26. helmikuuta 2017

Listoja taas



Heittipä hyytävän aamun. Nyt on hyvä kuljeksia sisällä kahvikupposen kanssa ja fiilistellä yläkerrassa. Aula tuli eilen melkein valmiiksi. Lattialankut paukuteltiin kiinni kunnon nauloilla. Muutama lista enään ja lattian maalaus.







Voi että tykkään vanhoista ovista! Täyttä puuta, eikä mitään höttöä, johon tulee pikku töytäisystä reikä. Kestää parisataa vuotta ja enemmänkin. Miksi ihmeessä nykyään kaikki tehdään niin kertakäyttöiseksi ja huonosti korjattavaksi. Tuntuu, ettei sellaiseen olisi enään varaa.






25. helmikuuta 2017

Futareita ja lumppupaperia



Nyt on poikien huoneessa yksi seinällinen jalkapalloilijoita juoksentelemassa. Tämän tapetin valitsi vanhin poikamme, joka aloittelee juuri jalkapalloharrastusta. Oikealla näkyy lumppupaperiseinää, joka ei ole täysin vielä kuivunut ja mattaantunut. Sen vuoksi se näyttää vielä vähän rumankirjavalta.

Alunperin haaveilin tekeväni näihinkin huoneisiin sabluunamaalausta, mutta nyt on tuntunut, että lasten huoneet täytyy saada vain mahdollisimman nopeasti käyttöön. Niinpä lapset saivat valita yhden seinän itselleen mieluista tapettia. Kun tästä tapetista on kasvettu yli, päälle on helppo liisteröidä lumppupaperiarkit ja maalailla sitten niitä sabluunakuvioita, kun on enemmän aikaa pikkutarkalle nysväilylle.



Aamunsarastusta lumppupaperiarkeilla.



Alaosassa tätä tapettiseinää on lumppupaperia. Huonetta tulee kiertämään rintalista ja tämä alaosa seinästä maalataan hieman tummemmalla harmaalla.







Huone kalustetaan vanhoilla kalusteilla, jotka tuovat lämpöä tilaan. Lastenhuoneissa tulee olemaan alakertaa enemmän uuden ja vanhan kontrastia. Yläkertaan aion sijoittaa myös keräilemäni hieman modernimmat taideteokset. Vanhassa talossa ei minusta tarvitse elää, kuin museossa, vaan tilaa tulee  olla myös uudemmille itselle tärkeille asioille. Taide on ainakin itselleni yksi sellainen, jota ilman olisi vaikea kuvitella elävänsä omassa kodissa.





Talviloma alkoi kyllä varsin talvisissa tunnelmissa. Saatiin lunta heti kunnolla ja lumikolalle riittää nyt töitä. Mutta aurinko paistaa tänään mahtavasti ja kevättalvi tuntuu vahvasti olevan läsnä! Pitää nauttia nyt tästä!





24. helmikuuta 2017

Ensimmäiset tapiseeraukset



Mies sai eilen onnellisesti ja onnistuneesti tapetoitua vanhemman tytön huoneen seinän. Yläkerrassa on tällä hetkellä niin paljon kaikenlaista rakennustavaraa, että kuvaaminen tuntuu vähän hankalalta. Romuvuorista huolimatta laitan nyt muutaman kuvan tulemaan. Lautaseinät maalasin vaaleankeltaisiksi. Sävystä ei kyllä kuvan välityksellä saa oikein hyvää käsitystä, mutta tykkään siitä ihan hirveästi. Se on sellainen lempeän rauhallinen ja valoisa keltainen. Mietin jo kuumeisesti, mihin muualle voisin tätä väriä käyttää..




Siellä ne hepat nyt kirmailee. Tässä tapetissa on sen verran liikettä, että maksimissaan yhden seinän tapetoisin tällä. Muuten voisi mennä liian levottomaksi ainakin minun makuun. Tapetti on kyllä hyvin vahvaa ja laadukkaan oloista.




Ovenpielilistoitukset saatiin myös tytön huoneeseen tehtyä. Tässä huoneessa olisi jäljellä enään parin listan asennus ja maalaus, oven ja lattian maalaus sekä patterin asennus. Sitten olisi tytölle oma huone valmiina.




Tuohon porraskuiluun tulee suurikokoinen öljyvärimaalaus. Tilassa on hivenen modernikin fiilis.



Aaltoileva vanha hirsi on maalattuna veistoksellinen.





Pienen pieni pätkä porraskaidetta pitäisi rakentaa tuohon portaiden yläpäähän.




Jospa pian saataisiin kuvia myös aulan toiselta puolelta poikien huoneesta. Yläosa seinästä on jo maalattu. Pian myös tapetoidaan sielläkin yksi seinä. Alaosan maalia vielä odotellaan postiin saapuvaksi.. Nyt täällä alkaakin koululaisilla loma, mukavaa ottaa viikko rennosti ilman pakollisia aamuherätyksiä!




18. helmikuuta 2017

Yläkerrassa maalataan



Maalaan parhaillaan yläkerran seiniä. Näyttää siltä, että hirret täytyy maalata toisenkin kerran. Oikeanlaisen valkoisen värisävyn löytäminen on tälläkertaa tuottanut vaikeuksia. Tytön huoneen auringonkeltaiset seinät sen sijaan tuntuvat heti näyttävän siltä, kuin ajattelin. Maali vain vielä kiiltää niin paljon, että kuvia sieltä myöhemmin. Ihanaa maalata kevätvalossa!











