20. syyskuuta 2013

Kuvia talosta purkuvaiheessa

Tässä kuvapläjäys talosta purkuvaiheessa. Emme ole siis itse tätä purkaneet, joten mielikuvamme talosta rakentuu täysin saamiemme kuvien ja mittatietojen varaan. Onneksi talosta on otettu paljon kuvia ja numeroinnit ja mittaukset on huolella tehty. Kaipaamani ikkunoiden korkeuskin tarkentui, kun saimme hirsien mukana ikkunakarmeja tontille. Ikkunat ovat olleetkin alakerrassa yllättävän korkeat! Karmin korkeus oli 178cm, arviolta heitin 150cm luonnoskuviin. Yläkerrassa ovat hieman matalammat.  


Kuisti vielä pystyssä.

Ikkunanpielet ovat aika voimakkaasti profiloidut.


Kuviin on merkitty noita kirjaimia selkiyttämään hirsikartan hahmottamista.


Takajulkisivu. Kuten voi huomata,  haukanikkunoiden ja alakerran ikkunoiden väli on aika korkea. Yläkerrassa on huonekorkeutta ihan mukavasti. Kattorakenne eristeineen nostaa taloa  hiukan, joten haukanikkunatkin tulevat vielä paremmin näkyville.
Tapettia ja sen alla roiskemaalausta. Noihin maalausmenetelmiin olisi mukava perehtyä joskus tarkemmin.
Portaat yläkertaan ovat menneet kuistista, laitamme ne samaan paikkaan. Portaikostamme tulee varmasti aika pitkälle alkuperäisen tyylinen. Sen alle tulee komero, johon ystävän vinkistä päätimme lisätä altaan, kuraisten kamppeiden ja käsien huuhtomista varten.
Voihan suo, kuokka ja Jussi tätä yläkerran fiilistä! Kuvien ottajalla on selvästi ollut silmää yksityiskohdille.
 

8 kommenttia:

  1. Kyllä tullee komia tupa teille! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, mielikuva talosta on selvänä mielessä, mielenkiintoista sitten nähdä mitä toteutus tuo tullessaan. :)

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvältä näyttää! Teidän kaksikerroksisesta kuistista tulee varmasti upea! :)

    VastaaPoista
  4. Kuisti jatkaa myös mukavasti tilaa, varsinkin kun eteistilat on tässä talossa aika pienet. Pohjalaistalojen kuistit on kyllä ihania. Huomasin blogistasi, että teillekin oli jo tullut kuisti taloon, näytti upealta! : )

    VastaaPoista
  5. Ihana talo! Mistä se tule ja minne rakennatte sen?! Tuntuu siltä että olisin nähnyt tuon...

    VastaaPoista
  6. Talo tulee Närpiöstä, rakennamme sen Seinäjoelle. Ihastuttiin kyllä heti tähän taloon. : )

    VastaaPoista
  7. Aivan unelmien talo tulossa teille! Juuri tuollaisesta punamullatusta, ikivanhasta talosta itsekin haaveilin...Päätytupa ja mahtava lasiveranta!

    VastaaPoista
  8. Unelmien taloa ollaan toteuttamassa.. jännittää vähän, mitä kaikkea tällainen siirtoprojekti tuokaan tullessaan, kun päästään rakennusvaiheeseen!

    VastaaPoista