19. tammikuuta 2015

Kuulumisia


Lattialankut saatiin viime viikolla asennettua alakertaan ja lämmitysputket kylpyhuoneeseen ja kuistiin. Kuistiin tulee muista kuivista tiloista poiketen lattialämmitys ja hieman ohuemmat lattialankut. Kuistissa on useampi ikkuna ja portaikko, joten alkoi tuntua, ettei sinne haluta enään mahduttaa pattereita. Kuistista teimme täysin lämpimän, koska muuten eteistilamme olisi jääneet aika vähäiseksi.

Keittiö on ihana, tilava ja valoisa. Tänne mahtuu haaveilemani kolmimetrinen ruokapöytä. Sellainen, jonka ympärillä mahtuu ruokailemaan isokin joukko yhtäaikaa mukavasti. Mielenkiintoista nähdä, kuinka katon maalaus muuttaa tilaa. Nyt joka paikka on niin puunväristä, että pientä raikastusta jo alkaa kaipaamaan. Olen rajannut tähän kuvaan talon siisteimmän nurkan tällä hetkellä. Muualla vallitsee kaaos. Lankkuja ja niiden pätkiä on siellä täällä, joten nyt en ole edes yrittänyt kuvata sen enempää.


Keittiötä. Vasemmanpuoleisen ikkunan edessä on ruokapöydän paikka. Nurkkaan tulee jää- ja pakastinkaappi ja siitä oikealle lähtee keittiönkaapistot L-muotoon kääntyen kylpyhuoneen vastaiselle seinälle.

Tämän viikon hommia on kuistin ja kylppärin lattioiden valu. Sen jälkeen olisi edessä kylpyhuoneen vedeneristys! Nyt tuntuu, että on harpattu eteenpäin, kun päästään osittain pian tekemään lopullisia alakerran sisäpintoja. Voiko se olla tottakaan!


Kuistin lämmitysputket.

Kylppärin lämmitysputkia.

Väliovien kunnostus jatkuu kaaoksen keskellä. Ovien tulevaa väritystä on mukava miettiä samalla. Ovet tarvitsevat paikoin puukittiä ja jälkikäteen asennetut uudenaikaiset lukot täytyy poistaa ja niiden kohdat paikata. Vanhat kamarinlukot tietenkin jätetään. Ovien väritystä täytyy vielä harkita tarkkaan. Päätöksenteko näyttää muuttuvan vaikeammaksi, mitä lähemmäksi viimeisiä silauksia tullaan.




Kaikki sisäpuolen väriasiat ei ratkea kovin nopeasti saatikka ennen muuttoa! Tehdään hiljalleen ja tunnustellen, mikä olisi paras vaihtoehto. Vaikka on mukava päästä muuttamaan taloon, niin emme oleta, että talo olisi jokaista piirtoa myöten valmis. Koristemaalauksia voi tehdä vaikka vuosien päästä. Joitakin asioita on hyvä harkita pidempään. Tämä talo on sellainen, että sen sisustus rakentuu ja täydentyy ajan myötä, vuosien ja vuosikymmenien saatossa. Jonkin asteinen keskeneräisyys ja sen hyväksyminen kuulunee asiaan ja elämään. ;)



20 kommenttia:

  1. Työt etenevät teillä kyllä vauhdilla, vaikka ymmärrän ja tiedän omastakin kokemuksesta, että aina sitä on mieli jo seuraavassa vaiheessa! Kyllähän tällaiset projektit opettavat väkisinkin sitä keskeneräisyyden sietämistä. Ihan hyvää siedätyshoitoa tehokkaille nykyihmisille sanon minä - ja etenkin minulle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se mieli tahtoo aina karata seuraavaan vaiheeseen, mutta pääasia ettei karkaa liian kauas.. Tekee aina yhden kerrallaan ja iloitsee, että tämäkin tuli tehdyksi. Aina välillä pysähdymme katsomaan kuvia menneistä vaiheista, siinä sitä ymmärtää, mitä on tullut jo tehtyä.Tässä rakentamisen tohinassa helposti unohtaa, minkälaisten vaiheitten kautta tähän hetkeen onkaan tultu.

      Keskeneräisyys on kyllä hyvää siedätyshoitoa. :) Valmiiden, nopeiden, helppojen asioiden maailmassa ihminen ei tunnu kiintyvän eikä juurtuvan mihinkään. Usein mietin, vaikkapa näitten talojen kohdalla sitä, kuinka niihin ennen kiinnyttiin kovan työn kautta. Oli tärkeää, että talo pysyi suvulla. Kuinkas nytten, uusia "heti tänne" taloja on valtavia määriä myynnissä.

      Poista
  2. Näyttää niiin hienolta!! Vau! Nopeasti on edennyt. Muistan tuon tunteen, kun lattiat alkoi oleen joka paikassa valmiina ja tuntui että talo on melkein valmis :) Meillä on myös 3,5m pitkä ruokapöytä ja ollaan tykätty.
    Meillä vieläkin kekskeneräistä ja ollaan asuttu jo kohta 3v.. hui! Mutta nautin niin täysillä kun saa jonkun jutun valmiiksi ja joka on kunnolla mietitty loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silja! Lattian saamisen myötä tuli kyllä voimakkaasti tunne, että täällähän voidaan joskus asuakkin. :) Teidän ruokapöytä kuulostaa kyllä mahtavalta. Ja tuo on niin tärkeää, että iloitsee matkan varrella pienistäkin valmiiksi saaduista asioista. Jos käyttää kaiken ajan keskeneräisyyksien märehtimiseen, ei muuta ehdikkään.

