20. toukokuuta 2017

Viherrystä ja tehtävälistoja!



Miten hyvää tekeekään tuo viherrys maisemassa.. Näistä muutamasta vähän lämpimämmästä päivästä täällä on kyllä nautittu täysin siemauksin. Äitienpäiväruusu ilahduttaa vielä keittiössä, sen ajattelin istuttaa joko talon tai piharakennuksen seinustalle. Istutuksista täällä puhellaan muutenkin jatkuvasti, koivut ja syreenit täytyy kyllä tänä kesänä ehtiä istuttamaan.. Ruusupensaita haluan myös mahdollisimman nopeasti kasvamaan.




Nyt kun katsoo talven jälkeen paljasta pihamaata, tuntuu se oikein huutavan istutuksia vähän sinne ja tänne. Mietin aika paljon sitä, minkä väriset kukat sopii tuota punaista taloa vasten. Niin paljon kuin väreistä tykkäänkin, kukissa (kuin myös astioissa ja liinavaatteissa) suosin usein valkoista. Kyllä tänne muunkin värisiä kukkia on tulossa, mutta lähtisin aika varovaisesti kukkaistutusten kanssa liikkeelle. Mikään ei ole minusta ihastuttavampi näky, kuin valtoimenaan kukkiva juhannusruusupensas punaisen pohjalaistalon seinustalla. Joten juhannusruusua on ainakin tulossa.




Istutusten lisäksi piharakennuksen ovet olisi mukava saada maalatuksi. 




Piharakennuksessa sauna ja vilpola odottaa myös viimeistelyä. Niin ja se kasvimaakin.. Kummasti tuo tehtävälista vaan venyy, kun kesä lähenee. Edelleen pitää muistuttaa itseä siitä, että ilman näitäkin talossa voi jo elää varsin mukavasti ja tehdään se, mitä jaksetaan.

Sekä talon että piharakennuksien ikkunoiden ja ovien vuorilaudat haluaisin myös maalata uudelleen ja ehkä myös ikkunoiden ulkopokat. Kaikenlaisia vaihtoehtoja on käynyt mielessä.. ei kuitenkaan taida olla tämän kesän hommia. Keltaiset pokat ovat jääneet mieleen kummittelemaan, sillä ikkunatilausta tehdessä harkitsin niitä viimeiseen saakka. Keltaisia ulkopokia puoltaisi myös se, että talossamme on saattanut olla aikoinaan keltaiset ulkopokat. Olemme näitä kuvia talostamme ennen purkua tutkineet suurennuslasin kanssa ja niiden perusteella sellaisen oletuksen voisi tehdä. Aina näissä kohdin vähän harmittaa, ettei ole nähnyt taloa koskaan pystyssä ennen purkua.


Talomme ennen purkua





6 kommenttia:

  1. Kukkia pitää olla..täällä just eilen urakoitiin melkoista kukkapenkkiä tuohon uuden pajarakennuksen päätyyn....kun on säästetty niitä vanhan navetan kiviä niin niistä tehtiin kivimuuria.... täällä joensuussa on semmoinen kukkolantila ja sihen on pihaan tehty semmoinen näyttelypuutarja...niin mulle on aina jääny ne seinustan vaalean punaiset kerratut ruusupensaat mieleen niin ihanat...juhannusruusukin on mut myös vaalennpunanen ja sininenkin on omia suosikkeja punaisentalon asukkina....keltaiset ja oranssit ei iske :D mut ne on makuasioita! mutta laita myös pioneja heti kun ne ottaa aikansa niin 5 voden päästä on jo komiat pionit...niissä sitä sitten riittääkin valittavaa...niitä on ihana sit kerät maljakkoon ja hei niistä saa sit siemenestä lisättyä....mulla on taas uusia pioni vauvoja tuolla kun syksyllä laitoin kesän kypsyneet siemenet maahan nyt ne on taimella....ei ole kuule parempaa kun omat pionivauvat!!!! ihanaa kevättä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla vinkeistä! Kyllä kukkia pitää olla. Pionit on kyllä ihania, niitä täytyy saada ehdottomasti. :)

      Poista
  2. Lämmöstä ja ihanasta vihreydestä on saatu nauttia täälläkin! Olen myös valkoisten kukkien ystävä. Huomaan joka vuosi hankkivani vain valkoisia tai ehkä vähän myös punaisia pelargonioita. Valkoinen sopii niin kivasti juuri punamultataloon! Mutta kyllä kesällä kukkaloisto eri väreissään on kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihanaa tuo lämpö! Minustakin valkoiset kukat pääsevät oikeuksiinsa punamullattua taloa vasten, vaikka sopivatkin vähän kaikkialle. Kyllä kesän kukkaloistoa on ilo ihailla.

      Poista
  3. Voisi kuvitella että keltaiset pokat olisi teidän tupaan ihan törkeen hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, mullaki on sellanen kutina, että sopisivat hyvin. :)

      Poista