12. helmikuuta 2014

Kehikon pystytys alkaa

Hirsiä on nyt alkuviikko lajiteltu pystytystä varten, ensimmäiset hirret nostettiin alapohjan päälle eilen. Tänään on aloitettu alimpien hirsien sovitteleminen. Tästä se alkaa! Paljon meiltä on kyselty, milloin talo valmistuu ja milloin kehikko on pystyssä. Vanhan kehikon kanssa ei kiirehditä, se kohoaa pala palalta hitaasti, mutta varmasti. Lahovauriot korjataan, välillä veistetään korvaushirrestä paikkaa. Tästä alkaa viikkojen aherrus. Emme ole asettaneet minkäänlaisia aikatauluja, tämä valmistuu ajallaan.


Eilen näytti tältä. Ensimmäiset hirret siinä pötkötteli.


Olipa päivä. Tänään oli sen verran vauhdikas päivä, että en juuri ehtinyt ajattelemaan, mitä tontilla tapahtuu. Aamu alkoi varsin mielenkiintoisesti ja yllätyksellisesti. Erään myynti-ilmoituksen johdosta ajelin erään tuikitavallisen talon pihaan aivan tuikitavalliselle asuinalueelle, mutta jouduinkin eriskummallisiin aarreluoliin, jotka olivat täpötäynnä harvinaisia talonpoikaiskaappeja. Siis kaappeja oli monen näköisiä, muotoisia, ikäisiä ja kokoisia kymmeniä ja kymmeniä aivan mielettömiä ilmestyksiä. Se oli monen vuosikymmenen keräilyharrastuksen tulos.

Sain myös siinä samalla kattavan luennon eri paikkakunnilta olevien kaappien tyylipiirteistä. (tämä ei nyt liittynyt mitenkään postauksen aiheeseen, mutta kaappikaunottarien mysteerinen rivistö jäi päähäni pyörimään :)) Aijon palata luoliin vielä uudestaan. Kun sieltä selvisin, oli vuorossa isohkon pohjalaistalon mittominen läpikotaisin rakennuspiirustuksia varten. Illansuussa kuulin, että tontilla oli tehty ensimmäisiä hirrenkorvauksia ja aseteltu kahta ensimmäistä kierrosta alulle. Illalla kävimme vielä tytön kanssa saviset kengät jalassa pääkirjastossa, kun savittomia ei enään ollut tarjolla. Yhteisvastuukerääjäkin taisi järkyttyä savista eteistämme.. tontilla on aivan mahdoton lällinki  päällä tällä hetkellä, eikä rapa voi olla kantautumatta kotiimmekin. Pakkasta siis, kiitos!


Hei tuollahan on meidän tuleva tupa ja pätkä eteisen seinää.




8 kommenttia:

  1. Siitä se nousee, tsemppiä urakkaan! (:

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä! Meillä lasten ulkovaatteetkin on jatkuvasti yltä päältä mudassa kun käydään iltaisin tontilla eikä niitä ehdi yön aikana pesemään, joten välillä vähän nolottaa viedä lapset sen näköisissä vaatteissa päiväkotiin ja kouluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pömpeli, täälläkin lasten ulkovaatteet on jatkuvasti mudassa samasta syystä! :)

      Poista
  3. Hienoa, että teilläkin alkaa seinät kohota! :)
    Hih, kuvauksesi perusteella olen aika varma, että me ollaan käyty tuossa samassa, lähes loputtomassa, aarreluolassa. :D Sieltä meille kotiutui reilu vuosi sitten olohuoneen upea kaappi ja hoitopöytänä toimiva lipasto.

    VastaaPoista
  4. Hienosti on lähtenyt homma käyntiin! :) Ajattelin, että alkuun pääsemiseen menisi kauvemmin aikaa, niin epämääräisiltä nuo hirsikasat näyttivät. Meillä ei ole mitään suurta joukkoa kehikkoa pystyttämässä, kahden miehen voimin on tätä alkua tehty. Hih, tekin olette löytäneet aarreluoliin, jos 90% tavaroista oli kaappeja niin varmasti on kysymys samasta paikasta :D

    VastaaPoista
  5. Vaikea kuvitella että siellä ei ole oikeasti lunta kun meinasin päivällä läkähtyä tuonne hankeen lähtiessäni "kätevästi oikaisemaan" pellon poikki ;)) Mutta tosi mukava että jaksat laittaa tänne kuvia ja väliraportteja, jännä nähdä miten kaikki tapahtuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vaikea kuvitella, että jossakin on lunta hangiksi asti.. :) me luultiin, että meidän pystytyksen haittana on lumi tai kamala pakkanen, mutta mitä vielä. Ilma on kuin syksyllä ensi räntäsateiden aikaan. Hirret on aika karun näköisiä tuon kosteuden vuoksi.

      Poista