16. tammikuuta 2014

Sänky pienelle pojalle ja vähän huonekaluista

Pakkanen paukkuu ulkona, nyt voi sisällä vähän rymsteerata, kun ei ulos tareta lähteä! Vauva on tähän asti nukkunut vieressä tai vaunujen kopassa, vaikka sänky kunnostettiin valmiiksi ennen syntymää. Mitään isompaa tälle sängylle ei tehty, ainoastaan kaksi katkennutta pinnaa uusittiin. Nyt ajattelin kuitenkin siirtää pojan tähän sänkyyn nukkumaan. Sängyllä on sellainen tarina, että isoisäni on sen tehnyt isälleni pian 80 vuotta sitten. Tässä olen nukkunut myös minä ja sisarukseni sekä isoveljeni lapset. Nyt se ehti vielä meillekkin käyttöön. :) Tässä muutamia huonolaatuisia kuvia, valokuvauskurssi olisi kait paikallaan!






Sängyssä on kätevä irrotettava laita.






Ensimmäiset unet uudessa vanhassa sängyssä.





Täällä vuokra-asunnossa on niin monenkirjavia tapetteja ja muovi-ja laminaattilattioita, että ympäristö ei kovin innosta kuvaamaan tai erityisemmin sisustamaan huoneita. Onneksi makuuhuoneissa on pääsääntöisesti valkoiset seinät ja muutamia kauniita huonekaluja katsellessa tulee hyvä mieli. Tämän pöydän ostin syksyllä tytölle koulupöydäksi, mutta pikkuveli on alkanut himoitsemaan sitä vihrertävän värin (lempivärinsä) vuoksi. Poikien huoneeseenhan tuo kyllä mainiosti sopisi. Taidan olla mieltynyt noihin "varsan jalkoihin", kuten itse kutsun tämän mallisia huonekalujen jalkoja. Saman malliset jalat on sivustavedettävässä sohvassammekin.

Huonekaluista ehdottomasti vaikein löydettävä on löhöilyyn tarkoitettu sohva. En ole koskaan oikein löytänyt sohvaa, joka tuntuisi täysin omalta. Jotenki ne aina näyttävät silmiini liian kömpelöiltä. Yksi ihan kaunis sohva on Pentikin Miro-sohva, mutta eihän tuokaan mikään löhösohva ole. Tyyliltänsä sopisi mielestäni ihan hyvin vanhaan tupaankin. Nyt olen alkanut miettiä tarviiko moista löhösohvaa ollenkaan, jos laittaa puusohvan kaveriksi pari mukavaa nojatuolia.

Kuva Pentikin sivuilta.

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva perintösänky! Mukavaa, että teillä on suvussa kulkenut noin kaunis kaluste. Meillä on hyvin vähän mitään perittyä. Olen muuten katsellut tuota ihan samaa sohvaa, mutta olen kyllä toistaiseksi niin tyytyväinen meidän puusohvaan, että olen osittain luounut ajatuksesta , että talossa pitäisi olla "oikea" sohva.

    Minulla on aivan sama juttu myös tämän vuokra-asunnon kanssa, vaikea valokuvata kun muovimatot ja muut epäkohdat oikein tuntuvat hyppäävät silmille kuvista.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Pömpeli! Perintösänky on minustakin kaunis, pieni ja siro. Toivottavasti neljännestäkin sukupolvesta tulee nukkujia tähän sänkyyn! :) Sohva on niin hallitseva huonekalu, että sen pitäisi kyllä olla mieluinen. Miro-sohvassa on kauniit nuo käsinojat ja sopusuhtaiset mitat.

    VastaaPoista