Takassa palaa valkea jälleen

Rakennusaikana polttelimme välillä kulmatakassa tulta, mutta keväästä syksyyn takka oli käyttämättä. Kun syksyllä laitoimme siihen taas tulet, saimme oikein reilusti savua sisälle. Siitä vähän säikähtäneenä, olemme antaneet takan olla. Myöskin oikeanlaisen polttopuun puuttuminen on hidastanut takan käyttöä. Leivinuuni on ollut sitä vastoin ahkerasti käytössä.

Suurin ongelma on tuntunut kuitenkin olevan hormi, joka ei ehdi vetää muodostuvaa savua. Ennen kulmatakan hormi onkin ollut jopa kahden tiilen suuruinen. Meillä hormi on yhden tiilen kokoinen, mikä on aivan normaali nykyisin käytettävä hormikoko. Onneksemme takasta oli mahdollisuus puhkaista aukko ylimääräiseen puolen tiilen hormiin ja tämä tuntui auttavan. Kun tänään varovasti laitoimme pienet tulet takkaan, ei savua tullut huoneeseen lainkaan. Hyvästä vedosta innostuneena mies laittoi puita lisää liian reilusti, jolloin saimme jälleen testata palovaroittimien toimivuuden.

Nyt on kuitenkin tuntuma, että takan kanssa pärjätään hyvin, kun maltetaan tehdä tulet maltillisesti. Tulipahan tämänkin tulisijan sielunelämä taas tutummaksi. Aivan mahtava tunnelma tällaisesta "avotulesta" kyllä tulee. Ehdin jo harmitella takan käyttämättömyyttä, mutta enään en epäröi, että tämä jäisi vain kynttilöiden polttelupaikaksi.

Keittiön verhot

Innostuin katselemaan Elloksen verhovalikoimaa ja sieltä löytyi valmiit pellavalaskosverhot alennuksen kanssa niin edullisesti, että päätin koittaa, onnistuisiko keittiön verhoasiat näin helpolla. Verhot ovat minusta mukavan näköiset ja sopivan niukat, eivätkä ne peitä ikkunoita liikaa. Verhoihin voisi vaihtaa itse myöhemmin perinteiset nahkaremmit ja ehkä myös lasirinkulatkin, jotka toisivat mukavasti särmää muuten yksinkertaisiin verhoihin. Narustoppari on tarkoituksella mahdollisimman ylhäällä, ettei lapset pääse leikkimään narun kanssa.

En tiedä, onko lisääntyvällä valolla asiaan vaikutusta, mutta minulle on iskenyt kova vimma laittaa täällä kotia kuntoon. Odotan jo niin, että saisin laittaa myös pelakuut ikkunalaudoille. Piti jo kaivella ruukkujakin kaapista ja koittaa, että ne varmasti mahtuvat olemaan ikkunalaudoilla. :)

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

Elina

Könninkellon jäljillä

 

Yläkerran rakentaminen on seissyt täysin alkuvuoden. Pakkaslukemat ovat huidelleet usein tuolla 20-30 välillä, joten olemme suosiolla käyttäneet illat uunin lämmitykseen ja levähtämiseen. Muutama ylimääräinen työprojektikin on vaatinut oman huomionsa.

Joskus mainitsin, että meillä taitaa olla alkamassa mielenkiintoinen matka talon sisustamiseen. Siltä se todella on alkanut tuntumaan. Tämä kello tuli meille samaisesta huonekalukuormasta, kuin keinutuolikin. Jos meni ilta keinutuoliin perehtyen, niin toinen ilta meni könninkellojen parissa. Kellomme aitoudesta ei ole tietoa, se on hämmästyttävän samanlainen, kuin Kansallismuseon kuukaudenesineessä esitelty kaappikello. Lähetimme Könnin suvun sivuille kuvia kellostamme ja saimme vastauksen, että kellossa on hyvin paljon könninkellon piirteitä, mutta se saattaa olla oppipojan tekemä. Kuvat lähetettiin edelleen kellomuseon arvioitavaksi ja odotamme vielä vastausta sieltä. Tietoa etsiessämme törmäsimme hauskaan ja mielenkiintoiseen 1963 tehtyyn dokumenttiohjelmaan Könnit - ja kellonrakentajasuku Pohjanmaalta. Laitan LINKIN tähän, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.
 

Joku saattaa muistaa blogin alkuvaiheilta, että päätin, ettemme osta huonekaluprojekteja, koska talossa on ihan riittävästi työtä. No joo, ilmeisesti huonekaluprojektit ovat luonnollinen jatkumo taloprojektille! Eilen illalla mies viimeisteli keinutuolin maalinpoiston ja minä rapsutin hiuksenhienosti kolmea  maalikerrosta kellostamme. Uunissa rätisi valkea ja lapset leikki leikkejänsä. Ajattelimme, että aika leppoisia tällaiset illat. Oikeastaan on ihan mukavaa, kun on joku pieni projekti työn alla, jota voi käydä vähän kerrallansa edistämässä.

Tämän mallista kelloa kutsutaan myös mamsellikelloksi. Minusta tuo yksinkertainen empiretyylinen alaosa on kaunis. Alla oleva kuva on Kansallismuseon sivuilta, tämä valkoinen kello on Ilmajoelta Yli-Lauroselan talomuseosta. Kello on hyvin samanlainen, kuin meidän kello.

