24. helmikuuta 2015

Hiihtolomaa ja listojen pohdintaa



Viime viikolla meillä vieraili tauti, joka kaatoi koko perheen pedin pohjalle ja vei voimat mennessään. Ymmärsin olevani väsynyt, kun unohtelin asioita, rakentaminen alkoi tuntua kaukaiselta ja laattasaumojen värisävyt täysin yhdentekeviltä.

Onneksi saapui hiihtoloma. Sunnuntaina hypättiin autoon, ilman suurempia suunnitelmia. Ajeltiin pieniä teitä, joita ei oltu ennen kuljettu. Nähtiin liikaa kauniita autioituneita taloja. Ylitettiin Suomen pisin silta, ihailtiin merenkurkun saaristoa ja merikotkia. Nautittiin saaristolaispöydän antimia ja päätettiin palata näihin maisemiin uudelleen kesällä.

Alla oleva kuva räpsäisty auton ikkunasta. Mies ei suostunut pysähtymään, jotta olisin voinut kuvata taloja paremmin. Matka ei kuulemma olisi edennyt lainkaan, eikä olisikaan ja takapenkkiläisetkin olisi varmasti hermostuneet pysähtelyyn.. :D Näitä taloja, kun oli joka puolella ja usein autiona, kuten tämäkin aivan upea talo ja vielä joen rannalla. Pitäisi olla jokin järjestäytynyt autiotalorekisteri, josta olisi mahdollista etsiä kunnostettavia tai siirrettäviä taloja. Hurjan surullista, jos näin upeat talot rapistuu sijoilleen! 




No nyt on taas jaksanut ajatella tulevia töitä talolla. Kylpyhuoneen parissa riittää väkerrettävää tuleviksi illoiksi. Rintapaneeleita odotellaan sahalta. Kattolistat pitäisi pian päättää, jos haluaa listat kattoon ennen muuttoa.. Usein pohjalaistaloissa näkee tuvissa vain jonkin lankun tyyppisen kulkevan katon rajassa, monenlaisia listakerrostumiakin on kyllä varmasti tullut taloihin ajansaatossa.

Aiemmin mietimme kattolistaksi holkkalistaa tai kourulistaa, kuinka sitä kutsuttaneenkaan, mutta nyt olemme päätymässä ainaki osittain vielä yksinkertaisempaan kolmiolistaan. Onneksi on tullut kuvattua museoissa. Selasin viime kesän kuvia ja löysin tuollaisen kattolistan Lebellin kauppiaantalosta Kristiinankaupungista.




Näihin listoihin voi myös maalata koristemaalausta, mikä näyttäisi ainakin Ruotsissa olevan aika yleistä.


Kuva Lena Nesslen kirjasta Sablonimaalaus.


Keittiön seiniä on myös mietitty. Laitetaanko hirret piiloon vai ei. Minusta tämä alla olevan kuvan korkea panelointi on myös aika mukavan näköinen. Ehkä jätämme hirret vielä näkyville ja jatkamme mietintää muuton jälkeen. On niin paljon päätettävää, että pelkää tekevänsä hätiköityjä valintoja. Materiaalit maksaa, tekeminen ottaa aikansa ja vaivansa, joten ehkä kannattaa odottaa, jos ei ole varma valinnasta.



Kuva kirjasta Invändig renovering.





10 kommenttia:

  1. Autiosta asutuksi -hanke on tällaisen rekisterin Kyrönmaalla tehnytkin, löytyy googlettamalla.
    Olette ajelleet mun mielimaisemissa, siis Merenkurkussa. :)
    Ihania ratkaisuja nuo kaikki kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin kauniita maisemia! Olen kuullut tuosta hankkeesta, kuinkahan se toimii käytännössä. Jotenkin tuntuisi, että eri paikkakuntien autiotalot pitäisi saada inventoitua ja samalla kartoitettua, olisiko omistajat kiinnostuneita myymään tai antamaan talon siirtokohteeksi.

      Poista
    2. Aika hiljakseen sinne taidetaan taloja ilmoitella. Ongelma on myös siinä, että vanhoihin taloihin liittyy vahvoja tunteita, osa perikunnasta ei halua myydä, vaikka vaihtoehtona on tyhjilläänolo.

      Poista
    3. Näin varmasti on. Joskus tulee tunne, että jotkut talot on aivan täysin vain unohdettu.

      Poista
  2. Anonyymi24.2.15

    Tuo korkea panelointi on tosi ihanan näköistä! Ja lapsiperheessä helpottaa siivousta, etenkin jos hirret tulisivat jämään ilman maalausta/pintakäsittelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja yläosaan voisi laittaa jonkin kauniin tapetin.. houkutteleva vaihtoehto kieltämättä! :)

      Poista
  3. Hei. Missähän tarkalleen ottaen tuo autiotupa sijaitsi? Haaveilen projektista sinne lapsuusmaisemiin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajeltiin Ylistarosta joenvartta (pohjoispuolen) Isokyrö-Vähäkyrö-Merikaarto ja sitten jotakin pienempiä teitä pitkin Raippaluotoon. Tämä talo oli muistaakseni siinä loppumatkassa ennen Raippaluotoa. Pihapiirissä oli asuttu uudempi talo, mutta onhan noita täysin asumattomiakin pihapiirjä tuolla, vaikka kuinka. Lykkyä talohaaveisiin!!

      Poista
  4. Tuota kolmiolistaa oli laitettu ystäväni kodissa tuvan kattolistaksi tai pikemminkin kolmiorimaa. Samanlainen siellä oli aiemminkin ollut ja sopi sinne hyvin. Pahvitin sen yhdessä katon ja seinien kanssa, mutta näyttäisi olevan noissa sinun kuvissa myös kivan näköinen paneelikaton kanssa. Kannatetaan! :) http://tuleentuijottaja.blogspot.fi/2014/09/pinko-pahvi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo sopii hyvin vähän vanhempaan taloon. :) Tuparati ja umpipiha blogissa näkyi myös tätä listaa pohjalaistalossa.

      Kiitos linkistä, näytti hienolta! Huh tuota pinkopahvitusta, kohta päästään sitäkin treenaamaan..

      Poista