3. joulukuuta 2017

Käsittelemättömän lankkulattian kuuraus



Minulta on kysytty usein ohjeita käsittelemättömän puulattian kuuraukseen ja hoitoon. Eilen sain aikaiseksi tehdä tupaan suursiivouksen, jonka päätteeksi kuurasin myös lattian. Kuvat eivät valitettavasti ole kovin laadukkaita, päivä jo hämärsi, kun pääsin lattiaan käsiksi. Myöskään työvälineet eivät ole aivan sellaiset, joita lattian kuuraukseen kaupataan, mutta tähän asti ollaan menty näillä, mitä kaapista on löytynyt.




Varrellisia kuurausharjoja ja pellavarättejä sekä pellavaöjysaippuaa ja jopa kokonaisia kuuraussettejä ohjeineen myy mm. Antiikkiverstas, Domus Classica, Lundagård, Kymin Palokärki ja varmasti lähes kaikki hyvin varustautuneet perinnerakentamiseen erikoistuneet myymälät.

Pellavaöljysaippuasta sellainen huomio tuoksuallergisille, että ainakin Ottossonin pellavaöljysaippua on hajusteeton.

Mutta mennään tällä kertaa näin amatöörimeiningillä.

Lattian kuuraukseen tarvitset, kaksi vesisankoa, varrellisen kuurausharjan, rättejä ja pellavaöljysaippuaa. Toiseen sankoon laitetaan kylmää puhdasta vettä lattian kastelua ja huuhtelua varten. Toiseen sankoon laitetaan myös kylmää vettä n. 10 litraa, johon sekoitetaan 2-3 desiä pellavaöljysaippuaa. Lisäksi tarvitset varrellisen keskikovan luonnonharjaksisen kuurausharjan. Huuhtelun ja lattian kastelun voit tehdä makusi mukaan rätillä tai mopilla.

1. Kastele ensin lattia kylmällä vedellä. On hyvä pestä pari lankkua kerrallaan, ettei lattia ehdi kuivahtamaan. Olen kastellut lattian yksinkertaisesti mopilla, joka on reilusti märkä.




2. Kuurausharja kastellaan saippuavedessä. Vettä saa olla reilusti lankun pinnalla, ei kuitenkaan niin, että se valuu lankkujen väliin. Muista harjata lattia puun syiden suuntaisesti. Pellavaoljysaippuavesi vaahtoaa kevyesti harjatessa. 

(Kuurausharjani tässä on Sinin luonnonharjaksinen matonpesuharja. :D Ostakaa vain oikea kuurausharja, jos kaapista ei vielä löydy sellaista.)




3. Kuurauksen jälkeen pyyhi lattia puhtaalla kylmällä vedellä. Tämä poistaa myös enimmät vedet lattialta. Tässä voit käyttää rättiä, itse olen pyyhkinyt mopilla.




Mihinkään massiivisiin huuhteluihin ei tarvitse ryhtyä, tarkoitus on että pellavaöljysaippuan rasva jää lankun pintaan ja muodostaa likaa hylkivän ja kulutusta kestävän pinnan. Mutta mikäli lattia on hyvin likainen, huuhdellaan niin kauan, että likaista vettä ei enään lähde lattiasta.

Pyyhin lattian myös viikoittain kylmällä vedellä, jossa pellavaöljysaippuaa on n 0.5 dl / 10 litraa vettä. Jokainen pesukerta jättää saippuaa hieman lattiaan ja parantaa lattian pintaa.

Kuurauksen jälkeen lattia vaalenee ja saa kauniin silkinhimmeän hohdon. Lattiat on hyvä kuurata 1-2 kertaa vuodessa.




Kuurilattia on edullinen ja ekologinen. Sen pinta on luonnollinen ja kaunis sekä lämmin jalan alle. Uusi kuurilattia paranee vain ajan saatossa ja uusien kuurauskertojen myötä. Uusi kuurilattia vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Huomasin, että uudet kuusilankut olivat alkuun kauniin vaaleita, mutta sen jälkeen hieman kellastuivat, jolloin teki mieli maalata ne. Nyt lankkut ovat alkaneet saamaan sellaisen sävyn, jonka mielessäni näin, kun ajattelin kauniita vanhoja käsittelemättömiä lankkulattioita Olen iloinen, ettemme ryhtyneet hätiköiden maalaamaan kaikkia lattioita. Kuurilattia on myös mahdollista maalata tai käsitellä muutoin myöhemmin.




