8. toukokuuta 2014

Savupiippu ja suunnitelmia

Meillä on kohta valmis savupiippu. Maanantaista lähtien muurari on tehnyt piippua. Uuni muurataan myöhemmin syyskesällä. Peltiseppä tulee tekemään katon, kunhan piippu on valmis. Ikkunatkin tulevat lähipäivinä, joten siirrymme pikin miten tekemään lisälämmöneristystä ja ulkovuorta, niin ikkunat saadaan myös sitten asentaa.

Piippu alakerrassa. Sähkövinssi on osoittautunut hyväksi tiilien ja laastin ylös nostamisessa.
Piippu yläkerrassa.
Katosta läpi, ulkopuolelle tuleva osa muurataan vanhaan malliin keskeltä kapenevaksi.
Aulasta tuvan päälliseen huoneeseen.
Kuistin ja lyhdyn jiirit kohtaa harjalla.
Kävin tänään ensimmäisen kerran yläkerrassa. Tykkään yläkerrasta tosi paljon, paritupapohja on kyllä yksinkertainen ja selkeä. Tupien päälle tulevat huoneet ovat vaikuttavan kokoiset.
Perustuskivien välejä on laitettu umpeen laastilla. Laastin väri vaalenee kuivuessaan.

6 kommenttia:

  1. Nopeasti se teidänkin talo rakentuu! Tykkään kyllä hirsirakentamisesta tosi paljon siksikin, että talon rakenteet ovat yleensä niin selkeät ja rakennustapa yksinkertainen, uskon että hirsitaloa on helpompi pitää kunnossa kun itse ymmärtää mitä seinien ja katon sisällä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta, rakennustapa on niin yksinkertainen. Joskus ihmetteleekin, miksi rakentamisesta tehdään nykyään niin monimutkaista ja samalla luontoa kuormittavaa. Minusta on hienoa, että hirsirakentamisesta ja sen toimivuudesta on vuosisatojen näyttö, sitä voi tarvittaessa korjata uudella puulla ja taas se jatkaa elinkaartaan. Hirsirakennus on joustavuutensakin vuoksi mielenkiintoinen, kun se voidaan vaikka siirtää monta kertaa.

      Poista
  2. Ihan samaa täytyy sanoa, kuin Pömpelikin, että hurjan nopeasti teidän rakennushommat etenevät! Hienoa! :) Kävimmekin yhtenä päivänä pojan kanssa vähän kurkkimassa teidän talolla. Poika oli kovin kiinnostunut, kun kerroin hänelle tulevista leikki- ja koulukavereista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kävitte! Nyt on hommat edenneet mukavasti, kun mies ehtii olemaan raksalla niin paljon, syksyllä sitten taas varmasti tahti hidastuu. Meillä onkin hyvin saman ikäiset pojat ja samalle koululuokalle menevät sitten muutaman vuoden kuluttua. :)

      Poista
  3. Hola, blessings to your building work!!
    hugs

    VastaaPoista
  4. Thank you Maria and welcome to my blog! :)

    VastaaPoista