25. heinäkuuta 2017

Uusi sohvan paikka ja ajatuksia puhdistusaineista



Ihanaa, pitkästä aikaa vapaapäivä keskellä viikkoa. Tässähän aivan innostuu tekemään postauksia enemmänkin, eli nyt tulee tällainen "välipostaus". :) Täällä on ollut ilmojen puolesta vähän harmaita päiviä, joten on tullut touhuiltua enemmän sisällä. Eilen oli hyvä syy siistiä kotia ja se innoitti myös tarttumaan kameraan. En ole juuri sisustellut viimeisen vuoden aikana, luultavasti sain yliannostuksen viime keväänä ja kesänä. Ikkunalaudalla maljakossa on apiloita, joita kasvaa valtoimenaan pihallamme ja sen laitamilla ojien varsilla.




Nyt on ihan selvästi pieni innostus kuitenkin nousussa ja muutama huonekalukin etsintälistalla. Aloitin vähän rymsteerauksella vanhojen mööpelien kanssa. Punainen puusohva muutti makuuhuoneeseen ja se tuntuu sopivan sinne hyvin. Meillä on haaveissa tehdä tästä tuvan ja keittiön välisestä huoneesta tulevaisuudessa ruokailuhuone. Jos nyt pääsisin jo sisustamaan tätä huonetta tuohon käyttöön, etsisin vanhan klaffipöydän puusohvan pariksi. Kummasti huonekalujen paikkojen vaihtokin saa jo kodin tuntumaan jotenkin uudistuneelta.




Olen myös pessyt täällä hymyssä suin pyykkiä, sillä olen vihdoin löytänyt "pyykinpesuaineeni". Pesupähkinöissä ei varmastikaan ole mitään uutta ja ihmeellistä, mutta itse olen jostain syystä suhtautunut niihin skeptisesti. Ehkäpä sen vuoksi, että lapsiperheessä vaatteet ovat välillä ihan reippaasti likaisia eikä vain vähän käytössä nuhruuntuneita. Nyt kuitenkin ostin pähkinöitä kokeeksi ja olen aivan ihastunut niihin ja myös positiivisesti yllättynyt niiden tehokkuudesta. Melkeinhän tässä odottelee, että saa laittaa uuden koneellisen pyörimään. :D Puhdasta tulee ja pyykki on ihanan pehmoista!




Onhan pesupähkinät lasipurkissa myös kaikenlisäksi kauniin näköisiä.




Yleispuhdistusaineena meillä on tässä talossa ollut pellavaöljysuopa, jota tilaan aina viisi litraa kerralla. Suopaa käytämme myös maalisiveltimien puhdistukseen, joten sitä on myös rakentamisen aikana kulunut melko reippaasti. Olen muutenkin pikkuhiljaa vähentänyt ja yksinkertaistanut kaikkien puhdistusaineiden käyttöä ja suunnannut koko ajan ympäristöystävällisempiin vaihtoehtoihin. Tämä ei kuitenkaan ole aina aivan yksinkertaista pienemmässä kaupungissa, jossa tarjontaa ja valikoimaa on vähemmän. Välillä myös etikettien tiiraileminen suurennuslasin kanssa kyllästyttää. Tarvittavia tuotteita ei myöskään välttämättä löydä samasta paikasta, vaan joudut poimimaan niitä pitkin kaupunkia tai tilaamaan nettikaupoista.




Aika ajoin olen tehnyt pesuainetilauksia muun muassa Ruohonjuuresta. Välillä olen käyttänyt palashampoota- ja saippuaa, joissa hyvä puoli on se, että säästyy myös muovipulloilta. Meidän kokoisen perheen ruoka- ja talousostokset on kuitenkin ollut kätevintä hakea suuremmasta marketista, joten jos jokin pesuaine on juuri sattunut loppumaan, on kiireessä saattanut taas sortua perusvalikoimiin. Onneksi vuosien varrella on isompiin kauppoihin alkanut myös tulla valikoimaa ekosertifioiduista tuotteista. Perusmarketeistakin löytyy jo vaihtoehtoja ja näin pienemmässä kaupungissa näyttää ainakin puhdistusaineista Ecoverin tuotteita löytyvän hyvin.




Kohtuuhintaisia shampoovaihtoehtojakin löytyy jo hyvin perusmarketeista. Viimeisimpänä olen vaihtanut myös hammastahnan luonnonhammastahnaan.




