18. elokuuta 2013

Suunnitelmia ja luonnos pohjapiirroksesta

Ensiviikolla olisi edessä "virallisten" pohjapiirrosten ja julkisivukuvien piirtäminenNämä ovat ensimmäiset omat viralliset piirrokset, koulunpenkillä istuminen ei ole mennyt hukkaan, vaikkakin on ollut välillä haastavaa perheelliselle. : )

Tässä luonnos pohjakuvasta. Talon hirsikehikon ulkomitat ovat noin 6,5 m X 15,8 m. Eli talo on hyvin kapea, mikä tekee suunnittelusta haastavaa. Talomme pohjaa kutsutaan niin sanotusti parituvaksi. Eli keskellä on porstua ja porstuakamari ja molemmissa päissä isot tuvat. Toisen tuvan päätimme jakaa keittiöksi ja kodinhoito-kylpyhuonetilaksi. Sauna ja tekninentila tulee piharakennukseen. Haluamme kunnioittaa alkuperäistä hirsikehikkoa, emmekä halua tehdä siihen lisää aukkoja. Nämä ovat kehykset ja sopeudumme niihin. Mikäli toinen tupa halutaan palauttaa joskus takaisin, se on mahdollista purkamalla kylpyhuone pois.


Taloomme on ilmeisestikkin tehty kuisti ja siitä portaikko yläkertaan myöhemmin 1800-1900 luvun vaihteessa. Aluksi haaveilin talon palauttamista alkuperäiseen asuun 1800-luvun alkuvuosikymmenille kuusiruutikkunoineen ja avokuisteineen. Karvalakkiversiosta päätettiin luopua, koska porstua oli niin pieni ja kapea, että siihen ei olisi saanut portaikkoa eikä wc:tä saatikka ulkovaatesäilytystilaa. Ikkunat ovat myös vaihdettu myöhemmin risti-ikkunoiksi. Ajatus on siis palauttaa talo ulkoasultaan viimeisimpään versioonsa. Ikkunanpielislaudoissa on mukavasti väkerreltävää..

Alkuperäinen kuisti
Löysimme juuri sopivan määrän parisataavuotiaita lattialankkuja porstuaan. Levein lankku oli ruhtinaalliset 38 cm leveä. Kumpa löytäisimme näitä lisää muihinkin tiloihin !














4 kommenttia:

  1. Moikka!

    Löysin tieni tänne Kosken rannalta-blokista!
    Ihana, että meitä pohjalaistaloihin hurahtaneita alkaa olemaan enemmänkin täällä blogimaailmassa.
    Jäänkin mielenkiinnolla seuraamaan teidän rojektia.

    Tervetuloa kurkistamaan meidän oman pohjalaistalon rakentamiseen Meiän Kaksfooninkinen-blogissa. :)

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa seuraamaan Teea! Olenkin joskus löytänyt blogiisi. Mukavaa, että teilläkin on asiat edenneet ja pääsette toteuttamaan unelmaanne. Käyn varmasti kurkkimassa jatkossakin blogiasi. :)

    VastaaPoista
  3. Olipas mukava löytää tänne! Taidammekin olla tulevia naapureita. :) Tosi kiva, kun sinäkin rupesit pitämään blogia projektistanne! Jään varmasti seuraamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maria, Tervetuloa seuraamaan! Tulevia naapureita ollaan, tontilla käydessä olemme aina ihailleet rakentuvaa taloanne ja jonkin aikaa olenkin jo ehtinyt seurata projektianne blogistasi. Kaunis talo tulee teille! :)

      Poista