4. marraskuuta 2013

Sivustavedettävä sohva



Meille kotiutui pieni puusohva. Minusta tässä on kivat mittasuhteet, tämä on hieman yleistä lyhyempi malli. Pintaa ei ole koskaan käsitelty mitenkään ja puu on saanut harmaantua kauniisti. Sohva saa väliaikaisesti toimia lastensänkynä, mutta tulevassa kodissa ajattelin laittaa tämän tupaan sohvaksi. Pari rentoa rottinkituolia voisi sopia tämän kaveriksi. Olenkin pohtinut minkälaiset sohvat sopii talonpoikaiseen tupaan?? Olisi mukava, että tuvassa olisi vanhojen kalusteiden lisäksi myös mukavia, rentoja ja pehmoisia istuimia.

Kuva www.green1.fi
                                     

10 kommenttia:

  1. Tosi kaunis sivustavedettävä! Ihanan värinen juuri tuollaisenaan! Meillä on myös mummulassa säilössä kaunis sivustavedettävä. Siinä oli tosi monta maalikerrosta päällä ja toissa kesänä ehdin siitä vähän maaleja rapsutella. Täytyy katsoa, milloin ehtisi taas sen kimppuun käydä ja tuleeko siitä valkoinen vai minkä värinen.

    Tuota pohjalaistaloon sopivaa sohvaa ollaan myös mietitty. Meillähän on Ikean Ektorp-sohva ja se tulee olohuoneeseen sohvaksi. Kaivataan kuitenkin pehmeää ja mukavaa loikoilusohvaa, joten sivustavedettävä saa paikkansa sitten myöhemmin yläkerran aulasta tai kuistista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkan vielä, kun selitin vähän epäselvästi...Niin siis Ektorp on se meidän pehmeä loikoilusohva ja puupenkistä ei ihan sellaista saa, vaikka patjat ja tyynyt olisikin kohdillaan. Eli siis sen takia ei puusohvaa luultavasti meidän olohuoneeseen, vaikka sehän sinne tyylillisesti parhaiten passaisi. :)

      Poista
    2. Kiitos Maria, minäkin tykkään tuosta sohvan väristä juuri tuollaisenaan. Mekin varmasti kaivataan lokoilusohvaa tupaan tämän puusohvan lisäksi. Ikeassa on kyllä ihan mukavia kangassohvia, jotka varmasti kävisivät tämän kanssa yhteen, vaikkapa pellavanvärisellä verhoilulla. :)

      Poista
  2. Hieno sänky! Mukavan rouheaa käsityötä, harvemmin näkee just tuollasta! Mistä löysitte, saako kysyä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi, löysimme sohvan Mustasaaresta (www.antiq.fi). Tuosta osoitteesta löytyy antiikkikauppiaan sivut, siellä on paljon huonekaluja ja rakennusvaraosia. :)

      Poista
    2. Aivan, se onkin tuttu paikka! Välillä kattelen niiden sivuston romppeita ja haaveilen ett tuo,tuo ja tuo ois kiva.. :-)

      Poista
  3. Ihana sohva, olen samaa mieltä: tosi kauniit mittasuhteet ja muodot! Meidän sivustavedettävä on aika iso, siihen mahtuu kaksi aikuista loikoilemaan ilman, että laatikkoa edes paljon avaa. Meillä sohva tulee varmaan saliin ihan kunniapaikalle, kaveriksi sille haaveilen puisia antiikkisia karmituoleja, gripsholmeja tai rokokoota, tai sitten esim. Pentikilta uusvanhaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Pömpeli, rokokootuolit salissa kuulostaa ihanalta. Meillä tuvasta eli olohuoneesta tulee aika perinteinen pohjalaistalon tupa avotakka-leivinuuneineen, joten huonekalutkin saavat olla krouvimpia.

    VastaaPoista
  5. Voi tuo on juuri sellainen kuin olen haaveissani etsiskellyt. Aivan upea. <3

    VastaaPoista
  6. Hei Varpunen, tämä oli kyllä löytö, pitkän aikaa etsiskelin "oikeanlaista" puusohvaa. :)

    VastaaPoista