15. kesäkuuta 2014

Avoimet portit Kristiinankaupungissa

Olimme lauantaipäivän miehen ja vauvan kanssa Avoimet portit -tapahtumassa Kristiinankaupungissa. Nyt pääsi luvan kanssa kurkistamaan idyllisille sisäpihoille ja puutarhoihin ja joihinkin taloihin pääsi myös sisälle asti. Kohteita oli niin paljon, että olisihan tuolla toinenkin päivä vierähtänyt. Oli pihakirpputoreja, näyttelyitä, myytävää ja syötävää, museoita jne. Meille on muodostunut tavaksi käydä kerran kesässä Kristiinankaupungissa, joka on varsin hiljainen ja  pieni, mutta idyllinen vanha merenrantakaupunki. Tässäpä enemmän kuvia ja vähemmän sanoja eilisen päivän tunnelmista.

Lebellin kauppiaantalo 1700-luvulta.


Lebellin kauppiaantalon kanssa samassa pihapiirissä oli pieni talo, jossa vallitsi vähän toisenlainen tunnelma.

Nukkekotinäyttelystä.


Tämä talo piti etsiä villiintyneen puutarhan keskeltä. Meidän piti vuorotellen vierailla talossa, kun lastenrattailla ei päässyt pihaan. Kadulla seurasin täältä palaavia ihmisiä, jokaisella oli iloinen ilme tullessaan. Talon asukkaalla oli ilmeinen taito saada ihmiset hyvälle tuulelle koko olemuksellaan. :)
Reheviä puutarhoja, sisäpihoilla oli ihania keitaita.
Maalaistalo Wanha tupa Lapväärtissä, tätä taloa oli mahdollisuus vuokrata maatilamatkailuhengessä tai juhlakäyttöön.



Yhdeltä kirpparilta mukaan tarttui tämä vanha potta.

12 kommenttia:

  1. Tämä tapahtuma täytyy laittaa korvan taakse, jos vaikka ensi vuonnakin järjestettäisiin? Mahtavia interiöörejä ja upeita tunnelmia olet kuvannut. Tuo Lebellin kauppiaantalo on ihana! Jokin noissa kaikista vanhimmissa taloissa vetoaa minuun aivan erityisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että tuo tapahtuma järjestetään ensi vuonnakin. Tuosta Lebellin talosta olisi voinut tehdä, vaikka oman postauksen. Siellä oli niin upeita huoneita, että tuli taas otettua paljon kuvia.. Minua myös kiehtoo nuo oikein vanhat rakennukset :)

      Poista
  2. Anonyymi15.6.14

    Itse kävin siskoni kans viime kesänä Uudessa kaupungissa vastaavanlaisessa tapahtumassa ja oli kyllä tosi kiva päästä ihmisten puutalo-asuntoihin sisälle asti. Siellä on vasta ensi kesänä (harmi) seuraavan kerran tämä puutalotapahtuma. Kiva tietää että niitä on muuallakin (Loviisassa taitaa olla suosituin). Kristiinankaupungissa käytiin muuten vaan viime kesänä ja on todellakin yksi kauniista rannikkokaupungeista. t. Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että näitä tapahtumia järjestetään, saisi olla vaikka enemmänkin! Kiva, että siellä Uudessakaupungissa pääsi sisälle asti. Olen monena vuotena haaveillut Loviisaan menosta, mutta aina on jäänyt, kun tuota välimatkaa on sen verran.. Joskus sinne pitää kyllä vielä lähteä. :)

      Poista
  3. Voi miten sööttejä kuvia ja tunnelmia! Meillä tulee puolipakollinen matka Loviisaan, koska haemme sieltä vähän lattiaa. Tammimosaiikkiparkettia. ( mikäli kaupat syntyvät :0) ) Samalla täytyy kyllä tutustua paikkaan ehdottomasti muutenkin! Miehenihän on ollut muinoin kesätöissäkin Loviisassa... Olisi opas mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Puolipakolliset matkat" on välillä ihan mukavia, varsinkin jos pääsee samalla näkemään jotakin kaunista. Me ollaan ajeltu viime aikoina vähän joka suuntaan jonkun oven tai huonekalun perässä.. ja tykätään siitä. :) Mukavaa Loviisan matkaa teille, siellä varmasti on paljon katseltavaa!

      Poista
  4. Kivoja kuvia! Tykkään itsekin Kristiinankaupungin tunnelmasta. Ja nyt selasin edellisiäkin päivityksiäsi. Olette saaneet paljon aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiinankaupungissa on hauskan verkkainen tunnelma, sellaisessa kaupungissa minäkin voisin asua, vaikka torin laidalla. Yhdessä pihassa oli lampaitakin. :)

      Poista
  5. Mitenkä meiltä on mennyt tämä Avoimet postit -tapahtuma aivan ohi!? Tuonne täytyy kyllä ehdottomasti päästä joskus! Näyttää tosi kauniilta! Nuo pihapiirit ja puutarhat kiehtovat, mutta ainahan se on upea päästä myös kurkistamaan taloihin sisälle! :) Hieno potta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin kuulimme tästä tapahtumasta vasta viikkoa ennen tuttavaperheeltä. Kristiinankaupunki on kesällä tosi idyllinen paikka. Potta on hauska, mutta vaatii vähän kunnostusta. Ainakin nuo metalliosat pitää puhdistaa ja maalata uudelleen. :)

      Poista
  6. Tästä tapahtumasta en ole aiemmin kuullutkaan, täytyypä pistää korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tätä ei ole vielä montaa kertaa järjestetty. Uskoisin, että vuoden päästä on uudelleen. :)

      Poista