4. kesäkuuta 2017

Pietarsaari ja Lundagård



Eilen pääsi koululaiset kesälaitumille ja tuli sellainen olo, että olisi mukava käydä vähän jossakin tuulettumassa. Ja kun lattiamaali oli päässyt yläkerrassa loppumaan, päätettiin suunnata Pietarsaareen ja käydä samalla tutustumassa Lundagårdin uuteen myymälään. Putiikki oli kerrassaan hurmaava ja kaikki niin kivasti laitettua ja kodikasta. Kaupassa olisi voinut viipyä vaikka kuinka pitkään ja lapsetkin viihtyivät niin hyvin, että kyselivät autossa, miksi me jo nyt lähdettiin. :D




Meillä on maalattu paljon Ottossonin pellavaöljymaaleilla ja niitä saa myös Lundagårdista. Näihin maaleihin ollaan oltu tosi tyytyväisiä ja niiden tuoksu on myös hyvin miellyttävä moniin muihin pellavaöljymaaleihin verraten. Mistähän lie sekin johtunee. Tämän kassahuoneen roiskemaalaukset ja upean keltainen lattia oli kyllä minun mieleen. :)




Suosittelen käymään putiikissa paikan päällä. Nämä nopeaa räpsimäni kuvat ei tee parhaimmalla tavalla oikeutta tälle aivan ihastuttavalle paikalle.



Talossa on useita kauniita kaakeliuuneja.





Kaikki tavarat on laitettu kauniisti esille.




Ja gramofoni tietenkin soitteli tunnelmamusiikkia..




Rakennussuunnittelija kiinnittää aina huomiota rakennuspiirustuksiin. ;)






Nuppeja ja kahvoja moneen makuun. Tänne palaamme varmasti toistekkin!




Olen aika hyvin pysynyt siinä ajatuksessa, että omaan kotiin ei kanneta tarvaraa jatkuvasti. Ja kun yritin muistella, niin enpä muistanut talven aikana ostaneeni mitään huonekalua tai sisustusesinettä taloomme. Päinvastoin olen myynyt pois tarpeettomia. Mutta en tiedä, onko tämä kevät sitten jotenkin vaarallista aikaa heräteostoksille, sillä Lundagårdista lähti maalien lisäksi pari esinettä mukaan..




En kerää Arabiaa enkä muutakaan, mutta savivadit, niille en mahda mitään..




Lisäksi mukaan lähti vanha taikinakaukalo, joka oli tosi hyvässä kunnossa. Tähän olisi kiva kerätä syksyllä omenat (sitten kun  niitä tulee)..








8 kommenttia:

  1. Tuollapa täytyy käydä kesällä ehdottomasti, kiitos vinkistä : ) Ihanat löydöt olet tehnyt, et tehnyt turhia ostoksia ollenkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä käydä! :) Kyllä nämä esineet löysi meiltä paikkansa.

      Poista
  2. Kiitos tästä postauksesta! Päätettiin heti miehen kanssa, että tuonne mennään ensi viikonloppuna käymään. :) Lundagårdin edellinenkin putiikki oli kaunis, mutta tämä taitaa olla vielä upeampi! Tuota koukku- ja nuppikuvaa piti oikein zoomailla, kun kauniille vanhan tyylisille koukuille olisi tarvetta useammassakin huoneessa ja emme ole sopivia löytäneet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on kyllä nuppi- ja koukkuvalikoimaa mukavasti. :) Sopivan matkan päässä päivän retkeä ajatellen, suosittelen ehdottomasti. Pietarsaari vaikutti muutenkin kauniilta ja kotoisalta pikkukaupungilta.

      Poista
  3. Aijaii! Mä jo odottelinkin, milloin se uudistunut myymälä avataan, ja nyt en ollut muistanut seurata koko asiaa! Kiitos vinkistä ja kuvista, niin kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että sait muistutuksen tätä kautta :D Nythän on hyvä aika taas pienille kesäretkille.

      Poista
  4. Täältä Etelä-Suomesta on turhan pitkä matka paikan päälle ostoksille, mutta meille on posti tuonut monta pakettia Lundagårdista. Verkkokaupassa valikoima on kivan vaihteleva ja persoonallinen, ja tällainen vanhan tavaran ystävä voi löytää aarteita. Viimeisin ostos olikin meidän ruokakomeron ovi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo verkkokauppa on kyllä tosi mukava ja niin kuin sanoit, valikoima vaihteleva. Hienoa, että isompienkin tuotteiden toimitus onnistuu kauemmas. Meiltäkin on Pietarsaareen sen verran matkaa, ettei joka maalipurkin vuoksi sinne lähdetä, joten verkkokauppaa on tullut käytettyä. :)

      Poista