15. toukokuuta 2014

Suomalaisia pappiloita

Kuvat kirjasta Suomalaiset pappilat.
En malta olla laittamatta tänne blogiin näitä kuvia, joita olen viime päivinä ihaillut. Kylläpä Suomesta löytyy valtavan kauniita pappilarakennuksia. Tutkin mielelläni rakennuspiirustuksia, mutta nämä vanhat..voih, nämä on niin kauniita! Nykyään näkee harvoin mielenkiintoisia piirustuksia, vaikka tehtäisiin kuinka taidokas mallinnus, niissä leijuu usein hieman teennäinen tunnelma. Mutta, mitä syntyy, kun arkkitehti siirtää mielikuvansa ja suunnitelmansa talosta oman käden kautta paperille.


Nämä taidokkaat 1800-luvun piirustukset pappiloista ovat upeita. Detaljikuvia katsoessa tulee mieleen, miksi 2000-luvun asuinrakennusarkkitehtuurista puuttuu usein mielikuvitus. Ja usein kuulee myös sanottavan, että siellä ja siellä oli niin kaunis ja tunnelmallinen vanhakaupunki. Mistä se tunnelma ja kauneus näihin vanhoihin asuinalueisiin on syntynyt, voitaisiinko sellaista tunnelmaa saada myös uusille asuinalueille.


Vanhojen pohjakaavojen tutkiminen on siinäkin mielessä mielenkiintoista, että huoneiden käyttötarkoitusten perusteella pääsee sisälle myös rakennuksen rakennusajankohtana vallitseviin arvoihin, tyylivaikutuksiin ja tapakulttuuriin. Valtavasta rakennuksesta saattaa löytyä salia, ruokailuhuonetta, vierashuonetta, kansliaa, keittiötä, mutta vain yksi sänkyhuone. Edustushuoneiden määrä voi olla suuri, mutta perheen arkitoiminnoille tai yksityisyydelle suunnatut tilat vaatimattoman pienet. Rakennusten kokokin oli tarkoin määrätty esimerkiksi papin tai virkamiehen aseman mukaan.

Voi sitä takkojen määrää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti