26. helmikuuta 2015

Tilpehööriä kylpyhuoneeseen

                                        

Tulipa väsättyä aivan toisenlainen postaus kaikenlaisista pienistä hankinnoista, joita kylpyhuoneeseen tarvitaan. Ajatukset taitavat kulkea vähän edellä kylpyhuoneen rakentumisen kanssa.. :)

Jonkinlainen teline shamppoopurkeille olisi tarpeellinen. Lattialla pyörivät purkit turhauttavat ja aiheuttavat lisästressiä kuopuksen laajenevien tutkimusmatkojen vuoksi. Aivan ok löytyy Ikeasta edullisesti, mutta ei sovellu meille, kun meille ei tule niitä laattoja seiniin. Tämä vaatii lasin tai kaakelit kiinnittyäkseen. Joten sopivan telineen etsintä jatkuu.

STUGVIK Imukuppilaatikko IKEA Vesi pääsee valumaan pois pohjassa olevista rei'istä. Sileisiin pintoihin tarttuva imukuppikiinnitys.

Seinään kiinnitettävät pyykkitelineet todettiin loistaviksi jo edellisessä talossa. Kun eivät ole käytössä saa käänettyä kätevästi seinää vasten, ehdottomasti hyvä valinta myös pieniin tiloihin. Valkoinen valkoista seinää vasten on myös siisti ja huomaamaton. Hankimme hiljattain lämpöpumpputekniikalla toimivan kuivausrummun helpottamaan pyykkiruuhkia, mutta telineellä pyykit on kuitenkin tarkoitus pääsääntöisesti kuivattaa ja ulkoilmassa etenkin keväästä syksyyn. Piharakennuksen vilpola käy myös hyvin tähän tarkoitukseen, eikä sadekuurot haittaa.


Kuva Elfa


WC-paperin pidike, posliinia. Kuva Domus Classica.

WC-paperin pidike

Vanha naulakko pyyhkeille on etsinnässä, uutenakin löytyy kivan näköisiä!



Kuva Gysinge.
                            

Pyykeille on kaappi, mutta aika ajoin paisuvien pyykkivuorien kätkemiseen voisi jatkoksi hankkia kauniin pyykkikorin.



Basket WB pyykkikori, tumma rottinki
Kuva formverk.



Ja vanha peili käsienpesualtaan päälle kuuluu vielä hankintalistalle.


Kuva kirjasta Puhdas tyyli.

Posliinikantaiset pallovalaisimet kylpyhuoneeseen onkin jo hankittu.


4 kommenttia:

  1. Sulta saa niin hyviä ideoita kun tätä lukee! Pitääpä hommata tuollainen seinäkuivausteline...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos sait vinkin! Meillä oli ekassa talossa kolme seinätelinettä, ikean kapeampia malleja rinnakkain. Niihin meni täysi viiden kilon koneellinen pyykkiä. Uskon, että kahteen tällaiseen mahtuu täysi koneellinen. Nyt laitetaan näitä Elfan telineitä kaksi, toinen korkeammalle ja toinen siihen alapuolelle.

      Poista
  2. Anonyymi5.4.15

    Aivan mieletön blogi! Tällä viikolla on jäänyt unet vähiin kun piti kahlata alusta loppuun. :) kiitos, että kirjoitat. Kommentti tähän postaukseen siksi, että halusin jakaa oman hyväksi havaitun vinkin: verhotanko pyykkitelineenä katossa. Meillä kaksi valkoista puista verhotankoa katossa kiinni, saa esim. lakanat ja pyyhkeet kätevästi kuivumaan, samoin henkereissa paljon. Lähellä kattoa, joten eivät häiritse kun ei ole kuivattavaa. Musta tosi näppärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit tänne ja olet viihtynyt täällä! On aina piristävää kuulla, että joku lukee mielellään näitä kirjoituksi, siitä saa myös innostusta jatkaa tätä blogin pitoa. :) Tuo tanko katossa on kätevä, meillä sattuu olemaan sellainen täällä vuokrakodissa kylpyhuoneen katossa ja kuivaan siinä paljon henkareissa pyykkiä. On käynyt mielessä, että voisi myös omaankin tupaan laittaa!

      Poista