24. marraskuuta 2015

Kolinaa yläkerrassa



Eilen oli hieno hetki, kun aurinko pitkästä aikaa paistoi hetken. Maisema oli niin talvinen. Ja mikä valo niin sisällä kuin ulkona! Minun marrasväsyistä mieltä tämä ainakin kummasti piristi.



 
Yläkerrasta on parina iltana kuulunut kolinaa ja pauketta. Lattian peperointia on aloitettu, tästä se taas lähtee.. Tässä kuvassa näkyvä tila on tuosta takajulkisivun lyhdystä, siihen tulee pieni makuuhuone.





Yläkerta on tiloiltaan aika mielenkiintoinen. Tupien päälle tulee kaksi suurta makuuhuonetta, kuistin päälle ja takalyhtyyn kaksi pientä. Jätämme hirret näkyville näihin isoihin huoneisiin. Aula ja pienet huoneet laudoitetaan ja ehkä johonkin tilaan tulee myös tapettia.




Piharakennus on vielä melkoinen tilkkutäkki, mutta tärkein ehdittiin tekemään ennen talven tuloa. Nyt ei pääse lumi sisätiloihin.





12 kommenttia:

  1. Anonyymi25.11.15

    Hieno tupa.
    Minkä verran neliöitä teillä on alakerrassa? Oletko esitellyt pohjapiirroksia? Asutaan kolmi-ikkunaisessa 1806 rakennetussa pohjalaistalossa ja mietin siksi noita tilajakoja☺ Meillä tullaan päädystä sisään..joten varmasti erilaiset jaot kuin teillä. Onko teillä yläkerta täyskorkeaa tilaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Teillä on kunnioitettavan ikäinen talo.
      Meillä on neliöitä alakerrassa 106, yläkertaan tulee saman verran. Tuossa blogin oikeassa laidassa on tunnisteiden alla linkki Piirustukset. Sieltä löytyy talon ja piharakennuksen pohjapiirokset. Yläkerta on aika korkeaa tilaa, sinne tulee vinokattoiset huoneet. Tuolta haukanikkunoiden kohdilta huonekorkeus on 160 ja harjan kohdalta 280. Meillä on talossa kummassakin päässä iso tupa, välissä eteinen ja kamari. Toiseen tupaan on tehty keittiö ja kylpyhuone.

      Mielenkiintoista, että taloonne käydään päädystä, se on varmasti harvinaista pohjalaistaloissa.

      Poista
  2. Niin ihanat rakennukset teillä että <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hammi! :) Piharakennuksen, kun saisi vielä maalattua.

      Poista
  3. Niin kaunista tuo talvi ja auringonpaiste! Ja teidän koti!
    Reippaita olette kun taas jaksatte pakertaa. Tsemppiä ja työniloa uuden kerroksen kanssa uurastukseen!
    Innolla jään seuraamaan työnne tuloksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tällainen punainen tupa on jotenkin parhaimmillaan lumisessa maisemassa. Oikea joulukoti. :) Nyt tuntuu, että on taas intoa ja virtaa yläkerran rakentamiseen. Muutaman kuukauden huikliminen teki hyvää.

      Poista
  4. Vanha talo talvisessa maisemassa on jotain niin kaunista!
    Yläkerrassakin on jo päästy pitkälle ja minä tietenkin innolla seuraan yläkerran valmistumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Minusta on aina ihana aika täällä, kun kyntteliköt ilmestyy pohjalaistalojen ikkunoihin. Taloja on niin ihanaa katsella pimeässäkin ajellessa. Yläkerran kanssa on nyt päästy hyvään vauhtiin. Ihanaa saada lisää tilaa, varsinkin niitä makuuhuoneita. Pääsee sitten laiitamaan tuvankin jotenkin järjestykseen, kun lastensängyt saadaan yläkertaan. :)

      Poista
  5. On varmasti ihana, kun se siitä pikkuhiljaa edistyy;) Ja täytyy vielä lisätä, että tuli niin kaunis tuosta teidän pöydästä, mistä kirjoitit edellisessä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kolinaa ja pauketta kuuntelee mielellään, kun tietää, että aina mennään askel eteenpäin. ;)

      Poista
  6. Onpa teillä komia talo! <3

    VastaaPoista