Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustus. Näytä kaikki tekstit

10. helmikuuta 2018

Kevättä kohti


Blogi on elänyt hiljaiseloa. Täällä on elämä sen verran täyttä, että blogin päivitys on jäänyt taka-alalle. Rakennusaikana hoidin lapsia kotona ja silloin oli hyvää aikaa kirjoitella blogia. Nyt on työt täyttäneet päivät, mutta mukavaahan se on suunnitella taloja muillekin. :)




Nyt onkin saatu oikea talvi, on lunta ja pakkasta. Ihanaa, kun päivät pitenee ja välillä on saatu nauttia aurinkoisistakin päivistä. Takassa ja uunissa on pidetty tulta ahkerasti.






Joululomalla saimme kunnostettua ja asennettua yläkertaan lastenhuoneiden oviin vanhat lukot. Nämä kamarinlukot ovat kyllä mukavan näköisiä yksityiskohtia.




Lasten huoneet pikkuhiljaa täydentyvät kalustuksen ja sisustuksen osalta, ehkä niistä voisi tehdä pian oman postauksensa.




Tuvan viihtyisyys taas nousi huomattavasti, kun vihdoin löysimme sinne sohvan. Kyllä olenkin nauttinut tästä vanhasta puusohvasta!





Kunnon talvi on tuntunut hyvältä ilmastonmuutoksen keskellä, mutta välillä huomaa, että mieli alkaa jo kääntymään kohti kevään odotusta.. Toivottavasti tässä kevään aikana ehtisi useammin päivittämään kuulumisia tännekin.




15. tammikuuta 2018

Tammikuuta



Täällä on saatu nauttia lumisesta tammikuusta. Kovin paljon ei ole aurinko paistanut, mutta maisemat ovat valkoisuudessaan olleet satumaisen kauniita. Olemme nauttineet hiihtämisestä ja luistimiakin on käyty koittamassa. Tämän hetkiset maisemat ikkunoista avautuvat upeasti valkoisen ja harmaiden sävyissä.




Saimme viettää myös oikein ihanan ja rauhallisen joululoman. Meillä oli kymmenen päivää lomaa ja vietimme sen lähes kokonaan kotosalla. Tapaninpäivänä saimme sukulaisia kylään ja uuden vuoden aaton aattona olimme itse kyläilemässä. Muuten nautimme vain siitä, että saimme olla kotona yhdessä perheen kanssa. Pelailtiin ja ulkoiltiin. Tätä olimme kaivanneet melko työntäyteisen ja kiireisen syksyn jälkeen.




Huomasin syksyllä, kun meidän pienin aloitti vuoden ikäisenä päivähoidon, että omasta kunnosta huolehtiminen jäi taka-alalle. Työpäivän jälkeen en raskinut irroittautua lenkille vaan halusin viettää illat tiivisti lasten kanssa. Tämä kostautui niin, että kärsin vähän jatkuvasti niskakivuista ja toisinaan päänsärystä.

En ole aiemmin tehnyt sen ihmeempiä uuden vuoden lupauksia, mutta tänä vuonna päätin keskittyä enemmän kuntoilemaan. Asetin itselleni realistiset tavoitteet tähän elämäntilanteeseen, kolme kertaa viikossa kuntoilua ja yli puolentunnin urheilusta saa kirjata merkin kalenteriin. Tätä varten hankin vielä kauniin seinäkalenterin, jotta asia pysyisi mielessä.




Ainakin kaksi ensimmäistä viikkoa on mennyt hyvin, ensimmäiselle viikolle kertyi lenkki+hiihto+hiihto+lenkki ja toiselle viikolle hiihto+hiihto+luistelu. Eilen kävin vielä luistelun päälle lasten kanssa hiihtelemässä, mutta nelivuotiaan vauhdissa meinasi tulla ennemmin kylmä kuin hiki. :D Aika nopeasti kuntoilun vaikutus on havaittavissa niskoissakin, sillä kummasti ne on tuossa hiihdossa rentoutuneet ja olo muutenkin virkeämpi.




