14. syyskuuta 2013

Pohjapiirustukset valmiina ?

Laitanpa tänne pohjapiirustukset, vaikka joitakin asioita noissa vieläkin pyöritellään.. Tuo kuistin päällä oleva työhuoneeksi merkitty huone mietityttää. Laittaisko portaikkoa vasten umpiseinän vai kaiteen? Onko ehdotuksia? Jos olisi vain kaide tai matala seinä valoa tulisi myös portaikkoon ja huone olisi hieman avarampi. Umpiseinällä taas huoneesta tulisi rauhallisempi tila. Tuohon kuvaan piirsin sen nyt umpiseinäksi, mutta muutoksia ehtii vielä tekemään. Julkisivukuvat ovat vielä viimeistelyn alla.

ALAKERTA

YLÄKERTA
Vaatekaappeja ei kuvissä näy, koska haaveissa on metsästää vanhoja kokopuisia vaatekaappeja makuuhuoneisiin. Keittiöönkin olisi mukava löytää vanha nurkkakaappi astiakaapiksi. Perinteisiä levykaapistoja ei taloon tule lainkaan.

Tuo uuni tuvassa näyttää melko massiiviselta, mutta mitat tarkentuu myöhemmin muurarin suunnitelmien mukaan. Uunista tulee sellainen pohjalaistaloille tyypillinen leivinuuni-avotakka yhdistelmä. Siinä toteutuukin kaksi haavetta, miehelle leivinuuni ja rouvaskalle avotakka. :)

Talon hirret saadaan tontille tämän viikonlopun aikana. Tuntuu hyvältä saada kehikot ihkaomalle maapalaselle.

3 kommenttia:

  1. Miten ihanan isoja makkareita!! Ja muutenkin teille on kyllä tulossa todella kaunis talo :)

    VastaaPoista
  2. Noissa kahdessa yläkerran makkarissa on kyllä kokoa :)

    VastaaPoista
  3. Tuo tuvan takka on ihan mahtava! :)

    VastaaPoista