4. joulukuuta 2014

Listat


Tässä on pitänyt vähän mietiskellä, minkälaiset listat taloon laitettaisiin. Sahurimme on sen verran kiireinen, että tilaukset tulee tehdä hyvissä ajoin. Alakertaan tarvitsemme lattialistaa hyvin vähän vaakasuuntaisesti kulkevan  rintapaneelin vuoksi, lähinnä eteiseen ja kuistiin.

Antiikkiverstaan sivuilla on mukavasti jaoteltu listat aikakausien mukaan. Tämä jalkalistamalli on esiinntynyt jo 1700-luvulla. Tykkään tästä yksinkertaisesta joutsenkaulamallista, tässäpä voisi olla profiili jalkalistoihin. Kuvat Antiikkiverstaan sivuilta.


Jalkalista P, pieni joutsenkaula Antiikkiverstaan höyläämö

Kattolistojen kanssa mennään maltillisesti. Meillä huonekorkeus ei ole kovin korkea, asettuu noin 2500-2600 väliin. Olemme ajatelleet kattolistaksi tätä yksinkertaista ja myös melko yleistä holkkalistaa. Tähän on helppo liittää toiseen laitaan pienempi koristelista, jos haluaa johonkin huoneeseen koristeellisemman kattolistan. Olen huomannut, että ruotsalaisissa talonpoikaistaloissa on usein tehty holkkalistaan myös koristemaalausta.

holkkalista F, antiikkiverstaan höyläämö


Ovien ja ikkunoiden pielet voisi listoittaa hieman koristeellisemmalla listalla. Meidän väliovien peilien profiili on myös koristeellinen.


Karmilauta Q, Antiikkiverstaan höyläämö
Vuorilista 1700-luku-1800-luvun alku.




4 kommenttia:

  1. Kesällä Billnäsin Rakennusapteekissa katselin rekonstruoituja, syvää 1800-lukua edustavia listamalleja, oli todella kauniita mm. tiheitä uurroksia ovilistoissa. Tuollaiset pelkistetyt, korkeat lattialistat sopivat loistavasti taloonne. Olet ihailtavan tarkka yksityiskohtienkin tyylejä valittaessa, koko blogisi osoittaa aitoa intoa perehtyä talonne "sieluun" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa sanoistasi! Emme arvanneet, että meistä tulee näinkin vanhan talon omistajia. Aiemmin katselimme lähinnä 1900-luvun alkupuolen taloja ja vanhoja kouluja kunnostusta ajatellen. Kun tämän talon saimme, meille tuli halu selvittää mikä tämä oikein on ja kuinka se olisi hyvä laittaa kuntoon. Se on vienyt meidät mennessään, avannut oven uuteen mielenkiintoiseen harrastukseen. Uskon, että olemme oikeilla jäljillä. Olemme tehneet kompromissejakin, kuten nämä uudet rakennusmateriaalit, katot, lattiat ja ikkunat. Tämän olisi voinut myös rakentaa vielä museaalisempaan suuntaan, mutta siihen meillä ei ole tässä elämäntilanteessa voimavaroja. Kunnostaminen ja vanhojen rakennusosien haaliminen vaatii valtavasti aikaa, mutta uusien materiaalien kanssa pyritään mahdollisimman lähelle kuviteltua alkuperäistyyliä.

      Välillä harmittaa, kun kaikki Billnäs, Antiikkiverstas jne. on niin kaukana. Juuri nyt olisi ihanaa päästä tutkimaan kaikenlaista paikan päälle, mutta aika matkusteluun on minimissään. Onneksi täältä löytyy kuitenkin tekijöitä, jos on malli annettavissa!

      Poista
  2. Listoilla on uskomaton vaikutus ja sinulla on taito miettiä kaikki yksityiskohdat kohdilleen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hyvä Mieli! Listat varmasti tuo mukavan loppusilauksen sisustustöihin. :)

      Poista