14. helmikuuta 2017

Väliovien putsausta ja listoja



Täällä on pidellyt sen verran hienoja ilmoja, että on tullut ulkoiltua normaalia enemmän. Sen seurauksena koti on kyllä päässyt sisältä räjähtämään, kun kukaan ei ole jaksanut käyttää aikaa pyykin viikkaamiseen tai lelujen keräämiseen.  Piti myös hetki mietiskellä, mitä oikein ollaan tehty rakentamisen kanssa viime päivinä ja viikkoina. No jotakin sentään. Poikien huoneen ovi on puhdistettu maalikerroksista.




 Ikkunat ovat saaneet listat.




 Mies on myös surautellut uusia listoja. Tässä lumppupaperiseiniin tulevat rintalistat.




Olemme vähän suunnitelleet, että tulevana viikonloppuna maalattaisiin yläkerran seinät. Sitä ennen pitäisi vielä pestä pari hirsiseinää aulasta. Ovetkin olisi mukava saada paikoilleen ja vaikka maalattua samalla.

Iltaisin täällä on suunniteltu kasvimaata. Tarkoitus on ollut lähteä muutamalla lajikkeella liikkeelle, mutta kummasti lista tahtoo venyä, kun oikein alkaa miettimään, mitä omasta maasta olisi mukava saada ruokapöytään. Katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan. Mies on ainakin kovasti suunnitellut kasvihuoneen rakentamista. Mutta ehditäänkö vielä tänä keväänä, saa nähdä.


Aurinkoista ystävänpäivää toivotellen,

Elina





6. helmikuuta 2017

Erilainen viikonloppu ja tulevia töitä



Nyt tulee postaus, joka liippaa vain hivenen rakentamista. Meillä on takana vähän erilainen viikonloppu. Mies oli poikien kanssa reissussa ja me vietettiin tyttöjen kanssa ihana ja rauhallinen viikonloppu kotona. Minulla oli juuri alkanut myyntipaikka loppuviikosta Seinäjoen Ykkösbasaarin kirpputorilla, joten kävimme vanhemman tytön kanssa kaappeja ja lämpimässä varastossa (eli keskeneräisessä saunassa) säilytyksessä olleita tavaroita urakalla läpi. Pikkuapulaiseni oli vikkelä kirjoittamaan ja liimaamaan hintalappuja ja suureksi avuksi myös tavaroiden roudauksessa. :)




Melkoinen kuorma lähtikin kirpputorille vaatteita, astioita, kirjoja ja kaikenlaista sekalaista valokuvakehyksistä ylimääräiseen kahvinkeittimeen. Jotenkin urakan päätteeksi on sellainen "syväpuhdistunut" olo. Kauppa lähti hyvin käyntiin ja parhaat kuopaistiin nopeaa päältä, mutta lisää on edelleen tulossa ja myyntiaikaakin vielä 10 päivää. Vein paljon vauvanvaatteita, erityisesti hyväkuntoisia poikavauvan vaatteita. Hinnat euron molemmin puolin. Mutta myös isompien lasten vaatteita päätyi myyntiin.

Lastenvaatteista löytyy mm. Reimatec, Remu, Marimekko, Polarn o. Pyret, Moonkids, Pomp de lux, Newbie, Ticket to heaven, Metsola, Benetton, Me&I.. Varaston laatikoista löytyikin paljon sellaisia lastenvaatteita, jotka olin kokonaan unohtanut. Kerrottakoon myös, että tyhjennysintoni jatkui vielä Torin puolella muutamalla huonekalulla, lampulla sekä Pentikin astioilla.. Osa tavaroista lähti myös suoraan kierrätykseen.




Ensimmäinen ajatus tässä tietenkin on ollut päästä eroon tarpeettomaksi käyneestä tavarasta, mutta myös raivata sauna sille mallille, että sen rakentamista päästään jatkamaan ehkä jo tässä kevään aikana. Vauvan pidemmät päiväunet hyödynsin vielä sutimalla pohjamaalin loppuihin maalaamattomiin lautaseiniin yläkerrassa. Tämän urakan keskellä emme uhranneet liioin aikaa ruuanlaitolle, vaan söimme valmista ja mussutimme vielä hyvän kokoiset irtokarkkipussit päälle. Mutta olipa mukava ja vähän erilainen viikonloppu! :)

Seuraavaksi pääsen yläkerrassa vaihteeksi hirsiä pesemään. Aulan pari hirsiseinää täytyy pestä ennen seinien varsinaista maalausta. Miehellä taas taitaa olla seuraavaksi ohjelmassa ovien asennus. Lisäksi yläkerta pitäisi siivota perusteellisesti laudanpätkästä ja muusta sotkusta. Hommaa siis riittää.



2. helmikuuta 2017

Valoa yläkerrassa!



Täällä on pimeä ja harmaa päivä, mutta yläkerrassa tuntuu olevan raikkaampaa ja valoisampaa kuin koskaan aiemmin. Katot on nyt saatu maalattua ja kummasti valostui koko yläkerta. Kattoihin käytimme Suomen luonnonmaalien ekologista ja hengittävää Auro -maalia. Meillä on myös alakerran katot maalattu kyseisellä maalilla. Seiniin käytämme mattapellavaöljymaalia ja lattioihin tavallista pellavaöljymaalia.




Kylläpä raikastuu, kun mäntylauta alkaa peittyä maalin alle!




Nyt on niin herkulliset hetket yläkerrassa, kun tästä eteenpäin tulee vain valmista pintaa.




Olen niin tyytyväinen näihin yksinkertaisiin listoihin, jotka mies teki itse. Profiili tulee myös kauniimmin esille maalattuna.




Lattialankut on myös paukuteltu kiinni konetaotuilla nauloilla. Tykkään tuosta naulankannan muodosta, joka antaa kivasti ilmettä uusiin lankkulattioihin ja lautakattoihin. Pienen pieni, mutta tärkeä yksityiskohta.




 Seuraavaksi seinien kimppuun!