      Poista
  3. Mahtavat lattialankut! Ja muutenkin mahtavalta näyttää jo nyt :)

    VastaaPoista
  4. Harkinta on kyllä sisustusasioissa ehdottoman tarpeen, ainakin pysyvämmissä muutoksissa. Ainakin itse uskon, että vasta kun jossain asuu vähän aikaa, alkaa nähdä paremmin, mitä talo tarvitsee. Ja olen huomannut, että keskeneräisyyden sietämisessä tulee sitä paremmaksi mitä kauemmin sitä joutuu kestämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä isot päätökset kylppärin ja keittiön paikoista piti tehdä aika nopeasti kehikon oston jälkeen, mutta onneksi näitä pienempiä juttuja saa miettiä vähän pidempään. Keskeneräisyyttä voi oppia sietämään niinkin hyvin, ettei tule valmista koskaan. Toivottavasti ei kuitenkaan näin käy. ;)

      Poista
  5. Löysin sattumalta blogiisi ja täällä onkin mielenkiintoienn projekti meneillään. Jään innolla seurailemaan sen edistymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit tänne! Tervetuloa seuraamaan! :)

      Poista
  6. Voi miten kovasti siellä on menty taas eteenpäin! Kyllä noita lattioita kelpaa astella ja katsella.. pitäis ihan paikanpäällä käydä katsomassa ja kuolaamassa ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkaapa käymään, kiehautetaan iltakahvit samalla! :) Odoton kyllä, että saa astella näitten lankkujen päällä.

      Poista
  7. Aivan mielettömän upeat nuo teidän lattialankut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos T. Lattialankut ovat yksi odotetuimmista asioista talon pintamateriaaleissa. :)

      Poista
  8. Meillä on aikalailla samannäköistä nyt. Vähän eri asia vaan, kun meillä on niin minitalo. Kaikista isoimmista huonekaluistakin pitää luopua, että mahutaan sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Muutto on ihan hyväkin tilaisuus vähän karsia kertynyttä tavaraa. Meillä on tullut haalittua vanhoja kalusteita, nyt saa miettiä, miten mahdutaan alakertaan niiden kans. Luopua ei kuitenkaan raski, kun yläkerta pitää jollakin saada kalustettua sitten joskus.

      Poista
  9. Näyttää kyllä niin hienolta ja valmiilta, kun on lankut lattiassa! Kuistikin jo niin viihtyisän näköinen. :)

    Minulle tulee tekemään tosi vaikeaa juuri tuo, että kaikki ei ole hetkessä valmista ja mekin tulemme muuttamaan keskeneräiseen kotiin. Jotenkin vaan toivoisin, että kaikki olisi pian muuton jälkeen valmista ja saisimme jatkaa sitä "normaalia" perhe-elämää, josta ei ole hetkeen päässyt nauttimaan. Mutta eihän se ihan niin mene, kun on yläkerta, piha ja kaikki ulkorakennukset vielä tekemättä. :) Mutta jospa sitä oppisi elämään keskeneräisen kanssa ja löytäisi sopivan tasapainon rakennus- ja pihatöiden sekä perhe-elämän välillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuisti onkin tässä talossa minusta ihana tila. On mukava, kun sisääntulo on kodikas ja tulvii valoa. Teillä on myös niin kaunis kuisti tulossa ja ne ikkunat on ihanat!

      Olet kyllä tosi reippaasti jaksanut rakennusaikaanne, kun muistan lukeneeni, että valmistalo olisi voinut olla sinulle mieluinen ratkaisu. Olette vielä purkaneet yhden talonkin, eikä se ole aivan pikku juttu. Kyllähän nämä tahtoo olla vähän sellaisia elämäntapaprojekteja, tekemistä aina riittää jossakin, mutta lopputulos on palkitseva.

      Me ajateltiin pitää pieni tauko rakentamisesta muuton jälkeen, kyllähän välillä pitää olla muutakin elämää, sitä normaalia parasta arkea perheen kanssa. Kokonaisuus pihoineen ja piharakennuksineen vie kuitenkin niin paljon aikaa vielä.

      Poista
  10. Lattialankut näyttävät kyllä todella komeilta! Kova on teillä tahti rakentamisessa ja eipä ole kauaa kuin pääsette omaan tupaan!
    Allekirjoitan kyllä täysin tuon, että tällaisen tuvan sisustus rakentuu ja täydentyy ajan kuluessa! Onpa vaan tullut huomattua tuo ja meidänkään tuvassa kaikki ei ole vielä läheskään valmista sisustuksen suhteen! Hyvää treeniä tällaiselle hätäiselle ihmiselle kuin minä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos V! Teidän tuvassa kyllä näyttää jo niin kodikkaalta. Minusta on ihan mukavakin ajatus, että voi keräillä kaikenlaista vanhaa esineistöä taloon pikkuhiljaa. Juuri ajattelin, että meillä ei ole vielä ainuttakaan mattoa taloon.. räsymattojen etsiskelyä on siis tiedossa. Onneksi nuo lattiat on sellaisenaankin kauniit. :)

      Poista