

      Poista
  4. Kuullostaapa mielenkiintoiselta,täytyy katsoa jos pääsisi osallistumaan! Seuraan blogiasi ja olen hengessä mukana :) Teette arvokasta työtä ja varmasti saatte kauniin kodin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että siellä ollaan hengessä mukana! Tämä ei ole ehkä helpoin tie kauniiseen kotiin, mutta matka on antoisa. Niin monenlaista on saanut oppia ja kokeilla. :)

      Poista
  5. Viime vuodesta innostuneena mukana. Taisin jättää silloin palautetta, jossa toiveena oli vähän konkreettisemmin tämä kunnostus/korjaamispuoli, ja onhan se mahtavaa kun nyt toive toteutui. Näemme siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukavaa, että sinäkin innostuit lähtemään uudelleen kurssille, vähän aavistelinkin. Nähdäämpä siis! :)

      Poista