Kellosta löytyi vaaleanvihreän maalikerroksen alta vielä tummanvihreä ja ruskea maalikerros ennen alkuperäistä vaaleaa väriä. Kellossa on jonkin verran puutteita. Kellotaulun ja tuon heiluriaukon lasit puuttuvat. Missähän sellaisia saisi teetettyä?  Koneistosta puuttui myös jokin osa. Kello on tällainen yksinkertainen kaksiviisarinen vuorokauden käyvä kello, ilmeisesti niin kutsuttu renkituvan kello. Olen oikeastaan aina inhonnut kelloja ja meille suomalaisille tyypillisiä minuutinpäälle -aikatauluja, mutta tällainen kello, joka vain olla möllöttää ja näyttää kauniilta, sopii meille oikein hyvin! :)

1800 -luvun sisustushitti ja vähän muutakin

Keinutuoli oli pitkälle 1900-luvulle status- eli ylellisyysesine, jota kaikki eivät pystyneet hankkimaan. Niin talonpoikaistaloissa kuin kaupunkikodeissa se on usein ollut mukavin ja arvokkain istuin, isännän tai emännän paikka, jonka tarjoaminen vieraan istuimeksi on osoittanut kunnioitusta ja arvonantoa. Kursivoitu teksti lainattu täältä.

Tunnetko sinä suomalaisen keinutuolin historian? Tiedätkö, miten keinutuoli tuli aikoinaan Suomeen? Historia on hämmästyttävän lyhyt. Tuossapa yllä linkki Kansallismuseon sivuille, jossa voi käydä lukemassa pikaperehdytyksen keinutuolien historiaan.

Jos siis elettäisiin aikaa sata vuotta sitten, täällä myhäilisi tyytyväinen isäntäpari uutukaista ylellisyysesinettään ihaillen. Mutta tämä nakkilalainen keinutuoli tuli meille melkein puolivahingossa miehen ostaman huonekalukuorman mukana. Tietenkin mies ihastui siihen oikopäätä ja kantoi sen suoraan tupaan. Likainen, kellertävä ja lohkeileva maalipinta ei aluksi oikein riemastuttanut minua, mutta täytyy myöntää, että mukavahan siihen on istahtaa uunin lämmöstä nauttimaan! Mies alkoikin välittömästi poistaa moittimaani maalikerrosta, joten näyttänee, että tämä tuli jäädäkseen. :D

Meillä menikin eilen aivan yömyöhään, kun etsimme tietoa keinutuoleista. Nakkilalaisia keinutuoleja on alettu valmistaa 1850- luvulla ja niiden selkänojissa, eli noissa vaakapuissa, on ollut kauniit biedermeiertyyliset koristukset. Olisiko malli vuosisadan loppua kohden yksinkertaistunut meidän keinutuolin näköiseksi? 1900 -luvulle tultaessa siirryttiin valmistamaan pystysuuntaisia pinnaselkänojia, jotka ovat varmasti jokaiselle tuttuja. Aika mielenkiintoista on, että säätyläiskodeissa kansanomainen keinutuoli pääsi osaksi salin kalustusta.

Tämäkin keinutuoli on ehtinyt nähdä monenlaista. Monet murheet on keinuteltu tyyntymään sen sylissä. Onko siihen istahtanut talon emäntä miettimään ehdittäviä askareita tai sodassa olevan puolisonsa kohtaloa. Minkälaisia ajatuksia, iloja ja suruja, meidän päässämme risteilee kunakin aikana ja missä me haluamme ne jäsentää mielemme sopukoihin. Keinutuoli on siihen varmasti yksi mainio paikka tänäkin aikana.

Eilen ehdin pitkästä aikaa piipahtamaan kirpputorille. Sieltä löytyi vanha pata muutamalla eurolla kolmijalan päälle. Pata on ehjä ja hyväkuntoinen, mutta aika ruosteinen. Tämä on kyllä aivan ihastuttava kapine myös monenlaisille asetelmille.

Huonekalukuormassa tuli myös kuusi tuolia. Siinä ne nököttää tuvan nurkassa odottaen loppusijoituspaikkaansa. Yksi on keittiössä koristeena. Nyt saankin miettiä, mihin pyöritän nämä kaikki uudet huonekalutulokkaat!

Kaappi käyttöön!

Renginkaappi on ollut tyhjillään seinällä, kunnes keksin täyttää sen maalaustarvikkeilla. Pienet bigmenttipurkit sujahtivat juuri sopivasti kaapin hyllyille. Nyt on pieni varasto maalaustarvikkeita käden ulottuvilla inspiraation varalle. Punaisia ja ruskeita sävyjä hankin juuri keittiönpöydän käsittelyä varten. Kunhan pakkaset hellittävät laitamme verstaalla lämmöt päälle ja miehen rakentama pöytä saa lähteä ensimmäisenä maalattavaksi.

Joululahjaksi saamassani kirjassa Dalmåleri on taas inspiraatiota kerrakseen!

Silkinhimmeää kuusilankkua

Lattiapesun jälkeen tulee aina seisahduttua ja ihailtua lattialankkujen silkinhimmeää hohtoa, joka syntyy pellavaöljysaippuasta. Miten käsittelemätön puulattia voikaan olla kaunis, lämmin ja niin miellyttävä jalan alla. Lattiapinta sen kuin paranee kulutuksen ja pesukertojen myötä! Lähimetsien kuusista tehty lattia kestänee ainakin pari vuosisataa.

Kun äiti talvea toivoi

Ei tarvitse miettiä, mitä tänään tekee.

Leppoisaa loppiaista!