Joululomalla tuli räpsittyä puhelimella paljon kuvia, jaan niistä joitakin tänne.














Ihana ajatus, että tästä taas mennään kohti kevättä, oikein mukavaa tammikuuta kaikille!

-Elina-


15. joulukuuta 2017

Tulkoon joulu!



Täällä on palattu pieneltä Helsinginreissulta. Helsingissä oli aurinkoista ja kaunista. Nautin täysin siemauksin, mutta paluumatkalla mieli kiirehti jo kotiin. Kotona odotti vielä yksi mööpeli paikalleen asettumista. Klaffipöytä ostettiin keittiöön, mutta se jää tupaan siihen saakka, että korkoossänky on paikallaan. Pöydällä on syvyyttä mukavasti ja siihen mahtuu kaksi istumaan päätyihin. Tähän pöytään mahtuu siis kahdeksan ihan mukavasti.. Meillä vaan kaivattaisiin tuoleja lisää kipeästi, mistä löytää vanhoja käyttökuntoisia tuoleja? Nämä meinaa jo hajota käsiin. :D




Ajattelin kattaa jouluaterian tuvan puolelle klaffipöytään.




Koti alkaa tuntua koko ajan enemmän oman näköiseltä.




Olisin jo ihan valmis viettämään joulua, vaikka en ole vielä ehtinyt leipomaan lainkaan! 




Eihän tuota pöytää edes raski peittää liinalla, niin ihanat nuo kannen lankut.




Minun puolestani joulu saa tulla. <3




13. joulukuuta 2017

Sohva on löytynyt



Ne jotka ovat nämä vuodet seuranneet tätä blogia, saattavat muistaa, että olen aika ajoin tuskaillut sohvan puuttumista meidän tuvasta. Mikään ei ole oikein tuntunut hyvältä vaihtoehdolta ja kuitenkin olemme kaivanneet jotakin pehmeämpää istuinta tupaan, johon mahtuisi useampi kerralla. Tällaiseen nyt lopulta päädyttiin. Ihan raikasta, että täällä joukossa on jokin vaaleampikin huonekalu. Puusohvaan täytyy hankkia vielä paksumpi patja. Tästä saisi myös kivan katossängyn kustavilaiseen tyyliin, mutta sohvaksi tämä nyt on jäämässä..




Sohvan pyöristetyt muodot tekevät sen, että tässä on mukava istuskella ja tyynyt asettuvat hyvin laitoja vasten.






Ihan lokoisan sohvan saa puisestakin, kun laittaa reilusti höyhentyynyjä. :)




Ennen on jaksettu panostaa yksityiskohtiin..








12. joulukuuta 2017

Keittiön uusi kaappi



Täällä on käyty melkoista huonekalukaruselliä.. Koko vyöryn sai aikaiseksi korkoossänky, jonka tieltä myin kaksi vanhaa lastensänkyä pois. Suurikokoinen korkoossänky vaikuttaa koko tuvan kalustukseen. Kun sivustavedettävät lähtivät pois, täytyi taas sohva-asiaa tuumailla uudestaan. Kaunis puusohva löytyikin nopeasti  ja sen esittelen tuonnempana.




Keittiön oven vieressä oleva nurkka on myös mietityttänyt pitkään, se on tuntunut kaipaavan jotakin. Suunnittelin siihen hetken skafferia, sillä meillä tarvittaisiin lisää tilaa kuivaruokien säilyttämiselle. Kun etsin sopivaa sohvaa tupaan, osui tämä kaappi silmiini ja tuntui heti oikealta keittiön nurkkaan.









Kaappi on melkoisen korkea ja hyvän mallinen keittiöön, koska se ei vie juurikaan tilaa ruokailutilasta.