Meidän kaupungissa löytyy myös ison Citymarketin kyljestä Punnitse ja Säästä -liike, josta voi täydentää mukavasti ostoksia. Viimeksi huomasin, että täältä on mahdollista ostaa myös ympäristöystävällistä käsisaippuaa omaan pulloon. Tämä toimintamalli voisi minun puolestani olla käytössä yhdessä jos toisessakin tuotteessa ja samalla säästyttäisiin järjettömältä pakkausjätteeltä. Ei kun tyhjien pullojen kanssa kauppaan ja täysien kanssa kotiin. :)

Onko teillä lukijoilla vinkkejä hyviin ekologisiin puhdistusaineisiin? Erityisesti olisin kiitollinen jos vihjaisitte hyvästä tiskikonejauheesta. 



20 kommenttia:

  1. Lukija Keski-Suomesta25.7.17

    Hei. Ecoverin konetiskitabletit olen havainnut hyviksi, en tykkää käyttää jauhetta. Minulla on myös käytössä sama Ecoverin käsitiskiaine kuin kuvassasi. Teillä on todella kaunis koti ja tykkään lukea blogiasi, kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mukava kuulla! Olen itsekin miettinyt noita tabletteja, niitä saa vain kovin pienissä paketeissa kaupasta. Olen myös tottunut käyttämään jauhetta, joten sekin kävisi hyvin. Me ollaan tykätty tuosta käsitiskiaineesta tosi paljon.

      Poista
    2. Köytän Ecoverin tabletteja ja Sonnett-jauhetta (Ekosoppi Vaasassa) Laitan aina puolitabletin tai Sonnettiakin vain puoli annostuns. Ihan hyvin menee. Kuumempi ohjelma usein.

      Poista
  2. Olen monta vuotta käyttänyt pähkinöitä, "galltvål" pahempiin tahroihin. Valkopyykki menee valitettavasti harmaaksi vähitellen, Sonnettilla on valkopesuainetta ja juuri nyt minulla om tavallinen LV valkopesuun. Hajuttomat tuotteet ovat meillä aina ja huomaan että pyykkikone haisee usein, en tiedä jääkö sinne vettä vai miksi haisee. Aina luukku auki. Mutta voi laitta väkiviinaetikkaa huuhtelukoteloon ja haju häipyy! (Ei jää vaatteisiin!) Mäntysaippuaa siivoukseen, ei olel puulattioita missä asumme nyt. Käyn harvoin ostamassa, mutta kun olen esim, Ekosopissa niin ostan suurempia määriä. Täältä olen tilannut usein myös: http://www.naturalme.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Ecoverilla näyttää olevan myös isompi pakkaus tabletteja. Meidän kaupoista ei vain ole ollut saatavilla. Sonettilla näyttäisi olevan myös pyykinvalkaisijaa, voisikohan se auttaa valkopyykissä pesupähkinöiden lisänä. Meillä on myös käytetty pitkälti hajusteettomia pesuaineita. En ole kyllä huomannut, että kone alkaisi haista. Luukkua pidetään myös aina raollaan. Mutta hyvä, että hajun poistamiseenkin on keinot olemassa!

      Poista
    2. Olen kokeillut Sonetin pyykinvalkaisijaa, ihan hyvä!

      Poista
  3. Kokeilepa tiskikoneeseen 1 rkl soodaa ja loraus etikkaa kirkasteeksi toiseen lokeroon! 😄 En olisi uskonut, että toimii - mutta ainakin meillä täydellisesti 😊 Muistaakseni ei kannata pestä näin kuitenkaan hopea-astioita. Vinkki löytyi kirjasta Unelma omavaraisuudesta; suosittelen myös lukemaan sen - täynnä jos mitäkin ihanaa vinkkiä 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiintoisesta vinkistä, pitääpä koittaa! Täytyy myös etsiä tuo kirja käsiin! :)

      Poista
  4. Mulla olisi tämän asian suhteen petrattavaa. Tuoksuttomia pesuaineita käytän lastenvaatteisiin, mutta aikuisten pyykit pyykkään useimmin tuoksullisilla, koska yksinkertaisesti rakastan puhtaan pyykin tuoksua! (Pöljää, mutta pitäähän sitä ihmisellä paheitakin olla. ;P ) Kodin puhdistamiseen käytän pääosin vain mäntysuopaa (olen ostanut pumppupullon, johon teen mäntysuovasta yleispuhdistuslioksen.), lattioiden pesuun silloin tällöin pellavaöljysuopaa. Kaikki desinfioivat ja "bakteereita tappavat"pesuaineet ovat meidän huushollissa kiellettyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä sitä varmasti jokaisella on paheita ja petrattavaa! :) Hyvä, jos tiedostaa ne omat heikkoudet ja vähän kerrallansa pyrkii parempaan. Meillä on käytetty hajustamattomia tai hyvin miedosti hajustettuja, kun perheessä on hajusteallergisia. Pesupähkinöiden kanssa voi käyttää muutaman tipan eteeristä öljyä, jos haluaa tuoksua pyykkiin. Pesin juuri meidän pellavalakanat pähkinöillä ja se pyykin pehmeys oli jotakin aivan ennenkokematonta. Luulen, että pesupähkinät jää meille pysyvästi käyttöön.. :)

