9. toukokuuta 2017

Arkikuvia ja kevätsiivouksen aika?



Facebookissa kiertänyt arkikuvahaaste toi hymyn huulille ja sai välillä naurunkin hörähtämään kunnolla, mutta kummasti nuo omat rytökasat ei hymyilytä ollenkaan. Tänä aamuna koti tuntui siltä, kuin tornado olisi pyyhkäissyt talomme läpi. Jokaisessa huoneessa vallitseva kaaostila sai enemmän kuin ahdistustunteen aikaiseksi. Ja kun kaaosta ei voinut edes paeta toiseen siistimpään huoneeseen, alkoi tuntua, että nyt ei enään riitä edes tavaroiden järjestely ja viikkosiivous. Talommehan kaipaa kipeästi ensimmäistä perusteellista kevätsiivousta! Siihen kuulukoon myös lattioiden suopakuuraus ja uunin maitomaalaus.

Kaunis tupakaappimme kätkee sisäänsä lastenkirjat, sarjakuvat, askartelutarvikkeita ja leluja. Kaapin ovet ovatkin siitä syystä useimmiten auki ja kun sisältö vielä pääsee epäjärjestykseen, on näky entistä karmeampi.





Tuvan pöydällä on usein lasten rakentelema leikki, jota ei mistään hinnasta saa siivota pois, koska sitä jatketaan tietenkin seuraavana päivänä.




Äidin kirja- ja lehtipinot jostakin syystä tuppaavat kasaantumaan keittiön työtasolle.. Argh!




Kaapista perkatut talvivaatteet vieläkin empivät siirtymistä piharakennuksen puolelle. Huoh!




Kylpyhuoneessa hommasta ei saanut enään mitään tolkkua, joten päätin aloittaa kevätsiivouksen täältä.




Eikä näky helpottanut täysin edes ulos katsoessa.




Eipä auta kuin ottaa härkää sarvista kiinni!




12 kommenttia:

  1. Oi, miten ihania kuvia! Oikein kauniilta elämältä näyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, jos ei aivan mahdottomalta näytä! :D Oikeasti se on välillä ihan hauskaakin, kun pysähtyy katsomaan näitä elämän jättämiä jälkiä. On siinä niin monenlaista.

      Poista
  2. Tutulta näyttää, valitettavasti... :) Mua ei kyllä haittaa sekaisuus kaappien sisäpuolella niin paljon, jos saa ovet kiinni. Lasten "ei saa purkaa" -leikit sen sijaan ottaa päähän, kun niitä ei jaksaisi katsella. Vaan kai heitäkin pitää ymmärtää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus lasten leikit näyttää järjettömältä kaaokselta, mutta kun pysähtyy tarkemmin katsomaan, niiden eteen on saatettu tehdä tuntikaupalla valmisteluita. Ainakin näin vähän isompien lasten leikeissä. Jokainen tavara on tarkoin harkittu ja viritelty leikkiä varten. Luovuutta siis parhaimmillaan. Onhan se aika kova juttu sitten vaatia toisia heti siivoamaan leikki, jonka rakentaminen on ollut älyttömän mukavaa. Pitää siis yrittää ymmärtää. Kaaoksensietokyvyn olen jotenkin huomannut kasvavan kyllä vuosi vuodelta. :) Mutta muistan myös vielä elävästi nekin hetket, kun joku tyhjensi jatkuvasti kattilakaappia tai muuta vastaava, että otti se kyllä välillä päähän. :D

      Poista
  3. Anonyymi9.5.17

    Huippukuvia,ihania!normi arkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, ja tätähän se arki lapsiperheissä useinmiten on! :)

      Poista
  4. Anonyymi9.5.17

    Oi miten ihania kuvia, helpotuksen huokaus pääsi. Olen täällä kotona muutaman päivän katsonut älytöntä kaaosta ja melkein itku tullut, kun en vain selviä niitä tekemään. Vauva ja 2vee ei sovi samalle neliölle, mahoton vahittava tuo isompi lapsonen. Ei siinä paljon kaappeja aleta järjestelemään eikä talvikamppeita kuskaamaan varastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että sait täältä vähän vertaistukea! :) Lapsesi ovat niin pieniä, että hyvällä omallatunnolla voit keskittyä vain heihin ja antaa kaappien järjestelyiden odottaa. Kesä tulee, vaikka talvivaatteet roikkuisi vielä naulakossa. Usein se lepokin on niin paljon tärkeämpää vauva-aikana, kuin jatkuva paikkojen puunaus. Ja aikansa kutakin, sekin aika varmasti koittaa, kun talo yllättäin hiljenee ja pölyjä ehtii pyyhkimään, vaikka päivittäin. Nautitaan nyt tästä, pienten ihmisten ihmeellisyydestä.

      Poista
  5. Anonyymi10.5.17

    Teillä sotkukin näyttää tosi hienolta! On muuten upea tuo uusi otsikkokuva : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tämä kuulosti hyvältä, pitää itsekin katsoa sotkua uusin silmin. :) Otsikkokuva on miehen viime kesänä ottama kuva, ilta-aurinko paistaa tontillemme viimeiseen asti ja se tekee maisemasta kesäisin kyllä upean.

      Poista
  6. Tutun näköistä!! :D

    VastaaPoista