Kaapin lisäksi löytyi vielä pitkään etsimäni suuri klaffipöytä, siitäkin myöhemmin täällä, kunhan huonekalut asettuvat jotenkin aloilleen.. :)



1. joulukuuta 2017

Joulua kohti



Joka vuosi joulu tulee nopeammin, sitä ei ehdi enään odottamaan. Onneksi tässä talossa joulua ei tarvitse erityisesti laittaa. Joulun tunnelma, mitä se sitten onkaan, hiipii taloon itsekseen. Kun päivät vain lyhenevät, syttyvät kynttilät talossa ja luovat hämyisän ja rauhallisen tunnelman, jota kutsuisin jouluksi. Mitään hilpettä ei tarvitse ripustella tähän taloon, joka itsessään huokuu tunnelmaa ja rauhaa. Ja ihan joulun alla tunnelmaan sekoittuu kuusen, kuuratun lattian ja jouluruokien tuksut. Joulu on siinä.

Nämä säkkipimeät aamut eivät ole aina helppoja lapsille. Syömme nykyään aamupalankin kynttilänvalossa, sillä herääminen on näin lempeämpää. Olen varmaan kynttilöiden suurkuluttaja, mutta niiden voimalla selätän kaamosväsymyksen ja oikeastaan vain nautiskelen hämyisistä ja levollisista illoista. Lapset nukahtavat aikaisin ja itselle jää enemmän aikaa leppoisaan oloiluun.





Eilen kävin pitkästä aikaa kirpparilla. Löysin kynttilänjalan ja suuren korin. Joka joulu olen vähän tuskaillut, mihin laittaa joululahjat nätisti. Tämä liki metrinen kori sopii siihen tarkoitukseen täydellisesti. Olen myös tehnyt hiljattain muutaman pienen sisustushankinnan; pellavaisia pöytäliinoja keittiöön ja kokeeksi otin myös vähän viileämmän harmaan pellavatyynyliinan tupaan. Ihastuin tuohon sävyyn välittömästi ja taidan hankkia muutaman tyynynpäällisen lisää.




Vielä muutama tiivis työviikko ennen joululomaa ja luulen, että itse joulussa ollaankin taas yllättäin. Lattioiden kuuraus on pian käsillä, siitä postausta tiedossa ennen joulua..

Lempeää joulun odotusta kaikille!

-Elina-



20. syyskuuta 2017

Syksy



Eilen oli kyllä niin kylmä pohjoistuuli, kurjetkin tekivät lähtöä. Syksy tuntui vahvasti. Laitoimme toisen kerran tälle syksyä oikein leivinuuniin tulet. Töiden jälkeen piti pitkä tovi vain fiilistellä tuvassa tulen ritinää kuunnellen ja kynttilöitä poltellen. Käännän tämän syksyn kylmyyden ja ankeuden aina positiiviseksi niin, että annan itselleni luvan kyhjöttää oman kodin lämmössä ja tunnelmoida antaumuksella kynttilöiden valossa. Meillä on aina poltettu kynttilöitä paljon, joten lapset on niihin vauvasta lähtien tottuneet ja antavat niiden olla rauhassa. En ole koskaan joutunut vahtimaan kynttilöitä sen enempää. Tietenkin olemme aina itse siinä tilassa, missä kynttilät palavat.

Tähän nurkkaan tulee korkoossänky, kunhan se saadaan kunnostettua. Eilen saatiin vähän jo toista sängynpäätyä puhdistettua ja päädyssäkin oli ootraukset! Ilmeisesti sängyn päädyssä ei ole ollut lautaskaappia, joka usein sitä vasten on laitettu, koska päätykin on koristeltu. Odotan kyllä mielenkiinnolla, millainen kokonaisuus sängystä vielä tulee, kun maalit saadaan poistettua.








Tunnelmallista syksyä jokaiseen tupaan!

-Elina-





19. syyskuuta 2017

Syksyn kunnostusprojekti -korkoossänky!



Tuntuu, että on ollut täältä blogimaailmasta pitkähkö tauko. Ei vain ehdi kaikkialle. Välillä kaipaan sitä aikaa, kun vielä rakensimme ja oli mukava seurata mielenkiintoisia talonrakennus- ja remppablogeja ja odottaa uusia päivityksiä. Blogien kautta sai silloin valtavasti ideoita ja tietoa rakentamiseen sekä vertaistukea suuren projektin keskellä elämiseen. Mutta ajallansa talot ja remontitkin valmistuu ja blogit luonnollisesti hiljenee. Näin on omankin blogini käynyt, rakennusrintamalla tahti on hiljentynyt ja muut asiat täyttävät elämää. Hyvä tietenkin, ettei elämä ole ikuista rakentamistakaan.

