30. elokuuta 2017

Syksyisiä tunnelmia kylpyhuoneesta



Elokuun viimeisiä jo viedään. Mitäs tänne kuuluu? Koulun alkua, marjastusta, vilpolan rakennusta, pienellä viikonloppulomallakin kävin ensimmäistä kertaa yksin kuopuksen syntymän jälkeen. Tuntuu, ettei päivissä ole paljon hetkiä, jolloin ehtisi toimetonna olemaan. Välillä sellaisia kaipaisi, jospa syksyn pimenevät illat antaisivat välillä luvan vain olla. Mieli haluaisi tehdä myös enemmän talonkin kanssa, mutta arjen touhuilta ei tahdo ehtiä. Kerrottakoon myös, että ensi viikolla aloitan uusia opintoja muutamalla tunnilla viikossa, jännittää, miten tällainen senioriopiskelija sopeutuu koulunpenkille. :D

Jatkan tunnelmapostauksia meidän aamuaurinkoisesta  kylpyhuoneesta. Osa kuvista on uusia ja osa vanhoja. Halusimme tuoda kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen mahdollisimman vähäeleisesti vanhaan taloon ja sen yksinkertaiseen paritupapohjaan. Kylpyhuoneessa ei ole mitään isompia keskeneräisiä sisustusjuttuja, oikeastaan tila on työtason käsittelyä ja yhtä kaapin salpaa vaille valmis. Peilin päällä oleva lamppu voisi myös olla vähän sirompi.






Pitkällä työtasolla on tilaa viikata pyykkejä, eikä niitä tarvitse kuskata pitkin taloa, suurimman osan kun saa nostaa suoraan kaappeihin. Näin pienten lasten kanssa olen tykännyt tästä kompaktista tilasta tosi paljon. Meillä tulee sauna ja toinen suihku piharakennukseen, jolloin peseytyminen siirtyy osittain sinne. Yläkertaan tulee myös pieni wc, mikä varmasti tuo käytännöllisyyttä lasten kasvaessa isommiksi.




Kylpyhuone, joka on samalla alakerran wc ja kodinhoitohuone, on toimivuutensa puolesta ylittänyt kaikki odotukset. Pitkä kapea tila jakautuu niin, että toisessa päässä on pienen seinämän takana suihku, keskitilassa on pyykkihuolto ja toisessa päässä wc. Kaikki tehokkaasti 10 neliön paketissa. Käytävälle mahtuu hyvin myös pyykkiteline. Suihkussa käydessä kosteus ja vesi jää perimmäiseen nurkkaan, eikä haittaa toisen päädyn wc -tilaa. Kylpyhuoneessa säilytetään lasten vaatteet, pyyhkeet ja lakanat. Pitkä korkea kaappi vetää uskomattoman määrän tavaraa sisäänsä, samoin 40 senttiä syvät yläkaapit.






Kylpyhuoneen parhaita puolia on iso ikkuna, josta on näkymä takametsään. Se tekee huoneesta kodikkaan ja valoisan.




Minusta kylpy- ja kodinhoitohuonetilojen suunnittelu vanhaan taloon on erityisen mukavaa puuhaa. Olen tämän kevään ja kesän aikana saanut suunnitella monta kylpyhuonetta juuri vanhoihin taloihin. Poikkeuksetta tilaa ei ole ollut kovin paljon käytössä, kylpyhuoneeseen on silti hiomalla saatu mahtumaan paljon erilaisia toimintoja kauniisti ja käytännöllisesti. Vanhojen talojen kylpyhuoneissa minua viehättää huonemaisuus ja kodikkuus. Ikkunat ovat isoja ja pienet luukut katonrajassa saa näiden kohdalla suosiolla unohtaa.




10 kommenttia:

  1. Teidän kylpyhuone/kodinhoitohuone/wc on kyllä tosi kaunis. Tosi hyvin olette saaneet kaikki mahtumaan samaan huoneeseen ja hienoa, että huone on tuntunut myös toimivalta. :)

    Minä odotan niin kovasti, että päästäisin taas tekemään sisähommia, mutta noita ulkorakennuksia nyt tehdään ensin niin kauan, kun kelit antavat periksi. Kodinhoitohuone olisi meillä se seuraava homma. Olisi niin ihana saada lakanat, pyyhkeet ja vaatteet siellä oikeisiin kaappeihin ja tasoja pyykkien viikkausta varten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, ollaan kyllä kylppäriin tyytyväisiä!

      Ymmärrän kyllä hyvin, että kaipalet jo kodinhoitohuonetta, mutta varmasti mukavaa saada myös ulkorakennukset varastokäyttöön. Talvi-iltoina ehttiikin taas nakertaa sisähommien kanssa. Meillä tuota saunaa jo kovasti kaivattaisiin, mutta kummasti nämä illat vain tahtoo vilahdella johonkin ja sauna edistyy niin hitaanlaisesti. No jos joulusaunaan sitten. :)

      Poista
  2. Kaunis on kyllä kylpyhuone. Itse koen nämä tilat jotenkin hankalaksi suunnitella. Onneksi on tällaisia blogeja =)

    Mistä hanat ja vessapareiteline?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kätevä vaimo! Ja kiva jos täältä blogista saa ideoita ja vinkkejä suunitteluun. :)

      Vessapaperiteline on Domus classicalta. Hana ja suihku Granan Rosa-sarjaa.

      Poista
  3. juu ja sen haluun kommenteerata että ihmiset ei uskalla laittaa kokoKorkeeta ikkunaa pesuhuoneeseen....vaikka siihen laittaa kokonaan verhonkin eteen niin se on silti valoisampi kuin pikkunen 40x40 ikkuna jossain katonrajassa...itse olen kans tykännyt meiän vessan ikkunasta ja se on myös taloa ulkoa päin katsoessa paremman näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein pakettitaloissa on nuo luukut kylppäreissä. Mutta minusta tuntuu että tähän koko ajan kiinnitetään enemmän huomiota suunnittelussa ja moderneissakin taloissa usein halutaan maisema osaksi kylpyhuonetta. Tuo on minusta tärkeä pointti, että vanhoissa taloissa ikkuna rytmitys säilyy tasapainoisena, eikä kylpyhuoneiden ja vessojen kohdalla tehdä ikkunoiden koosta ja tyylistä poikkeuksia. :)

      Poista
  4. Huokailemaan saavan ihana ja käytännöllinen tämä teidän kylpy- ja kodinhoitotilanne! Huomaa, että olette panostaneet tilan suunnitteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hannah, tätä kyllä pyöriteltiin viimeiseen saakka! Niin paljon piti mahtua noihin neliöihin. :)

      Poista
  5. Tosi kaunista ja vaikuttaa käytännölliseltä! Meillä on hiukan pienempi kylppäri rakennettu vanhaan taloomme, joten sitä ei voi oikein kutsua kodinhoitohuoneeksi (vaikka siellä pesukone ja kuivausrumpu onkin). Parannus vanhaan on silti ilmiömäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskon, että uusi kylpyhuone, pienikin, on tuonut teille huimasti asumismukavuutta. Kuivausrumpu on kyllä pienien kylpyhuonetilojen pelastus. Meillä on aina pyykkitelineessäkin pyykkiä kuivumassa, mutta lakanat esim. kuivataan aina suosiolla rummussa.

      Poista