11. marraskuuta 2016

Ja taas on talvi!



Tulinpa tänne höpisemään niitä näitä. Miten nämä viikot vain vierii (ja vuodet)? Jo toista talvea asumme punaisessa tuvassamme. Marraskuu on kyllä nyt pistänyt parastaan -pientä pakkasta, aurinkoa ja hentoinen lumivaippa. Talvella minusta on aina ankarinta lähteä heti aamulla liikkeelle, kun ulkona on pimeä ja niin kylmä. Ja täällä peltolakeuksilla viima on usein hyytävä, kuin merellä konsanaan. Nyt olemme vain kurkistelleet vauvan kanssa talvea ikkunoista ja nauttineet siitä, kun ei ole aivan pakko lähteä mihinkään.




Aivan leppoista tämä elämä ei silti ole ollut. Sairastimme pitkän ja sitkeän flunssan, josta ehdimme häthätää toipua ennen vauvan ristiäisiä. Kun juhlat oli juhlittu, olimme kyllä tosi väsyneitä. Vauvan refluksioireet ovat myös tuoneet omat haasteensa. Aiemmin meillä ei ole ollut tällaista pulauttelijaa, joten uuteen asiaan totuttelu on vaatinut kärsivällisyyttä.




Pulautteluista huolimatta tylleröinen on miltei tuplannut syntymäpainonsa. :)




Vieläkin mieltä lämmittää ystävien leivonta-apu kastejuhlaan. Kahvipöydässä oli monenlaista ihanaa kaakkua ja muuta tarjottavaa, vaikka itse en leiponut mitään.  Myös miehen kummitäti puolisoineen kävi täyttämässä pakastimemme monenlaisilla marjoilla ja jääkaapin hillopurkeilla. Lämmin kiitos myös sinne! Meillähän jäi marjat kokonaan poimimatta poikkeuksellisen kesän ja vauvan syntymän vuoksi. Väsymyksen hetkinä tällaiset kädenojennukset ovat tuntuneet erityisen merkityksellisiltä. <3




Muitakin pienempiä kemuja täällä on vietetty. Yksi asia tulee aina ilmi, kun talossa on enemmän väkeä koolla. Meillä on istuinpula. Vanhoja yksittäisiä tuoleja olen sieltä täältä haalinut, mutta ne ovat mitä ovat. Osa huojuu, joissakin istuinlaudat ovat tikkuisiksi kuluneet. Keittiön penkkikin on vähän kiikkerä. Ensitöiksemme varoittelemmekin aina vieraita istuimien ominaisuuksista tai puutteista. :D




Istuinongelmaan sain ajatuksen tuvan naulakkoon nostetusta tuohikontista. Lastutuolithan voisivat olla sellaiset, jotka sopisivat yhteen talonpoikaisten mööpeleiden kanssa. Tuolien metsästys siis alkakoon!


9820427 bukobject
Kuva Bukowskis.

Mukavia marraspäiviä kaikille!



8 kommenttia:

  1. Ihania vauva hetkiä sinne...meillä oli Unnelilla tuommonen sama "jouluPusero"...harmitti kun jäi pieneks :D tyllerö on niin sievänä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! Tuo paita onkin pari vuotta sitten ostettu esikoistytölle joulupaidaksi. En ole juurikaan säästänyt tytön vaatteita vauvamekkosia lukuunottamatta, mutta tämän aattelin säästää pikkusiskolle. Tuossa tuvan naulakossa roikkuessa sitä on myös luultu aidosti vanhaksi paidaksi. :)

      Poista
  2. Suloinen tyttö ja niin kaunis nimi! <3 Mukava, että saitte apuja juhlien järjestämiseen. Meillä ihan sama homma noiden istumapaikkojen kanssa. Lisää tarvittaisiin! Ja minäkin niin nautin tästä, kun saa olla lasten kanssa kotona, eikä ole aamulla kiire mihinkään. Mitenköhän sitä edes enää oppii niihin aikaisiin aamuisiin sitten, kun töihin paluu on ajankohtainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, vauveli on kyllä niin suloinen pieni pallero. Ihanaa myös nähdä, miten isommat lapset tykkää vauvasta. Nämä hitaat kiireettömät aamut on kyllä parasta tässä kotiolossa. Töihin meno voi olla aluksi vähän shokki, mutta eiköhän siihenkin sopeudu. Ihanaa, että ehdit viettämään kotiäitiaikaa vielä uudessa kosdissannekin. :)

      Poista
  3. Anonyymi12.11.16

    Voi miten ihana kun kirjoitit "kaakku" :) Niin kai sanotaan vain lakeuksilla... Tai en tiedä. Miehestäni kuullostaa hauskalta kun sanon kaakku. Hänestä savolaisena se on kakku. Onnea vauvelin johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Enpäs ole minäkään ajatellut, missäpäin oikeastaan kakkua sanotaan kaakuksi. Onkohan tämä murre alkanut jo seitsemässä vuodessa tarttumaan..

      Poista
  4. Onnea pienestä tytöstä! Multa oli menny vauvauutiset ihan ohi, kun meilläkin on pieni vauva, niin en ole viime aikoina paljoa blogeja lukenut. Hienoa, että saitte tarjottavat juhliin ystävien avulla! Mukavaa marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viherrilli ja oikein paljon onnea ja ihanaa vauva-aikaa myös sinne!! :)

      Poista