Mutta nyt meille on löytynyt korkoossänky! Kiitos blogiini eksyneen lukijan, joka otti sähköpostilla yhteyttä ja tarjosi mahdollisuutta ostaa 1800-luvulta peräisin olevan korkoossängyn. Pohjalaisesta kaksikerroksisesta sängystä kuulee käytettävän monenlaisia nimityksiä, kuten ylisänky, korkoossänky, sänkyrati, perisänky jne. Onkohan nämä sitten alueellisesti muodostuneita nimityksiä kerrossängylle, mene ja tiedä, mutta minä olen tottunut kutsumaan tätä kaksikerroksista sänkyä korkoossängyksi. :)




Tämä sänky täytti kaikki kriteerit, jotka olin sille asettanut, joten kaupat syntyivät. Halusin tällaisen vanhemman mallin, jossa päädyt on umpipuuta ja kattoon asti korkeat. Sänky onkin niin korkea, että mahtuu nipin napin tupaamme ja niin leveä, että kaksi lasta nukkuisi siinä vaikka rinnatusten. Kiitos vielä mukavalle ja ystävälliselle myyjälle kaupoista!

Nyt on tiedossa jälleen useiden maalikerrosten rapsuttelua ja varmasti myös pintakäsittelyäkin. Kun ryhtyy puhdistaan huonekalua maalikerrosten alta, on aina oma jännityksensä, minkälainen alkuperäinen pinta alta paljastuu ja onko se mahdollista säilyttää. Meidän korkoossängyn laidoista paljastui ootraus, joka on tehty aika karkealla kädellä. Mutta minusta se on hieno juuri noin, ootraus vain kaipaa paikoin kunnostamista.  Mukavaa kaivaa pitkästä aikaa myös bigmenttipurkit esille ja päästä sekoittelemaan maaleja!

Näköjään tämä kalustus hiljalleen tästä täydentyy, kun jaksaa vain odottaa oikean huonekalun vastaan tulemista. Eiköhän tämä sänky joskus nähdä myös kokonaisenakin täällä blogissa ! Kovin helpolla tämä ei päästä sillä jonkin verran täytyy tehdä myös puukorjauksia. Ei mitään isompaa, mutta kuitenkin.




1. syyskuuta 2017

Täydennystä lastenhuoneisiin



Esikoistytär ja vanhin pojista muutti kesän alussa vähän keskeneräisiin huoneisiin yläkertaan. Nyt on onneksi saatu viimeisetkin patterit ja pistorasiat paikoilleen. Toisessa huoneessa on kyllä edelleen vähän maalattavaa seinän alaosassa, mutta muuten on valmista.

Valokatkasijoiksi laitettiin musta Renova, joka sopii hyvin yhteen tapettien kanssa. Valaisimien kanssa on jatkettu Ikea-linjaa. Mustakantaiset lamput tuntuvat sopivan ihan hyvin huoneisiin, joissa on muutenkin mustia yksityiskohtia. Vielä pitäisi löytää mattoja ja koulupöytiä. Pitkään etsiskelin vanhoja kaappeja lastenhuoneisiin, mutta sopivan kokoisia ja kuntoisia ei tuntunut löytyvän ja lopulta sekä lapset että äiti kyllästyi lattialla lojuviin lelukoreihin. Lelukaapeiksi ostettiin lopulta uudet kaapit.

Unisiepparit tuntuvat nyt tärkeiltä tytölle, niitä on ripustettu pienempään ikkunaan. :)







Tämä kaappi kätkee sisäänsä barbie -talon.




Tässä huoneessa pitäisi seinien alaosa vielä kertaalleen maalata.








Jo helpotti alakerrassa, kun miljoona pikkulegoa muutti yläkertaan.




