5. kesäkuuta 2015

Kesälomaa, liisteröintiä, ovien korjausta


Täällä ollaan lasten kanssa kesälaitumilla, miehellä vielä viikko töitä ennen lomaa. Päivät on vilahdelleet ulkoillessa, koleasta säästä huolimatta. Kuusivuotias, kun haluaa pelata jalkapalloa, nelivuotias harjoitella polkupyöräilyä ja yksivuotias on muuten vain aina valmis ulkoilemaan. Kyllä nämä pojat pitää tämän mamman liikkeessä. ;) Voin kyllä kuvitella, että tulevan talomme pihamaalla on joskus vilskettä ja vilinää. Melkein viikkoon en ole käynyt talollakaan, nyt täytyi käydä katsomassa miehen ulko-ovien kunnostusurakkaa. Tässäpä vähän muitakin raksakuvia edelliseltä viikolta.



Porstuakamarin levyt esiliisteröitiin selluloosaliisterillä, joka ei sisällä muovia.




Levyjen saumoihin on laitettu paperinauha (kassakuittinauhaa).  Seuraava työvaihetta, lumppupaperointia, odotankin innolla. Lumppupariarkit liisteröimme samalla luonnon tärkkelyksellä.


Tämän talon kuistin alkuperäiset ulko-ovet on nyt otettu kunnostuksen alle. Lahovauriot on korjattu ovien alapinnoista ja maalit poistettu ulkopuolelta. Ulkopuolinen alkuperäinen väri on ollut okrankeltainen ja maalaamme ovet uudelleen samalla värillä. Sisäpuolella on kaunis ruskea hyvin säilynyt väri, joka saa jäädä sellaiseksi.


Aikanaan ostimme varastoon tällaiset edulliset pappilan pariovet, jotka mies oli yhtenä iltana asentanut kuistin ja eteisen välisiksi oviksi. Kotiin palatessa hän tuumasi, ettei ovet oikein sovi taloon. Totta on, että nämä ovat vähän kummajaiset muiden ovien rinnalla, liian korkeatkin. Luultavasti nämä ei jää tähän, etsitään talonpoikaisemmat, kunhan ehditään.


Keittiön nurkkakaappi on valmis.




Kylpyhuoneen kaapeista tulee luonnonvalkoiset, kylpyhuoneesta halusimme vaalean ja raikkaan. Punaruskeat laatat tuokin sitten kontrastia tilaan.



14 kommenttia:

  1. On niin kiva seurata teidän projektia..ja kauniilta näyttää! Kauniit nuo ovet mitkä tulee ulko-oviksi! Meillä on myös vanhat pariovet mitkä olen kunnostanut ja maalannut pellavaöljymaalilla, ne on myös keltaiset :) Ihania kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! :) Nuo kuistin ovet ovatkin erityisen tärkeät, kun ovat niitä harvoja alkuperäisosia tästä talosta, joita meillä oli mahdollisuus ostaa jälkikäteen. Siniharmaa olisi ollut toinen värivaihtoehto oviin. Keltaiseen tuntuu luontevalta kallistua, kun on ovien alkuperäinen väri. On sitten aurinkoa vastassa aina kotiovelle tullessa. ;)

      Poista
  2. Mielettömän siistiä ja ammattimaista jälkeä - ihailen suuresti! Kyllä tuosta tulee niin kaunis kokonaisuus.

    VastaaPoista
  3. Oijoi! Löysin jotain kautta tänne blogiisi ja kylläpäs näyttääkin hienolta teidän talo. Upeasti remontoitu. Pakko ihan jäädä seuraamaan mitä tuosta tulee ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika, tervetuloa lukijaksi ja seuraamaan blogia! Talomme on vanha purettu hirsitalo, joka nyt on kasattu uudelleen. Tämä on tällainen kierrätystalo, yhdistelmä vanhoja ja uusia rakennusosia. :)

      Poista
  4. Ihastelevin huokauksin katselin ja luin jälleen postisi. Kyllä silmä lepää aikaansaannoksissanne, niin kovin kaunista. Aurinkoisia ja onnellisia kesäpäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannah, aurinkoa ja iloa myös sinun kesäpäiviisi! ! Meillä on nyt sellaiset mukavat ajat raksalla, kun tilat alkavat hahmotttua ja muotoutua koko ajan lähemmäksi lopputulosta..

      Poista
  5. Anonyymi10.6.15

    Meinaatteko tehdä noille ulko-oville jotain muokkauksia, esim. tehdä niistä paksummat? Meilläkin on edessä ovien kanssa askartelu jossain vaiheessa, oven paksuus on vain pari senttiä ja mietityttää se lämpötilanne kuistilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ovet on yllättävän paksut, ajateltiin koittaa ensin näin. Vanha paksu lattialankkukin oli liian ohutta korvauspuuksi. Karmeihin täytyynee laittaa tiivisteet. Joten tämä on nyt aivan kokeilu, kuinka toimii.. Mielellään en lähtisi vahvistamaan ovia.

      Poista
  6. Voi kun teillä näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
  7. Vautsia tulee! Ihana tuo kylpyhuoneen laatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ride, kylpyhuoneen laatta on minustakin ihana ja perinteinen punaruskea tuntuu sopivan tähän taloon hyvin. :)

      Poista