25. huhtikuuta 2014

Piharakennuksista ja unelmista

Kun suunnittelimme pihapiiriä ja mahdollisia muita rakennuksia, ajattelimme, että olisi mukava saada pihaan pieni rengintupa. Vedimme vesi- ja viemärivarauksen päärakennusta vastapääten rengintuvan varalle. Viime viikkoina meille on tarjoutunut mahdollisuus ostaa useampikin piharakennus. Päädyimme lopulta siihen, että rengintupa olisi kaikista hyödyllisin. Ja nyt meillä on mahdollisuus saada rengintupa melko nimellisellä hinnalla. Minulla on ollut pitkään haaveissa oma työtila ja unelmana mahdollisuus tehdä tulevaisuudessa töitä ainakin osittain kotoa käsin.


Tonttimme lähistöllä on pieni purkutuomion saanut tupa, joka nyt näyttäisi muuttavan pihapiiriimme. Lähdin eilen yksin tekemään tuttavuutta tupani kanssa. Eilen oli muutenkin sellainen päivä, että tein kaikkea muuta, kuin mitä minun olisi pitänyt tehdä. :) Parin tunnin heiluminen sorkkaraudan kanssa kävi ihan urheilusuorituksesta, seuraavalla kerralla pitää lähteä matkaan juomapullo mukana! Seiniin oli laitettu sisäpuolelle levyt, jotka oli aika lujasti kiinni. Ilokseni myös nämä hirret on piiluttu kauniisti. Ikkunatkin ovat kunnostettavissa, vaikka laseja oli rikkoutunut jonkin verran. Tämä tupa on aika ihanteellisen kokoinen pieneksi työtilaksi, ulkomitat oli noin 4,5 m x 8 m. Tarkoitus on tehdä tämä täysin tai hyvin pitkälle kierrätetyistä materiaaleista.



Palasin kotiin väsyneenä, mutta tyytyväisenä. En oikein vieläkään tahdo uskoa, että tuo unelmani työtilasta voisi toteutua, ainakaan näin nopeasti. Ja kyllähän siihen toki aikaa menee, että se on pystyssä tuolla meidän pihamaalla. Tuvan pitää olla purettuna heinäkuun alkuun mennessä, joten sorkkaraudan heilutusta on iltaisin tiedossa. Onneksi koulu sentään on ohi ja todistus kourassa, joten paljon tässä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen..

Talossa on kaksi huonetta.
Niin pieni leivinuuni kuin olla voi. Talossa oli muutenkin kaikki niin pientä, että tunsin oloni kotoisaksi. :)

Purettua. Purkaminen on vähän ristiriitaista työtä, mutta lohduttauduin ajatuksella, että talo ei ainakaan joudu polttopuiksi.  Ilta-aurinko paistoi ikkunoista ihanasti.



16 kommenttia:

  1. Voi ihanuus mikä mökki! Aivan upean työhuoneen siitä saat..:)

    VastaaPoista
  2. Aika mahtava juttu! Voi että, olen iloinen puolestanne, kun saatte moisen suloisen mökin teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hieno juttu, piharakennuksilla saa tehtyä kivasti suojaista pihapiiriä. :)

      Poista
  3. Anonyymi26.4.14

    Olen tällainen "hiljainen" lukia blogissasi. Mutta nyt täytyy laittaa tietoa jos et ole vielä saanut. Eilisessä ilta-sanomassa on sivun pituinen kirjoitus kuvineen pohjalaistalosta, siis siirretään alavudelta seinäjoen asuntomessualueelle talkoo hengessä. Eipä siinä kovin seikkaperäisesti kerrota, mutta talo on siis asuntomessuilla seinäjoella, mutta milloin ne messut siellä on? sitä en tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Olen kuullut Alavuden talosta, joka siirretään messualueelle. Asuntomessut on Seinäjoella kesällä 2016.

      Poista
  4. Voi miten suloinen tupa, ja aika tutunnäköinen ristikarmi-ikkuna :) Meillä on myös tarkoituksena siirtää piharakennus tai parikin jossain vaiheessa tontille, rakennuslupa "autokatokselle" haettiin samalla kun talollekin, mutta emme ole tekemässä mitään modernia autokatosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä suloinen pieni tupa. Ikkunat on varmasti lähes samanlaiset kuin teilläkin puiteprofiileita myöten. Ai, mielenkiinnolla odotan myös teidän piharakennuksia. :)

      Poista
  5. Anonyymi26.4.14

    Olemme mieheni kanssa tehneet juuri tarjouksen pienestä tilasta (n.3 ha ) , jossa on satavuotias talo, navetta, aitta, pihasauna ja maakellari. Olen niin innoissani! Yllättävän monella on tai on ollut, samanlainen projekti. On hienoa, että olet dokumentoinut kokemuksianne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea talokauppoihin, kuulostaa aivan ihanalta ja pihapiiri rakennuksineen tulee siinä samalla! On arvokasta, että vanhoja taloja kunnostetaan ja otetaan uudelleen käyttöön. :)

      Poista
  6. Miten ihana tupa! :) Hassua täällä lueskella, miten toinen tekee todeksi jo kaikkea, mistä itse unelmoin. Oma työtila pihapiirissä, ja minkä näköinenkin vielä! :) Kivaa kun siellä tuvassa oli säilynyt hyvin kaikkea. Toivottavasti hirretkin ovat ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tästä tulee hyvä pikku tupa, korvattavaa hirttä tässä on jonkin verran. Toivottavasti pääsette pian elämään unelmaa todeksi! Mekin juoksentelimme monta vuotta vanhojen talojen perässä ja rakensimme välillä uudenkin talon.. ja nyt tämä on jotakin siltä väliltä, ei vanhan remontoimista vaan vanhan uudelleen rakentamista, mutta ihanaa sellaista. :)

      Poista
  7. Niin suloinen pieni tupa! <3 Aivan huippuihana projekti! :) Oma työtila tommoisesta pienestä tuvasta, aivan mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä suloinen tupa! Työtähän siinä tietenkin on, että sen saa kuntoon ja käyttöön, mutta kaikki ajallaan :)

      Poista
  8. Tosi upea rengintupa siitä tulee! Meilläkin haaveena tällä hetkellä tehdä vanhan purkutalon hirsistä rengintupa. Miehet ovat siitä varmaan puhuneetkiin keskenään. Kunhan nyt tuo talo ensin saataisiin valmiiksi, niin sitten voisi ruveta seuraavaa rakennusta miettimään, tai no, miettiähän toki voi jo nytkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin aikeistanne, kiva, että saatte hyödynnettyä hirret piharakennukseen! :) Meidänkin pitää laittaa jäitä hattuun noiden piharakennuksien kanssa, että päästään joskus muuttamaan.. tekemistä noissa piharakennuksissakin riittää. ;)

      Poista