Vähän mattoja, verhoja ja huonekaluja vielä lastenhuoneisiin, niin eiköhän näistä ihan mukavan kotoisat pesät rakennu lapsille.


30. elokuuta 2017

Syksyisiä tunnelmia kylpyhuoneesta



Elokuun viimeisiä jo viedään. Mitäs tänne kuuluu? Koulun alkua, marjastusta, vilpolan rakennusta, pienellä viikonloppulomallakin kävin ensimmäistä kertaa yksin kuopuksen syntymän jälkeen. Tuntuu, ettei päivissä ole paljon hetkiä, jolloin ehtisi toimetonna olemaan. Välillä sellaisia kaipaisi, jospa syksyn pimenevät illat antaisivat välillä luvan vain olla. Mieli haluaisi tehdä myös enemmän talonkin kanssa, mutta arjen touhuilta ei tahdo ehtiä. Kerrottakoon myös, että ensi viikolla aloitan uusia opintoja muutamalla tunnilla viikossa, jännittää, miten tällainen senioriopiskelija sopeutuu koulunpenkille. :D

Jatkan tunnelmapostauksia meidän aamuaurinkoisesta  kylpyhuoneesta. Osa kuvista on uusia ja osa vanhoja. Halusimme tuoda kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen mahdollisimman vähäeleisesti vanhaan taloon ja sen yksinkertaiseen paritupapohjaan. Kylpyhuoneessa ei ole mitään isompia keskeneräisiä sisustusjuttuja, oikeastaan tila on työtason käsittelyä ja yhtä kaapin salpaa vaille valmis. Peilin päällä oleva lamppu voisi myös olla vähän sirompi.






Pitkällä työtasolla on tilaa viikata pyykkejä, eikä niitä tarvitse kuskata pitkin taloa, suurimman osan kun saa nostaa suoraan kaappeihin. Näin pienten lasten kanssa olen tykännyt tästä kompaktista tilasta tosi paljon. Meillä tulee sauna ja toinen suihku piharakennukseen, jolloin peseytyminen siirtyy osittain sinne. Yläkertaan tulee myös pieni wc, mikä varmasti tuo käytännöllisyyttä lasten kasvaessa isommiksi.




Kylpyhuone, joka on samalla alakerran wc ja kodinhoitohuone, on toimivuutensa puolesta ylittänyt kaikki odotukset. Pitkä kapea tila jakautuu niin, että toisessa päässä on pienen seinämän takana suihku, keskitilassa on pyykkihuolto ja toisessa päässä wc. Kaikki tehokkaasti 10 neliön paketissa. Käytävälle mahtuu hyvin myös pyykkiteline. Suihkussa käydessä kosteus ja vesi jää perimmäiseen nurkkaan, eikä haittaa toisen päädyn wc -tilaa. Kylpyhuoneessa säilytetään lasten vaatteet, pyyhkeet ja lakanat. Pitkä korkea kaappi vetää uskomattoman määrän tavaraa sisäänsä, samoin 40 senttiä syvät yläkaapit.






Kylpyhuoneen parhaita puolia on iso ikkuna, josta on näkymä takametsään. Se tekee huoneesta kodikkaan ja valoisan.




Minusta kylpy- ja kodinhoitohuonetilojen suunnittelu vanhaan taloon on erityisen mukavaa puuhaa. Olen tämän kevään ja kesän aikana saanut suunnitella monta kylpyhuonetta juuri vanhoihin taloihin. Poikkeuksetta tilaa ei ole ollut kovin paljon käytössä, kylpyhuoneeseen on silti hiomalla saatu mahtumaan paljon erilaisia toimintoja kauniisti ja käytännöllisesti. Vanhojen talojen kylpyhuoneissa minua viehättää huonemaisuus ja kodikkuus. Ikkunat ovat isoja ja pienet luukut katonrajassa saa näiden kohdalla suosiolla unohtaa.