Tänä sunnuntaiaamuna täällä on saatu nauttia puhtoisesta tuvasta. Pyyhin myös katot ja seinät ja totesin, että tämän perinnetalon puhdistus ei ole mitenkään erityisen hankalaa. Meillä poltetaan näin talviaikaan avotakassa melko tiuhaan tulta, joten luulen, että sen myötä tupaan leijailee hivenen hienoa nokea. Sen huomaa pesuvedessä ja olen iloinen, että mattapellavaöljymaalilla maalatut seinät kestää pyyhkimistä kostealla rätillä ja miedolla pesuainevedellä.


.



9 kommenttia:

  1. Erittäin mielenkiintoista lukea tästä, kun ensi vuonna aloitamme päätalon rempan ja juuri kaikki pintamateriaalijutut pyörivät mielessä. Lattiamaalin valinta tai toisaalta ajatus jättää maalaamatta ovatkin isoja periaatepäätöksiä, joiden välillä arvon. Upealta näyttää kuurattu lattianne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi ja mukava kuulla! Se on totta, maalatusta ei enään kuurilattiaa saa, mutta kuurilattian voi myöhemmin maalata, jos siltä tuntuu. Tykkään itse tosi paljon kuurilattian lämpöisyydestä. Ihan paras paljaiden jalkojen alla. :)

      Poista
  2. Kuurilattia näyttää todella kauniilta. Varmaan se on myös ihanan tuntuinen paljaiden jalkojen alla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuten edelliseenkin kommentoin, kuurilattia on aivan ihana paljaiden jalkojen alla. :)

      Poista
  3. Lattia näyttää kauniilta. Minäkin arvon miten lattian käsittelisin. Laudat ovat uudet, joten niille voi periaatteessa tehdä mitä vain, mutta koirat asettavat omat haasteensa. Periaatteessa kylmän vaalea puu ei miellytä silmääni ja jotenkin kuvittelin että kuuraamalla tulee juuri sellainen. Helppous ja edullisuus kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stella! Kyllä puulattia tummenee. Onhan niitä kaikenlaisia lipeäkäsittelyitä ja muita, jolla lattiasta saa viileän vaalean, jos sellaista haluaa. Tämä kuusilankkulattia on minusta saanut hivenen punertavanruskehtavaa sävyä näiden vuosien aikana. Kuuraus aina hieman vaalentaa, mutta aurinko taas tekee tehtävänsä ja puu saa minusta koko ajan kauniimman patinan pintaansa ja muistuttaa enemmän vanhoja käsittelemättömiä puulattioita.

      Uusi puulattia tulisi alkuun kuurata useamman kerran peräkkäin, että siihen tulee kestävä pinta. Kuurauskertojen välissä lattian täytyy tietenkin kuivaa. Konservaattori Wilma Patomaki suositteli neljää kuurauskertaa uusille lattialankuille. (itse kuurasimme vain kerran, kun muutto taloon painoi jo päälle) Minusta tuntuu, että kuurilattia olisi hyvä koirien kanssa!

      Poista
  4. Onko teillä kuurilattia koko talossa? Muistan lueskelleeni, että helpoiten likaantuviin paikkoihin sitä ei juuri suositella, tyyliin eteiseen ja keittiöön jos kuvassa mukana myös esim. koiria ja pieniä lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole koko talossa. Ihan oikein muistit, keittiöstä ja eteisestä päädyttiin maalaamaan. Uudet lankut olisi pitänyt kuurata useamman kerran heti alkuun, että lattia olisi toiminut näissä tiloissa. Mutta kun kuurilattia on saanut riittävästi likaa hylkivää pintaa, sen pitäisi kyllä toimia näissäkin tiloissa. Kuurilattiaa on käytetty jopa julkisissa tiloissa.

      Ajattelin sitä, että esim. pellavaöljymaalilla maalattu lattia saattaisi koirien tassujen alla kulua aika nopeasti. Kuurilattian pystyy pesemään myös oikein perusteellisesti harjan kanssa. Kuurilattian sävy voisi olla myös vähän armollisempi lian suhteen kuin esim. aivan vaalea maalattu lattia. Mutta koirataloudesta minulla ei ole omia kokemuksia.

      Poista
    2. Hmm... Pitääkin miettiä josko vielä laajentaisin kuurilattia-ajatusta koko taloon. Tuvassa meillä on vanhat maalatut lankut, joten ne saavat jäädä, mutta muualla "onneksi" niin ohkaista lautaa, että vaihdetaan lankkuihin. Sitten joskus kun asian äärelle päästään :) Kiitos kun kirjoitit aiheesta ja mukavaa joulunodotusta!

      Poista