21. elokuuta 2016

Yläkerran kattoa ja seinäpintojen mietiskelyä



Mies aloitti eilen laudoittamaan yläkerran kattoja. Aikamoisia jiirejä näissä keskiosan huoneissa onkin. Toisaalta hienoa, että monimuotoiset kattorakenteet jää näkyville, mutta on näitä vaan aika työlästä ja hidasta laudoittaa. Mies ei halunnut jiireihin listoja, joten laudoitus tehdään varmasti haastavimmalla tavalla jokainen lauta oikeaan kulmaan viistäen..






Olen välillä miettinyt tapettejakin yläkerran huoneisiin, mutta lumppupaperiin taidetaan kuitenkin päätyä. Sillä vain tulee niin vanhahtava tunnelma, että tämän ikäiseen taloon se tuntuu juuri oikealta tavalta paperoida seinät. Poikien huoneessa seinät paperoidaan kauttaaltaan. Tytön huoneeseen tulee laudoitetut seinät, paitsi yksi seinä paperoidaan. Paperoidulle seinälle haluaisin maalata sablonilla. Taas on tullut larattua ihania kirjoja läpi ja etsiskeltyä ideoita yläkertaan. Alla olevassa kuvassa on ihana tunnelma ja värit! Lumppupaperiseinänkin voisi maalata alaosasta eriväriseksi ja laittaa vain listan ylä- ja alaosan väliin. Tätä voisi harkita poikien huoneessa.


Kuva kirjasta Kartanoista huvimajaan


Kaunis sablonikuvio löytyi kirjasta Kuningattaren kaupungissa. Tätä täytyy harkita tytön huoneeseen.


Kuva kirjasta Kuningattaren kaupungissa


Aulassa jää pari hirsiseinää näkyville, loput laudoitetaan. Kevättalvella ihastuin näihin liimamaalattuihin hirsiseiniin Jyväskylän Toivolan vanhassa pihassa. Onko kenelläkään kokemusta liimamaalilla maalaamisesta? Tuleeko pinnasta peittävä yhdellä maalikerroksella? Miten maali toimii uudessa laudoitetussa seinässä? Olisipa mukava kuulla kokemuksia.






12 kommenttia:

  1. Anonyymi21.8.16

    Laittakaa johonkin hengittävää tapettia, se kuitenkin sopii vanhoihin taloihin. Teillä on kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hengittävät perinnetapetit sopisi myös varmasti. Lumppupaperi käsinmaalattuna on kuitenkin vielä vanhempi "tapetti" ja juuri tuo käsityömäinen jälki kiehtoo minua.

      Poista
  2. Anonyymi21.8.16

    Me maalattiin kuistin katto liimamaalilla. Maali oli helppo tehdä ja kertamaalaus peitti ihan täysin. Kahta kertaa ei voisikaan maalata kun maali alkaisi murenemaan pois. Liimana käytin puusepänliimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisitte maalata vanhoja kattolautoja. Tuota olen miettinyt, miten maali toimii tuoreen puun kanssa. Täytyy varmaan tehdä taas kokeiluja..

      Poista
    2. Anonyymi22.8.16

      Osaksi oli myös uutta paikkapalaa. Liukas höylätty pinta peittyi aika hyvin kun jätettiin maali aika tönköksi

      Poista
    3. Kiitos vastauksesta. Liimamaalilla tulee kyllä tosi kaunis pinta, kovasti tekisi mieli koittaa.

      Poista
  3. Hyviä suunnitelmia! Meillä on samannäköistä jiiriä yläkerran katossa, vedettiin listoilla :D Tuosta teidän siististi laudoitetusta tulee kyllä upean ja viimeistellyn näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin on varmasti ollut haasteita yläkerrassa, jiirejä ja lunetti-ikkunoita. Mua vähän jännittää elääkö nuo lautojen yhtymäkohdat pahastikin, no aika nayttää kuinka käy. :)

      Poista
  4. Siistiä jälkeä jälleen kerran! Minulle kelpaisi varmaan vastaavissa kohdissa listatkin, mutta luulenpa, että mies haluaa tehdä tämänkin "vaikeamman kautta". :D Tosiu kauniita inspiraatiokuvia myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Luulenpa ettei listat maalatussa katossa kovin kiinnitä huomiota, mutta mies halusi nyt väkertää laudat näin. :D

      Poista
  5. Pointsit kotiin tarkasta jiirauksesta! :) Siistiä työtä.

    VastaaPoista