      Poista
  5. Lehtisen kauppakeskuksessa on oiva ekoilukauppa Mirtelo, suosittelen lämpimästi. Pesuainevalikoima on kattava ja tilaavat jos jotain toiveita on tuotteiden suhteen. Meillä on käytössä kans pesupähkinät ja sitten nestemäinen saponiini- ja pesupähkinä merkkiä Planet Pure

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Olenkin huomioinut tuon kaupan, tulee vain niin harvoin mentyä keskustaan. Mutta täytyypä käydä tutustumassa paremmin. Tosi hyvä, jos sieltä löytää noita pesuaineita, niin ei tarvitse aina tilailla nettikaupoista! Planet Pure tuotteet vaikuttavat kiinnostavilta.

      Poista
  6. Meillä käytetään mikrokuituliinaa, jolloin pintojen puhdistukseen ei tarvita pesuaineita. Sooda ja etikka ovat apuna, kun on hankalampaa likaa haasteena ja myös taikasieni... itse asiassa en ole sen ekologisuutta tutkinutkaan, joten täytyypä tarkistaa asia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin käytän välillä mikrokuituliinaa, soodaa ja etikkaa en ole käyttänyt. Välillä tuntuu, että pesuaineita ylipäätään käytetään vähän turhankin paljon. Pyyhin toisinaan pölyt pelkällä vedellä, annostelen pesuaineita yleensä ohjeistusta vähemmän. En käytä huuhteluainetta pyykkiin ja hiuksiin käytän tuota hoitoainetta, joka vain pesun jälkeen suihkautetaan ja jätetään niihin. Ei tarvitse sitten toista kertaa huuhdella ja lotrata taas vettä. Olemme aika suunnitelmallisia veden kulutuksessa ja huomasimme, että meidän seitsemänhenkinen perhe käyttää jopa vähemmän vettä kuin nelihenkisen perheen keskikulutus on. Saa nähdä kun lapset tulee murkkuikään, pompahtaako vedenkulutus kuinka hurjasti.. :)Joo mutta nää on näitä tottumuksia, nyt olen kiitollinen äidilleni, joka oli tarkka esim. veden lotrauksesta.

      Poista
  7. Universal Stone - paras yleispuhdistusaina ever! <3

    -Johanna

    VastaaPoista
  8. Joo meil ei kans pesuaineita juuri oo, muutoin kuin käsitiskiaine. Ecoverin tiskiainetabletteja oon ostanut Seinäjoelta Prismasta tai Mirtelosta. Siivousvälineitä käytän kyllä muutenkin harvoin, mutta pesuaineita en juuri koskaan. Aina silloin tällöin ostan jonkun Enjon tuotteen (niitä myydään kutsuilla tupperware-tyyliin), se on semmoista rasvaa itseensä vetävää mikrokuidun tapaista, joka ei tarvi mitään pesuaineita. Sillä on eri tarkoituksiin eri tuotteet (kylpyhuone, ikkunanpesu, kasvojenpesu, keittiö, jne). Enjon tarkoituksena on muutenkin muuttaa koteja kemikaalittomaksi. Tukanpesuun käytän Meine base -mineraalisuolaa (tosi hyvä myös muuhunkin tarkoitukseen), pesupähkinöitä pyykkiin (jopa kestovaipat meni näillä), kristallikiveä kainaloon..

    Kylpyvaahto meillä on ihan kaupan kamaa, kuten myös miehen shampoo. Mut pikkuhiljaa aikalailla on saanut vähennettyä kemikaaleja tuote kerrallaan. Tässähän vallan intaantui kirjoittelemaan kun tuli asiaa sellaisesta, mistä itsekin paljon pohdiskelee..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun innostuit kirjoittelemaan, mukava lukea näistä! Mukava myös saada uusia vinkkejä pesuaine- ja kosmetiikkavaihtoehtoihin. Olen myös tosi paljon pohtinut, miten kemikaaleja saisi vähennettyä. Tuntuu, että kaikki pakataan vielä niin tiiviisti muoviin. Haluaisin vähentää muovin kaikessa minimiin. Välillä tekisi mieli heittää kaikki muovirompe ulos ja pois talosta, ei vain vielä hetkeen onnistu. :)

      Poista
  9. Anonyymi10.8.17

    Limepop blogissa on pyykinpesujauheen resepti.olen käyttänyt muutaman viikon tätä pesuainetta.Hyvää on.

    VastaaPoista