2. elokuuta 2017

Tunnelmia porstuakamarista



Porstuakamari eli makuuhuoneemme on tällä hetkellä sisustuksen puolesta ehkä valmiimman tuntuinen. Siitäkin huolimatta, että sabluunamaalauksen välikuviot on edelleen maalaamatta. Tänne en oikeastaan muuta huonekalua kaipaa, kuin vanhaa vaatekaappia. Olen välillä miettinyt tuvan nykyisen kaapin siirtämistä tähän huoneeseen, koska tulppaanikaapissa on käytännölliset hyllyt ja se niiden puolesta soveltuisi vaatteiden säilytykseen täydellisesti. Muutenkin punasävyiset huonekalut tuntuvat sopivan tähän huoneeseen ja sabluunamaalauksen välikuviot olen ajatellut maalata punaisella sävyllä. Voi olla että kaappi joskus siirtyy tänne, jos saan mahdollisuuden ostaa toisen korkean kaapin tupaan. Vanhat talonpoikaiskaapit ovat vain sen verran arvokkaita, että tuskin kuitenkaan kovin nopeasti olen toista hankkimassa.




Porstuakamarissa on kivoja yksityiskohtia, joista tykkään aina vaan, kuten nämä verhojen pidikkeet.




Huoneeseen voisi hankkia kevyen räsymaton, lattia huoneessa on niin kaunis, ettei sitä raski enemmälti peittää. Puu on myös lämmin jalan alla ja kuurilattia maalattua lämpimämpi. Uusi kuurilattia vaatii kärsivällisyyttä. Huomasin, että lattia alkuun kellastui ja silloin teki mieli maalata se, mutta nyt se on alkanut hivenen punertua ja sävy muuttuu koko ajan kauniimmaksi. Pitää jaksaa siis olla kärsivällinen. Kuurilattia vaatii useamman vuoden aikaa patinoituakseen ja saadakseen kauniin himmeän kiillon. Kunhan ehdin, teen kuurilattiasta oman postauksen. Olen saanut siitä paljon kysymyksiä sähköpostiini ja paljon on myös kysytty lattian kuurausohjeita.




Päiväpeitto makuuhuoneessa taas on turhan arka tahroille. Lapset usein juoksevat keittiöstä suoraan köllöttelemään sängyn päälle ja kas kummaa jostakin ilmestyy tahra valkoiseen päiväpeittoon, vaikka kuinka suita ja käsiä pestäisiin ruokailun jälkeen. Parisängyn päiväpeitto on raskas pestävä, jos sen joutuu tekemään usein.




Ehdin jo ajatella, ettei meidän pienin opi koskaan nukkumaan sängyssä, saatikka nukahtamaan sinne. Mutta viimeinen kuukausi on nukuttu mallikkaasti isopapan tekemässä sängyssä aivan äidin sängyn kyljessä. Onneksi pappani huomasi yli kahdeksankymmentä vuotta sitten rakentaa sänkyyn irroitettavan laidan, mitä harvemmin vanhemmissa lastensängyissä on. Muuten ei pojantyttärentytär olisi huolinut tätä sängykseen. ;) Löysin Ikeasta kivan tähtikuosisen pinnasängyn laitasuojan, joka tekee sängystä kotoisan pesän.




Mikään ei ole niin kaunista katseltavaa, kuin levollisesti nukkuva lapsi.




Makuuhuoneeseen pitäisi ommella uudet verhot. Nämä Ikean valmisverhot ovat minusta vähän liian lyhyet. Haluaisin, että verhot ei roiku nipsuttimissa, vaan lähtevät suoraan tangosta läheltä kattoa. Silloin olisi myös kätevä piilottaa pimennysverho verhotangon alle. Olen aikoinaan lukiolaisena ostanut nämä verhot ensimmäiseen omaan kämppääni. Ne olivat silloin Ikean edullisimmat verhot ja köyhällä lukiolaistytölläkin oli mahdollisuus kankkia ne. Kangas on itseasiassa aika kaunista, mutta valitettavasti pituus jää vähän lyhyeksi.






Ilta-aurinko paistaa kivasti keittiön kautta makuuhuoneeseen luoden lämmintä tunnelmaa myös iltaisin.