1. kesäkuuta 2014

Kauniita tapetteja

Ritva Kronlund: Juhannusruusu
Kuva täältä.


Olen aina välillä miettinyt tapetteja ja seinäpintoja, maaleja ja värisävyjä. Meille tulee aika vähän tapettia. Oikeastaan vain yläkerran kahteen pieneen makuuhuoneeseen on tarkoitus laittaa tapettia.

Tupaan tulee roiskemaalaus ja rintapaneeli. Alakerran porstuakamariin olen ajatellut sabluunamaalausta ja ehkä myös keittiöön. Keittiöön voisi olla myös vaihtoehtona jokin kaunis tapetti. Voi kun löytyikin paljon ihania tapetteja, kun alkoi ajan kanssa etsimään.. Palanderin talon keittiökuva taisi vähän kummitella taustalla, kun pysähdyin aina keittiötä ajatellessa sinisävyisten tapettien kohdalle.

Juhannusruusua olemme jo aiemmin katsoneet yhdessä tytön kanssa hänen huoneeseensa. Toinen tapetoitava huone yläkerrassa on kuistin päälle tuleva pieni työhuone. Sinne voisi tulla vähän neutraalimpi tapetti.

Alin tapetti on omalla tavallaan kiva ja olen nähnyt sitä isompinakin aloina mm. keittiössä. Mutta kyllästyykö moniväriseen tapettiin nopeasti? Tapetit ovat sen verta kalliita, että niiden toivoisi olevan aikaa kestäviä. Maalattavissa seinäpinnoissa olemme ajatelleet käyttää mattapellavaöljymaalia, joka antaa samanlaisen himmeän pinnan kuin liitumaalikin. Mattapellavaöljymaalin etu on se, että pinta on normaalisti puhdistettavissa. Perinteinen liitumaali on kaunis, mutta ei kestä kulutusta eikä pesua, joten aika vaikea yhdistelmä se olisi lapsiperheeseen.

Alla olevat tapetit täältä.

 






 

6 kommenttia:

  1. Kauniita tapetteja on niin paljon, että meinaa ihan valinnan vaikeus iskeä. Meidän tytön huoneeseen olen myös ajatellut joko junannusruusua tai ruusutarhaa. Sinisävyisistä tapeteista eniten ihastuttaa ensimmäinen ja kolmas tapetti, mutta kauniita ovat toki kaikki! :) Totta kyllä tuo, että tapettien toivoisi miellyttävän pitkän aikaa, koska ei niitä kovin usein viitsi hinnankaan takia olla vaihtamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitten sisustusmateriaalien kanssa saa varmasti loppusuoralla pähkäillä, kun tulee oikeasti aika päättää niistä lopullisesti. Hinnat karsii kyllä jo osan vaihtoehdoista suosiolla pois. Ensimmäinen tapetti ja myös kolmaskin olisi aika klassinen ja siinä mielessä varmasti pitkäikäinen valinta. :)

      Poista
  2. Kolmas ylhäältä on minun suosikkini, mutta kauniita ovat kaikki, vaikka niistä valitsisi mitä tahansa! :) Vaikea valinta selvästi edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis, tuota tapettia oli kolme värivaihtoehtoa. Kyllä on tiedossa vaikeita valintoja, mitä pidemmälle rakentaminen edistyy. :)

      Poista
  3. Roiske- ja sabluunamaalaukset tulevat sopimaan täydellisesti teidän kodin henkeen ja aikakauteen! Aiotteko tehdä savirappauksen hirsien päälle niihin huoneisiin, joihin tulee sabluunamaalausta? Sopisi todella hyvin teidän juurevaan taloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin roiske- ja sabluunamaalaukset sopivat talon juurevaan henkeen parhaiten ja on mielenkiintoista päästä koittamaan näitä tekniikoita omassa talossa. Savirappaus olisi hieno ja intoilin siitä aikani, mutta mies ei oikein lämmennyt ajatukselle, joten teemme maalaukset luultavasti pinkopahvin päälle. Talossa on alunperinkin ollut roiskemaalaus jonkin pahvin tai paperin päällä. Savirappausta olisi kyllä myös mielenkiintoista koittaa, jos vaikka sitten rengintupaan. :)

      Poista